Siirry pääsisältöön

koulupaineita

Maanantaiaamu aukeaa ennen seitsemää ja mä rämmin poikain kanssa alakertaan. Ne haluaa pelata pelejä ja mä huokaan - salaa ja syvään. Haen autotallista sen rakkaan "Candylandin" ja sit me pelataan. Näitten kahden kanssa pelin pelaaminen on vähän kuin yrittäis opettaa tolle meidän kesämarsulle ja oravalle lautapeliä. Käytännössä siis pelaat itse kolmea paikkaa ja selität samalla kovasti mitä teet yrittäen estää oravaa viemastä pelinappuloita ja innokkaasti kehoittaen sitä marsua tarttumaan omaan nappulaansa ja siirtämään sen siihen mihin käsketään. Kognitiivisesti K on valmis tähän peliin, mutta sen keskittymiskyvyllä sitä pelataan korkeintaan kaksiminuuttia. O taas haparoi niin värien kuin käsitteidenkin kanssa ja yrittää vaan kovasti tehdä jotakin. Molemmat haluaa hysteerisesti tietenkin voittaa.

autoista tehty portti by pojat


Lopulta peli on pelattu ja pojat syö aamiaistaan ja mä käyn läpi aamun sähköposteja. Vatsaan M:n terapeutille ja lupaan tuoda pyydetyt ruuat päivän terapiaan, lähetän ystävälle rukouksia tulevaan leikkaukseen ja lupaan tuoda lämpimän aterian muulle perheelle tänään. Sosiaalisten taitojen ryhmänohjaajalle en tiedä mitä vastaisin...  ryhmätoiveet pitäis palauttaa tällä viikolla, mutta meillä on syksyn aikataulut levällään kuin jokiskan eväät.

Enhän mä tiedä onko M aamu- vai iltapäiväryhmässä, olettaen että se nyt edes menee siihen kouluun mihin me ollaan alunperin ajateltu että se menee. Entäs K, me ei tiedetä siitäkään mihin kouluun se menee. Oletettavaa on että se menee erityisluokalle, mutta ei varmaa. Entä jos se menee erityisluokalle, pääseekö se aamy- vai iltapäiväryhmään. Millä hiivatilla mä päätän mitä mä tohon kaavakkeeseen kirjoitan? Neljän jälkeen ja lauantaisin? L saa sit pyöritellä terapioita kun allekirjoittanut istuu koulussa opiskelemassa sairaanhoitoa tai opettaa omia oppilaitaan Suomikoulussa lauantaisin.

Kanapata muhii uunissa jo ennen puolta yhdeksää, M nauttii toista kierrosta nestemäistä aamiaistaan ja mullakin on kädessä päivän toinen kupillinen kahvia...


Terapiat alkaa yhdeltä ja jatkuu viiteen. Jossakin välissä pitäis viedä se luvattu ateria. Jos aamulla käytäis kirjastossa, syötäis eväät puistossa ja vietäis se ruoka sit iltapäivällä poikien kanssa? Vai leikkaanko jannujen tukat ja syödään lounasta kotona, viedään ruoka matkalla Klinikalle ja mennään popikien kanssa kirjastoon? Nää on näitä kotiäidin vaikeita päätöksiä.  


prinsessan uus reppu



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää