Elämä tuntuu
oikeesti toimivan niin että kun yhdestä kohtaa lieka löysenee, se toisaalla
kiristyy...
Me vanhemmat, ja sen
terapeutit - ne kaikki kahdeksan – ollaan vierestä katsottu ja ihmetelty miten
meidän tytär on keskellä muutosta. Se on sosiaalinen. Se tervehtii ja
hyvästelee. Se pitää puoliaan, kieltäytyy. Se osallistuu ja ehdottaa, on mukana
keskusteluissa ja ottaa toiset huomioon. Se puhuu, taukoamatta. Se puhuu
kaikkialla ja kaikesta. Autossa se oli L:lle luetellut kaikki osaamansa
suomenkieliset sanat; joulupukki, kakka, kesämaissi, moi, kotikauppa,
afrikantähti, kippis... sen jälkeen se laskin L:lle espanjaksi kymmeneen ja
kävi läpi myös ne kaikki muut espanjansanat jotka kuuluu sen
sanavarastoon. Se on iloinen ja
hyväntuulinen. Se on rohkea ja vihdoinkin myös edes vähän innoissaan
koulustaan. Kaiken muun lisäksi se syö. Siis se oikeesti syö. Syömisterapiassa
se söi parilalla paistetun kinkku-juustoleivän, kotona kierrepastaa ja
jauhelihakastiketta, lounaaksi maapähkinävoileivän karviaismarjahillolla.
Huomiseen syömisterapiaan se on valmistautunut tonnikalasalaatilla. Me seistään hiljaisina vieressä ja
ihmetellään, yritetään olla sanomatta yhtään mitään, tai ainakaan mitään
sopimatonta.
rankan terapiaputken jälkeen M rentoutuu lajittelemalla Duploja |
No niin, M:n
kohdalla siis helpottaa... asiat järjestyy ja elämä jatkuu. Ihan niin kuin sen
kuuluukin.
K tuntuu sen
sijaan voivan koko ajan vaan huonommin ja huonommin. Se ei pysy hetkeäkään
paikallaan, se on agressiivinen, tappelee ja riehuu. Se saa hillittömiä
raivareita – siis raivareita ylitse normaalin kolmeveen tahdonilmauksen - eikä
terapiakaan tunnu auttavan. On helppoa nähdä että sen on paha olla. Terapeutit
yrittää miettiä ratkaisuja, kokeilee yhtä ja toista... kerta kerran jälkeen me
palataan siihen kohtaan ettei ole kysymys pelkästä sensorisen integraation
ongelmasta. Mistä on kyse? Kukaan ei osaa sanoa... Onko se sittenkin
autisminkirjolainen? Onko sillä se ADHD? Onko sekin niin ahdistunut –
ahdistuneisuushäiriö – ettei kertakaikkiaan pysy nahoissaan? Se laittaa terapiassa
palapelinpalat säntilliseen jonoon, kotona se järjestää sohvatyynyjä... onko se
opittua vai sisäsyntyistä? Se ei malta edes syödä, saati istua piirtämään tai
leikkaamaan tai muovailemaan muovailuvahalla. Ollaan jopa mietitty että
eristettäis se sermillä muista ruokailutilanteissa. Sillä on nyt useamman
viikon kokeiltu terapian aikana paineliiviä, sellaista puristavaa vaatetta ja
lopulta päätettiin tänään tilata sille sellainen. K kun tuntuu tykkäävän
liivistä ja se vähän jopa tuntuu auttavan. Se halus pinkin ja pinkin se myös
saa... mä lähinnä toivon et siitä on apua. Mietin että otan K:n tilanteen esiin
kun lokakuussa mennään M:n kanssa autismiklinikalle, jos vaikka saatais se
ammattilaisen katsottavaks... ehkä jopa testeihin. Vuosi sitten olin ihan varma
ettei meidän K ainakaan ole autisti. Nyt sanoisin että vannomatta paras.
Kuva on osa SPIO:n sivustojen kuvasta. Tällainen liivi K:lle tulee, sitä voi tarpeen mukaan kiristää tai löysentää takapuolella olevista repäisynauhoista ja se on tarkoitettu käytettäväksi omien vaatteitten alla. |
Hienoa, M. :)
VastaaPoistaEn muista, kommentoinko jo johonkin, mutta ainakin tarkoitus on ollut. Olen seuraillut blogiasi jostain alkukesästä saakka, ja nyt olen päässyt ajan tasalle. Kirjoitat hyvin ja mielenkiintoisista teemoista. Lähipiirissäni ei ole (ainakaan diagnoosin saaneita) autisteja, mutta erityispedagogiikka kiinnostaa mua. Ja myös ulkosuomalaisuus!
Tein tuon viimeviikkoisen ryöstetyn haasteen, mutta huvittavuudesta en mene takuuseen. :) http://tiikkutuumailee.blogspot.fi/2013/08/i-still-have-nothing-to-say.html
Oot kommentoinut ennekin :) Kiitos hyvästä listasta, ihan samanmoinen kuin omanikin... tavallinen, ja sellaisenaan loistava!
PoistaKivaa kun luet!
Jaahas. On tää gradudementia kyllä hauska. :D
VastaaPoista