nollasta sataan ja takaisin

Eilen ei ehtinyt, oltiin ekaa kertaa leikkauksen jälkeen liikenteessä koko päivä... madallettuun tahtiin ja rauhallisin aktiviteetein, mutta oltiin kuitenkin. M:n ollessa Neurolla me käytiin jannujen kanssa hikoilemassa puistossa. Neuro kommentoi et M on niin yhteistyökykyinen, onhan se ja se on aina ollut osa koko ongelmaa... sama yhteistyökyky näkyi kahta tuntia myöhemmin lastenvaatekaupassa kun myyjä haluaa laittaa M:n rintaan sellaisen napin jossa luki jotakin. M hymyilee kohteliaasti ja antaa tätösen kiinnittää rintanapin kesämekkoon ja sit M kävelee mun luokse itkusilmässä kysymään et onko sen ihan pakko pitää sitä nappia... ei oo. Puolisen tuntia aiemmin mulla oli käsissäni viisvee prinsessa joka itkee ja potkii ja huutaa ja raivoaa kauppakeskuksen lattialla, koska vesipullossa oli ollut appelsiinimehua ja se tuoksui edelleen appelsiinille. Ohikulkevien ihmisten katseet oli sinällään mulle täysin yhdentekeviä, mutta sai mut taas miettimään et meidän normaali ei ehkä ole kaikkien muiden normaali.  M rauhoittui lopulta mun sylissä kun pidin oikein kovaa siitä kiinni ja keinuttelin. Se menee siis nollasta sataan ja takaisin hetkessä. Se on yhteistyökykyinen ja äärimmäisen miellyttämisenhaluinen ja sit se räjähtää.

poikien lounas - yäk! - molemmat kuitenkin söi

M:n lounas oli proteiinijuoma jonka pojat lopulta joi jälkkäriks

K on traumatisoitunut siitä et oon kahtena aamuna peräkkäin käynyt fysioterapiassa ja sit eilen illalla vielä ystävien kanssa ulkona syömässä. Eilen päivällä se jo kyseli et tuunhan mä takaisin. Oon selkeesti liian paljon näitten kanssa ja syksyn kouluputki tullee hyvään saumaan.

Niin et mitä mä halusin sanoa, en mitään... en kerinnyt eilen kirjoittamaan. Illalla oli ihanaa istua naisten kanssa puhumassa jostakin ihan muusta. 

illalla kotiin ajellessa liikennevaloissa mun vieressä oli tällainen ilmestys... avoauton - avonaisen katon - päällä tai sisällä iso kumivene, muutama bensakanisteri ja kylmälaukku ja kai jotain kalastusvälineitä...

Aamulla meillä oli hiljaista ja mua odotti kolme erilaista lasta erilaisissa puuhissaan... kukin oman luonteensa mukaan. Eka kuva kyllä meinas suistaa mut alkukantaiseen raivoon heti aamusta, mutta L onneksi hoiti tän tilanteen mun puolesta. L:n eka ajatus oli et kundi saa istua vaatehuonessa kunnes siivoaa mut oli lopulta auttamassa miestä sen jälkeen kun mä ystävällisesti kerroin lapsen isälle että K:lle ton tilan siivoaminen yksin on yhtä mahollista kuin se et mä juoksisin kylmiltäni maratonin. 

K oli vähän leikkinyt aamulla poikien vaatehuoneessa... kaikki mihin se oli suinkin vaan ylettänyt oli iloisessa sekasotkussa lattialla

M leikki omassahuoneessaan junilla...

...ja O teki alakerrassa palapelejä. Tää jannu on siirtynyt suoraan niistä ekoista palikkapalapeleistä - pallo palloon ja neliö neliöön - vähän isompiin 48 palan palapeleihin. Mihin se enää oikein tarttee sitä toimintaterapiaa?