Siirry pääsisältöön

ehtoollisella ja sunnuntaipuuhaa

Kello tulee pian kahdeksan illalla. M leikkii junilla omassa huoneessaan ja kuulen edelleen jannujen bileet. Ehdin ekaa kertaa istumaan alas – siis yksikseni. Kyllähän tänään on istuttu... autossa, kirkossa M:n kanssa, ulkona lasten kanssa samalla neuloen, Mojiton voimalla L:n kanssa lämpimässä iltapäivässä.

Kaiken sen istumisen välissä on avustettu ehtoollisen jakamisessa kirkossa. On vaikuttavaa pitää sitä tarjotinta käsissään, tarjota ehtoollista. On rukoiltu lapsi sylissä hyväillen hiljaa sen ihan liian selvästi tuntuvaa selkärankaa. Rukoiltu se suuri rukous, se missä pyydetään vahvuutta ja taitoa kasvattaa omaa lasta. Se missä pyydetään luottamusta siihen että elämä kantaa ja asiat järjestyy ja sitten vielä suojelusta ja varjelusta kaikille kolmelle.

Ja sitten kaiken sen istumisen välissä on siivottu lasten vaatehuoneet – käyty jokainen vaate läpi ja lajiteltu roskat-kierrätettävät-myytävät-lahjoitettavat, laitettu ruokaa, lajiteltu sukkia, saatu K:n uusi matkatutu valmiiksi, pesty pyykkiä, vaihdettu lakanat, käyty Koiran kanssa syvällä kesäisen metsän siimeksessä. Karsittu tappajatomaattia ja karsittu samalla myös vähän pikkurilliä. Kurkittu tulevia kurkkuja ja nyt istun tässä, kaikessa rauhassa. Vielä on edessä päivällisen kokkaileminen meille aikuisille... Ihan viimeiseksi – sitten sängyssä - ajattelin nautiskella katsomalla viimeisen jakson Downton Abbeyä. Hartaudella ja suurella nautinnolla. Ehkä vähän suklaata myös.

Mä katson sitä samaa lasta kun L antaa sen valita iltapalakseen ihan mitä tahansa mitä meillä on - syötyään koko päivänä neljänneksen bagelista ja yhden "mehujään" - se valitsee tikkarin. L houkuttelee sen liittämään tikkarin kaveriksi proteiinipatukan. 

päivän asukuva - "Sunday nice" - lähdössä kirkkoon

matkalla sinne samaiseen kirkkoon... M halus mennä portaita

"mehujätskillä" - jogurttia ja persikoita jäädytettynä





Room & Board

meidän koti - ja kyllä... tämä ON sattumaa




Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi4. elokuuta 2013 klo 22.22

    Oi miten hehkeä kuva sinusta ja mutenkin kivoja kuvia!

    Oli ihanaa taas lukea uskostasi ja miten se tuo iloa ja luottamusta elämäänne! Itsekin olin eilen Jumalan palveluksessa.

    Lämmöllä toinen M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa6. elokuuta 2013 klo 17.43

      Kiitos! Ihanaa kun kommentoit... mietin sua just yhtenä päivänä :)

      Poista
  2. Sussu6. elokuuta 2013 klo 13.38

    Hemaiseva kirkkomama! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää