Siirry pääsisältöön

kohta on syksy

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua - ei ole, mutta me ollaan vikaa kertaa leikkimässä puistossa kesälomaperjantaina... seuraavan kerran sit ensi kesänä. Viralliseen syksyyn on vielä aikaa, liki kuukausi kai. Eilen satoi vettä ja tunnelma on tänään syksyinen. Ilmassa tuoksuu kosteus ja pilvisen päivän valo on toisenlainen. Mielessä asuu haikeus menneestä kesästä, se asuu siellä vaikka hyvin tietää että helteet jatkunee vielä viikkoja ja monen mielestä paras kesäkuukausista on syyskuu.






Tietää että kesä on ollut huikea kun veden valuessa alas taivaalta O ilmoittaa pelkäävänsä sadetta. Tietää että kesä on ollut aurinkoinen kun lauma ei enää ensimmäiseksi aamulla ilmoita haluavansa ulos. Tietää että kesä on ollut kuuma kun elohopea on kivunnut yli 28C:n  44:nä päivänä ja saman on ennustettu jatkuvan hamaan tulevaisuuteen... juuri nyt, perjantai-iltana kellon lähestyessä seitsemää, ulkona on 26C eikä yhtään tee mieli mennä siitä nautiskelemaan. Tietää että kesä on ollut oikea kesä kun salaa jo kaipaa syksyä.

Edessä on Labor Day –viikonloppu. Maanantaina pyhä ja kansallinen grillijuhla. Vielä viimeiset telttaretket ja ulkoilmabileet ennen koulujen alkamista ja laskeutumista arkeen. Huomenna synttäreille aamulla ja Kummitäti K:n ja Kummisetä M:n luo iltapäivällä... sunnuntaina grillausta meillä ja maanantaina, olemista kai vaan.


Kasvimaa tuottaa satoa, tomaatteja ja kurkkuja kahmalokaupalla... saadaan varmaan litra kirsikkatomaatteja päivässä, tänään keräsin seitsemän kurkkua, pienimmät jätin vielä kasvamaan. Tekee mieli leipoa omenapiirakka ja laittaa paahtopaisti uuniin, sytyttää kanelikynttilä ja kuvitella että ulkona on kylmä... ilmastointi kun pitää talon viileänä. Tule jo syksy... olen valmis, tänä kesänä saatiin viimekesä takaisin, korkojen kanssa. 



maastoratsastusta

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää