Siirry pääsisältöön

kalentereita ja koulukyytejä

On hetkiä kun tunnen eläväni todellisessa banaanivaltiossa. Tällä viikolla niitä hetkiä on ollut tuskallisen monta... viimeisin tältä aamulta, kun soitan sinne koulukyyteihin, ihan vaan varmistaakseni että kaikki on järjestyksessä tiistaille. Mä palaan siihen, et kaikki kai ainakin periaatteessa toimii silloin kun elämä on tavallista, ongelmat alkaa kun tavallisuuden keskellä on poikkeama...

Kyllä ne siis tiesi että M pitää hakea ja paluattaa takaisin. Asiaa oltiin jo järjestämässäkin, ja kellonajatkin niillä oli kohdallaan, ne vaan oli unohtaneet kertoa mulle kaksi asiaa; 1: ekalla viikolla ei ole koulukyytiä kouluun – no koska sitä nyt ei vaan vielä ole ja 2: kotikyyti on ostopalvelu joltakin muulta firmalta. Ei siinä mitään, kyllähän mä ajelen. Jäin vaan miettimään et miten tää olis mennyt jos mä olisin se työssäkäyvä äiti, jonka viisvee olis vaikka naapurissa hoidossa kunnes koulubussi tulee hakemaan ja sit sitä bussia ei tulekaan? Ilmoitetaanko siinä vaiheessa kouluun et mun lapsi ei nyt pääse kouluun kun te ette saa järkättyä sille lakisääteistä koulukyytiä sinne koululle? Niin kai. Koska meille olis selvinnyt ettei bussia tule jos en olis sattunut sinne soittamaan? Tiistaina, kun se bussi ei tullutkaan ja lapsi myöhästyy ekana koulupäivänä koulusta? Niin kai.

Viimeisiä terapia-aikatauluja hiotaan vielä. Kalenteri on levällään pitkin pöytää ja odottaa puhtaaksikirjoittamistaan... papereiden seassa on mun fysioterapia-ajat ja koulusysteemit ja vapaaehtoistyöt ja jossakin on se paperi missä lukee koska O:n piti olla koulussa tiistaina ja... Eilen illalla tuntui jo siltä etten saa kierroksia laskettua mitenkään, tänä aamuna olo oli kuin junan alle jääneellä – no olin ihan hengissä enkä edes vammautunut, eli väsynyt kai vaan.


Ajatuksissani matkaan siihen keskusteluun, missä yks suunnilleen samanikäisten lasten vanhempi totes, että mielellään hän menee töihin, heti kun löytyy työnantaja joka palkkaa hänen neljänä päivänä viikossa noin kolmeksi tunniksi kerrallaan ja suhtautuu myötämielisesti myöhästymisiin, kesken päivän lähtemisiin ja jatkuviin sattumanvaraisiin vapaapäiviin... vielä ei sitä työnantajaa ole näkynyt. Tosiasiahan on, että töissäkäyvällä pitää olla lastenhoitaja, superavuliaat sukulaiset tai vuorotyö. Mä itse yritän itselleni viimeistä näistä kolmesta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi