Tahdon Asiat

Blogi on heitteillä kun mä elän ja hengitän koulua. L kaitsee laumaa ja mä luen ja opiskelen ja luen ja kiroilen ja luen taas. Piirrän kuvia ja yritän oppia ja ymmärtää. Salaa kadehdin niitä joilla on nuoremmat aivot ja sitä että olen meidän kurssista ainoa joka kuitenkin, loppupeleissä on ESL – English as Second Language – eli käytännössä opin asiat englanniksi ja latinaksi.... ne asiat jotka oon joskus aikoinaan oppinut suomeksi. Comes in handy kun autossa keskustelen tyttäreni aloitteesta vitamiinien ja hivenaineitten imeytymisestä, proteiinientarpeesta ja siitä mihin keho tarvitsee kuituja. Jotenkin musta taas kerran tuntuu ettei tää ole ehkä ihan standardipuheenaiheita viisvuotiaitten kanssa, ainakaan tällä tasolla. M:n mielestä mun koulukirja on maailman mielenkiintoisin ja se pyytää kymmeniä kertoja päivässä että voisin sille näyttää uudestaan sydämen ja verenkiertoelimistön tai luuston ja lihaksiston rakennetta. Tän viikonlopun jälkeen terveydenhuollon lainsäädäntö alkaa tuntu...

Mä luen jokaisessa, edes puolijärjellisessä välissä... psykologin odotushuoneessa, lääkärin vastaanotolla, autossa koulun pihalla. Mun aivot on vanhat ja vähän homeessa ja mietin pystynkö omaksumaan tällaisen määrän tietoa näin kamalan lyhyessä ajassa. Miten selviän kaikesta ulkoa opeteltavasta? Siis niistä missä ei ole mitään logiikkaa, ainakaan paljaalle silmälle ja latinaa osaamattomalle. neuropsykologin vastaanoton "terapiakoira" Rufus Kolmikko oireilee sitä että mä oon aina koulussa ja sitä että silloin kun en oo koulussa luen. K kärsii eniten ja varmisti eilen illalla että varmasti en mene kouluun... en mennyt, menin M:n kanssa M:n koulun syyskarnevaaliin. M:lla on kiukku herkässä ja O viihtyy sylissä. L on tutustuttanut ne karjalanpaistin jämien jälkeen noutopizzaan ja hampurilaisravintoloihin. Mä olen elänyt viikon proteiinipatukoilla ja omenilla. Eilen lääkärissä aloitin uudestaan oman rokotusohjelmani ja tukun vasta-ainetestejä... Yhteen...

Palaan siihen hetkeen kun M kantoi kotiin palkinnon, siis sen paperin viikko takaperin, sen jossa todettiin että se oli osoittanut kunnioitusta ”respect” ja sai siitä palkinnon. Palaan siihen syvältä kumpuavaan ja pohjattomaan ylpeyteen, siihen mitä jokainen vanhempi ansaitusti tuntee sen oman kullannupun saavuttaessa jotakin suurta, uutta tai merkittävää. Palaan siihen kohtaan jossa kirjoitin sen ilon olevan ehkä myös syvempää sen erityisen kohdalla, mistäpä mä tietäisin... ehkä se on ihan sama tunne ja mä vaan kuvittelen et tää on jotakin isompaa. Sit on se piirustus joka tuli K:n repussa kotiin, se mikä etäisesti muistutti ympyrää ja viivaa. Se piirustus jota varten sitä ympyrän ja viivan piirtämistä on harjoiteltu kuukausia. Se piirustus josta ilman selittävää tekstiä en todellakaan osais sanoa että se esittää mun lasta, saattaisin todeta et se on se suttu ja tuherrus muiden suttujen ja tuherrusten pinossa. Siinä on jotakin hellyyttävää, jotakin surullistakin. ...

Terveisiä uudesta elämästä... jahka löydän edes alkeellisen tasapainon, lupaan kertoa kuulumisia muutenkin kuin maanantaisin ja torstaisin. Ei vaan oikeesti, siis ihan aikuisten oikeesti, kyllä tää tästä taas tasoittuu nyt kun K:n koulukyyti saatiin tänään käyntiin. Tän viikonhan mä olen istunut lähinnä auton ratissa, tyyliin: K kouluun, O kouluun, kotiin, M:lle aamiaista ja sen kamat kasaan, K koulusta, M kouluun, O koulusta, kotiin ja lounasta O:lle ja K:lle. Terapiaan, M koulusta ja terapiaan, kaksikko L:lle ja kouluun... Jossakin välissä oon tehnyt läksyjä ja haaveillut naamiksesta ja kuvien editoinnista ja bloggaamisesta. Mulla ei ole aavistustakaan mun seuraamien blogien tapahtumista, ystävien elämästä tai oikeastaan mistään muustakaan. aamulla lähdössä liikenteeseen K aloitti koulunsa maanantaina ja oli ekan päivän kuin mallioppilas. Tokana päiväönä sain sen takaisin saatesanoin: ”Nyt me tiedetään miksi se on täällä...” K tykkää ja nauttii siitä et sekin on ...

Jos mä nyt taas yritän... ihmisen arvostus ihan oikeeta tietokonett kohtaan nousee huimasti kun on muutaman päivän pelkän tabletin varassa – lelujahan nää on. Heräsin tovia vaille viisi, jännittää. Jännittää lykätä toi keskimmäinen kouluunsa, jänniittää oma koulu. Pitäis M:n psykiatrille laittaa sähköpostia ja kysäistä josko se vähän kattois tota K:ta ”sillä silmällä”, testais ja vaikka lätkäisis sitä jollakin nimikkeellä... mun oma veikkaus ja valinta on sama kuin siskollaan ”laaja-alainen kehityshäiriö”/autisminkirjo, varmaan se on ahdistunutkin. En osaa surra tai pelätä, on ollut niin selvää jo pari vuotta ettei kaikki ole keskivertoa tämänkään lapsen kohdalla. Taannoin kirjoitin ettei meidän ystävä-, tuttava- tai perhepiirissä ole avioeroja. Mietin miten me ollaan satuttukin sellaiseen ryppääseen... Nyt tuntuu siltä kuin joku olis vetäissyt ammeesta irti korkin ja kaikki eroaa – oikealla ja vasemmalla. Hämmennys on vaihtunut sellaiseen puolitottuneeseen tokaisuun, että ”a...

Hiljaisuuteen on syynä tietokoneettomuus. Tällä tabletilla ei kauheen kauaa jaksa naputtaa kun kirjoitusvirheitä tippuu joka toiseen kirjaimeen... L tilas mulle uuden koneen, tullee loppuviikosta ja siihen asti on tyytyminen tähän – niin minun, kuin teidänkin. Syksyn ekan päivän kunniaksi sataa ja tulee ja pullataikina kohoaa keittiössä. Hellalla kiehuu omenasose korvapuustien täytteeksi ja uunin lykkäsin just Karjalanpaistin, siitä riittää syötävää mun istuessa koulunpenkkiä kuluttamassa. Huomenna on ”The Day” niin mulla kuin K:llakin. K taitaa olla puhtaasti innoissaan. Mun tunnelmat on tiivis sekoitus puhdasta kauhua ja intoa.   Yöllä oli karhu käynyt kaatamassa meidän puutarharoskiksen – ei se siis mikään yllätys ollut, Koira heräs ja haukkui kutsumatonta vierasta puhtaan raivon vallassa liki tunnin. Aamulla oli vastassa kaatunut roskis kynnenjälkineen... mahtoi Hra tai Rva Karhua harmittaa kun kaadetusta roskiksesta löytyi vaan ruusun- ja tomaatinoksia.

...omaan ylpeyteeni, omasta lapsesta. Kindergartenereita on yhteensä viisi luokallista, palkintoja jaettiin kolme. On ehkä väärin väittää että erityislapsen vanhempi tuntee erityisen suurta onnea ja ylpeyttä näistä hetkistä, rohkenen silti väittää että niin on. Onhan näitten hetkien eteen tehty niin armottoman paljon enemmän töitä kuin sen tavislapsen kanssa. M:lla nimike oli "Respect" M ja reksi - Mr R takaikkunaan liimattava tarra on osoitus palkitusta oppilaasta perheessä. Tarra on kiinni kahdella teipinpalasella ja L malttoi tuskin odottaa et sai repiä sen irti... se ei kestä että mun takaikkunassa hehkutetaan lasten menestystä. M matkalla kauppaan ostamassa brownieaineita 

Eilen ne sit oli. Ekaks K:n erityisopetussuunnitelma IEP palaveri ja sit M:n vanhempainilta – tai siis Curriculum Night joss käydään läpi, no sitä opetussuunnitelmaa. K tai ekan kerran kysyä seitsemän aikaan aamulla et koska se menee kouluun ja sen jälkeen sama kysymys toistui vartin välein aina siihen hetkeen kunnes vastaus oli – NYT. Jossakin vaiheessa tuli kriisi siitä et mennään omalla autolla eikä koulubussilla, mutta lopulta tärkeintä oli päästä sinne kouluun. Jopa ajomatkalla se oli huolissaan jos vaikka eksytään... K ei ollut ainoa josta oli kivaa mennä koululle. Tultiin sinne just kun luokat tyhjeni ja opettajat vei lapsia busseilleen ja tulihan siinä K:n tulevaa luokkaa kohti kulkiessa halattua varmaan kymmentä opea ja vaihdettua M:n kuulumisia neljän tai viiden kanssa. K:n eskariope oli se josta näen painajaisia, se joka pakottaa kaikki lapset käyttämään takkia ja vetämään hupun päälle... ehkä mä tällä kertaa – useamman vuoden kokemuksella – osaan pitää puoleni ...

Kiville rysähti niin että kolina kävi... vanhempainilta ei ollut eilen, se on tänään. Onneksi ei kuitenkaan toissailtana. Se et ajoin sinne eilen turhaan ei oo vakavaa, mutta se että näin pääsi käymään ja ettei se ole lainkaan mun tapaista on vähän huolestuttavaa. Nytkö se hermoromahdus on oikeesti tulossa? Tavattiin naisten kanssa pubissa, tossa kulmilla. Kahdeksaan mennessä kapakka oli täynnä tuttuja naisia, naapureita, ystäviä, lasten tulevia opettajia... sen parin tunnin aikana tuli istuttua useammassakin pöydässä, puhuttua kepeitä ja vakavia. Pubi ei täällä ole se vanhan kulahtaneen ostarin juottola jonka ohi ei edes pysty kävelemään koska sieltä tuleva löyhkä on niin karmaiseva tai koska juopot tappelee ulkopuolella. Pubissa ei kännätä, siellä käydään lasillisella tai kahdella, syömässä, aamiaisella tai katsomassa matsia. Jossakin vaiheessa keskustelu kääntyi – ymmärrettävästi – Itärannikon tapahtumiin. Kerroin kuinka L:n ystävän mies välttyi olemasta paikalla vain kosk...

Eilisestä selvittiin hengissä ja kai suhteellisen vaurioittakin, henkisen traumaan koosta en tiedä – siis lasten. Tänään on M:n vanhempainilta enkä osaa olla miettimättä seuraavaa... M:n luokalla on 12 oppilasta M:n lisäksi, O:n luokalla on 11 oppilasta ja O, K:n luokalla tullee olemaan noin 12-14 oppilasta oma kullannuppuni mukaanlukien. Sen lisäksi on MOPS ja siellä about 30 uutta äitiä. Olen siis tavannut, tai tulen tapaamaan noin kahden viikon aikana karkealla matikalla reilut 60 uutta ihmistä ja edes osan näistä kanssa olisi tarkoituksenmukaista solmia edes sellainen kepeä keskustelusuhde. Tähän voidaan sit vielä lisätä ne mun tulevat omat koulukaverit... kai niihinkin olis hyvä tutustua - edes vähän. Avainasemassa moisen muodostamiselle on osata näitten ihmisten nimet... en muista yhtäkään, eiku muistan yhden. Sen nimi oli Perri ja se oli uusi äiti MOPSissa. Törmäsin siihen myöhemmin kaupassa ja tiesin nähneeni sen aiemmin jossakin, mutta mulla ei ollut aavistustak...