maanantai 9. syyskuuta 2013

ajatelmia arjessa

Naapuri ulkoiluttaa koiraansa yöpaidassa. Kivaa etten ole ainoa joka laukkaa tuolla pyjamassa, tukka pystyssä, itse tulin just hetki sitten sisään. Mietin siellä aamusumussa seisoessani et tänään on eka päivä tätä uutta kalenteria, siis eka päivä kun M on koulussa ja jannut yhtäaikaa terapiassa ja mulla on 50 minuuttia omaa aikaa. Kokonaista 50 minuuttia voin lukea kirjaa tai kirjoittaa tai neuloa tai vaan istua ja olla.

Kahden viikon päästä mulla on edessä eka koulupäivä. Lauantaina todettiin naisten kanssa että meistä kolme on aloittamassa opinnot ja yksi aloittaa työt tänään. Kaikilla on edessä uudenlainen arki. Mun ero muihin on se että lapset on kolme ja viisi. Muiden lapset kahdeksan ja kahdeksantoista välillä. Mä olen se malttamaton puolihullu.

Aamukahvin kanssa luin blogeja ja meinasin vetäistä sumpit väärään kurkkuun kun näin yhdessä blogissa kuvan omasta mutsistani, siis ihan vaan tuntemattomana tyyppinä satunnaisessa valokuvassa... Vähän vinosti naurahdin että se sais totaalihepulit jos tietäis - siis Hänestä, valokuva jossakin ja ihan ilman lupaa. Sit jäin taas miettimään valintaa olla lähettämättä lapsenlapsilleen joulukorttia, syntymäpäiväonnittelua, mitään... Lauma kun kuitenkin jatkuvasti puhuu L:n äidistä, isoäidistä, ihmisestä jota ne ei käytännössä muista. M oli 13kk tavatessaan Isoäidin, K 11kk. Ja ne puhuu Isoisästä, L:n faijasta ja L:n sisaruksista. Eikö olis aivan hillittömän surullista olla sellainen isovanhempi josta ne omat lapsenlapset ei tiedä yhtään mitään?

Me juteltiin illalla M:n kanssa sängyssä. Se halus tietää miks ihmiset on pehmeitä kun ne makaa sängyssä ja mä selitin sille lihasten toimintaa. Sit me puhuttiin siitä kuinka välillä tulee tehtyä vääriä valintoja ja miten niistä pitää oppia. Sen kanssa on ihanaa keskustella näistä elämän syvistä kysymyksistä. Se ilmoitti olevansa fiksumpi kuin minä ja mä sanoin et ihan varmasti onkin, mutta toistaiseksi mulla on enemmän viisautta. Se lupasi tulla myös viisaammaksi ja mä totesin että ihan varmasti tuleekin. Viimeiseksi ennen kuin kävi nukkumaan se sano mulle että ”but you will always love me, no matter what” – Kyllä rakas lapseni, no matter what.


Näistä ajatuksista pääsen kerralla takaisin arkeen poikien ajaessa Koiraa takaa olkkarissa. Ne kuulemma haluaa varmistaa että se on poika. Koira on siminnähden hämmentynyt tästä yrityksestä kurkkia sen alle. Pöydällä odottaa kalenteri päivittämistään, hyvää maanantaita kaikille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.