Siirry pääsisältöön

ajatelmia arjessa

Naapuri ulkoiluttaa koiraansa yöpaidassa. Kivaa etten ole ainoa joka laukkaa tuolla pyjamassa, tukka pystyssä, itse tulin just hetki sitten sisään. Mietin siellä aamusumussa seisoessani et tänään on eka päivä tätä uutta kalenteria, siis eka päivä kun M on koulussa ja jannut yhtäaikaa terapiassa ja mulla on 50 minuuttia omaa aikaa. Kokonaista 50 minuuttia voin lukea kirjaa tai kirjoittaa tai neuloa tai vaan istua ja olla.

Kahden viikon päästä mulla on edessä eka koulupäivä. Lauantaina todettiin naisten kanssa että meistä kolme on aloittamassa opinnot ja yksi aloittaa työt tänään. Kaikilla on edessä uudenlainen arki. Mun ero muihin on se että lapset on kolme ja viisi. Muiden lapset kahdeksan ja kahdeksantoista välillä. Mä olen se malttamaton puolihullu.

Aamukahvin kanssa luin blogeja ja meinasin vetäistä sumpit väärään kurkkuun kun näin yhdessä blogissa kuvan omasta mutsistani, siis ihan vaan tuntemattomana tyyppinä satunnaisessa valokuvassa... Vähän vinosti naurahdin että se sais totaalihepulit jos tietäis - siis Hänestä, valokuva jossakin ja ihan ilman lupaa. Sit jäin taas miettimään valintaa olla lähettämättä lapsenlapsilleen joulukorttia, syntymäpäiväonnittelua, mitään... Lauma kun kuitenkin jatkuvasti puhuu L:n äidistä, isoäidistä, ihmisestä jota ne ei käytännössä muista. M oli 13kk tavatessaan Isoäidin, K 11kk. Ja ne puhuu Isoisästä, L:n faijasta ja L:n sisaruksista. Eikö olis aivan hillittömän surullista olla sellainen isovanhempi josta ne omat lapsenlapset ei tiedä yhtään mitään?

Me juteltiin illalla M:n kanssa sängyssä. Se halus tietää miks ihmiset on pehmeitä kun ne makaa sängyssä ja mä selitin sille lihasten toimintaa. Sit me puhuttiin siitä kuinka välillä tulee tehtyä vääriä valintoja ja miten niistä pitää oppia. Sen kanssa on ihanaa keskustella näistä elämän syvistä kysymyksistä. Se ilmoitti olevansa fiksumpi kuin minä ja mä sanoin et ihan varmasti onkin, mutta toistaiseksi mulla on enemmän viisautta. Se lupasi tulla myös viisaammaksi ja mä totesin että ihan varmasti tuleekin. Viimeiseksi ennen kuin kävi nukkumaan se sano mulle että ”but you will always love me, no matter what” – Kyllä rakas lapseni, no matter what.


Näistä ajatuksista pääsen kerralla takaisin arkeen poikien ajaessa Koiraa takaa olkkarissa. Ne kuulemma haluaa varmistaa että se on poika. Koira on siminnähden hämmentynyt tästä yrityksestä kurkkia sen alle. Pöydällä odottaa kalenteri päivittämistään, hyvää maanantaita kaikille.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää