perjantai 6. syyskuuta 2013

gaussin kellokäyrällä

Testit takana. Läsnä toimintaterapeutti ja koulupsykologi. K oli oma itsensä, iloinen ikiliikkuja.

Kun M:aa testattiin mä en ollut edes päättänyt haluanko sitä erityisopetukseen vai pitäiskö meidän kieltäytyä jos se sinne pääsis, testitilanne tuntui kaoottiselta ja mulla oli jotenkin koko ajan sellainen tunne et ne piti mua ihan pimeenä kun olin kiikuttanut lapseni sinne. Tulokset sain aikanaan puhelimitse, kun koulupsykologi soitti ja tarjos M:lle paikkaa koulussa. Vielä erityisopetussuunnitelmapalaverissa istuin toinen jalka oven välissä, erityisopetuslainsäädäntö oli vierasta ja pelkäsin leimaavani lapsen jos allekirjoittaisin paperin. Kantaisiko loppuelämäsnsä erityisyyden leimaa niskassaan...

Tänään tilanne oli toinen. Aika on toinen. Tunnen erityisopetusohjelman. Tiedän oikeuteni ja tiedän, muutenkin kuin teknisesti, että erityisopetukseen päästään. Sinne ei kukaan joudu. On etuoikeus päästä tähän opetusohjelmaan ja saada sitä kautta parhaat mahdolliset valmiudet. M on autistinen ilman erityisopetussuunnitelmaakin, on parempi että lapsen ongelmat tiedetään, tunnistetaan ja että lasta osataan tukea tarvittavalla tavalla. Ongelman piilottamisesta ei hyödy kukaan. Kaikkein vähiten lapsi itse.

Toimintaterapeutti testas, psykologi jututti mua ja samalla tarkkaili K:n touhuja. Välillä ne kommentoi toisilleen. Ne kiitti siitä paperinivaskasta jonka toin mukanani ja sit mä täytin taas lomakkeita... sensorisen profiilin olen täyttänyt jokaisesta lapsestani jo useampaan kertaan, tuttu kaavake, tutut kysymykset. Toinen kaavake oli sosiaalisestakäyttäytymisestä, käyttäytymisongelmista, ylivilkkaudesta ja autismista. Sit taas puhuttiin ja tuumattiin ja tarkkailtiin. K kiipes toimintaterapeutin syliin ja halas sitä. Se siirtyi leikistä toiseen ja kysyi tehtävien aikana saisko jo lopettaa. Se kieri lattialla ja kosketteli kaikkea. Se halus tietää mitä tehdään seuraavaksi. Lopulta psykologi ja terapeutti poistui huoneesta ja sanoi palaavansa kohta takaisin.

Ne tuli takaisin huoneeseen laminoidin gaussin kellokäyrän kanssa. Se oli jaettu väreihin... keskellä oli sininen – ne tavikset tai keskivertolapset, sen vieressä oli keltainen, keltaista seurasi oranssi ja lopulta punainen. K:ta mitattiin hienomotorisissa taidoissa, sensorisessa integraatiossa, sosiaalisissa taidoissa ja käyttäytymisessä. Hienomotorisissa taidoissa K oli sinisessä sektorissa, kaikessa muussa me sit landattiinkin joko keltaisin ja oranssin rajalle tai punaiselle. Psykologi sivusi puheessaan sekä autisminkirjoa, että ADHD:ta. K:lle suositellaan myös toimintaterapeuttia tueksi ryhmään. Koulu alkanee parin viikon sisällä.


Tuntuu hullunkuriselta olla hillittömän onnellinen, iloinen ja helpottunut.


2 kommenttia:

  1. Tämä oli hirveän kiinnostava postaus! Osaat niin selkeästi kuvata tapahtumia, että niihin eläytyy helposti.

    Olipa hyvä, että tahdoit K:lle lisätutkimuksia. Kun olet kertonut niin paljon K:n jatkuvasta vauhtimenosta, on se tullut mieleen, että pelkkä sensorisen integraation häiriö kuulostaa tosiaan köykäiseltä, vain "työdiagnoosilta", eikä lopulliselta diagnoosilta.

    Tuo kouluun pääseminen ja kaikkinainen lisäkuntoutus uusien arvioitten pohjalta tekee varmasti tosi hyvää K:lle.

    Tuntuu varmasti mukavalta tietää, että älyllisesti ja motorisesti K on hyvällä tasolla. Kunhan vaan noita muita ongelmia saadaan sitten helpottumaan.

    Mukavaa viikonloppua!

    Miiru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miiru :) Eihän se SI-häiriö tosiaan jannun lopullinen diagnoosi ole.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.