Siirry pääsisältöön

painoindeksejä, kiloja ja koululaisia

Jossakin vaiheessa tänään tajusin että blogihan täytti vuoden jo viikkoja sitten... onnea siis mulle vaan!

O:n eka oikea koulupäivä meni odotusten mukaisesti, eli totaalisen loistavasti. Aamusta se oli jo menossa, puki päälle nappas kengät, adetakin ja repun, ja ilmoitti sopineensa L:n kanssa et L vie sen. Sopihan se, L:n kanssa ne sit lähti ja mä hain puoliltapäivin meidän koululaisen.

koululainen...


K oli kuin orpo piru veljen ollessa koulussa ja kun siskokin lähti bussilla matkaan. Se ei osannut leikkiä edes puistossa. Ei edes mun kanssa. Lopulta lykkäsin sen autoon ja parkkeerattiin O:n koulun eteen odottelemaan. K leikki iPadillä ja mä neuloin pipoani.

...ja toinen - koululainen



Fiksumpi olis kärrännyt O:n kotiin päikkäreille. Tottakai se oli väsynyt oltuaan ekaa kertaa elämässään koulussa useamman tunnin. Mä nyt en kuitenkaan ollut niin fiksu ja kärräsin sen ensin kahville lounaalle Kummitäti T:n, Taideopen ja Puutarhurin kanssa. Siinä se nuokkui pöydässä ja söi muffinsiaan.

Mä oon niin onnellinen et M viihtyy koulussa. Ei se mitään siellä syö, mutta sama se... sillä on kivaa. Se oli saanut ekan kaverinkin. B istuu sen vieressä luokassa, Rva Junan luokassa. B on tavis. Mä olen onnellinen. Limusiinikyytikin kelpas tiistaita paremmin, kuski kun oli laittanut telkan päälle ja matkustajat katseli telkkaria.

me nähtiin heinäsirkka kun M:n limusiinia odotellessa



K:lla on huomenna koulupiirin testit. Me valmistaudutaan toden teolla... Luin kaupassa tuoteselosteita puolisentuntia, jotta löysin ne joissa oli eniten glukoosifruktoosisiiappia, lisäaineita ja väriaineita. Sen lisäksi jannu saa tänään valvoa ja riehua mielensä mukaan ja huomennahan me herätään aikaisin. Yö nukutaan poikkeuksellisesti ilman melatoniinia. Ajattelin tarjoilla testitiimille miehen parhaimmillaan... ihan hopeatarjottimella. Sinänsä tää on mielenkiintoinen testi, K:han ei ole koskaan saanut atsovärejä tai glukoosifruktoosisiirappia ja jos tutkimukset ja/tai väittämät pitää paikkansa kiipeilee toi pikkuapina kohta pitkin seiniä...

K:n iltapala ja aamiainen

Kummitäti T tarjos meille erikoisherkun...

...posti toi K:lle uudet kengät

päivän asu... huivi - Nordstrom, tunika ja legginsit - Eileen Fisher

Viimeiseen kuvaan liittyen. En postaa itsestäni alastonkuvaa. Ei siksi ettei olis pokkaa tai etten kehtais - ihan varmasti kehtaisin ja pokkakin pitäis. Miksi ei olen ihan tyytyväinen itseeni ja sinut oman vartaloni kanssa... M sanoo että mulla on maailman isoin takapuoli. Ehkä ei kuitenkaan, vaikka onhan se muhkea. En postaa tätä siksi että aiheesta oli viiden kanssa keskustelua. Postaan tän ehkä herättääkseni ajatuksia. En kaipaa keskustelua, mutta taas kerran - edes sivulauseessa tai kirjoituksen lopussa - kannustaaseni ihmisiä hyväksymään itsensä ilman numeroita, ilman vertailua. Tässä kuvassa - tänään - painoa on 84,5kg, pituutta 170cm. Sen kuvan tunikan koko one medium, eikä sitä ole ostettu ns. isojen tyttöjen liikkeestä. Reilu viikko takaperin kerroin M:n syömisterapeutille oman painoni, se ei meinannut uskoa... kenenkään ei tarvitse - ehdoin tahdoin - hyväksyä omaa ylipainoaan. Itsestään on hyvä ja tärkeää pitää huolta, mun pitäis pitää itsestäni parempaa huolta, ihan varmasti pitäis ja senkin aika tulee. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkiä numeroita ja painoindeksejä. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi