lohileipää ja kohtaamisia

Ulkona ukkostaa, edessä on tietokone ja teekuppi, ja mielessä se kylmäsavulohi jääkaapissa... vois tehdä lohileivän.

Viikonloppu on mennyt niin järjetöntä haipakkaa etten ole ehtinyt edes sähköposteja lukea, en lue nytkään – kirjoitan mieluummin samalla kuin nautin jyrinästä. Ei mulla nyt niin kauheesti oo ajatuksiakaan, jos sitä lohileipää ei lasketa.

Aamulla mietin eroa suomalaisessa, tais siis suomalaisessa evankelisluterilaisessa kirkossa ja sit tässä meidän kirkossa. En puhu muista kuin omastani, en tiedä muista... siis muuta kuin et ohi ajaessa on baptistia ja mormonia ja episkopaalia ja luterilaista ja katolista ja ortodoksia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä...

Mietin lähinnä sitä että mistä se ero syntyy, miksi meidän kirkossa on viikonloppuisin neljä jumalanpalvelusta tällä kampuksella, kaksi toisella, yhteensä siis kuusi – jokainen viikonloppu. Miksi Suomessa ei riitä ihmisiä oikein siihen yhteenkään. Onko se se valtion ja kirkon avioliitto joka tekee asiasta yhdentekevän? Onko jumalanpalvelus yhtä tylsä kuin minkä kouluajoiltani muistan? Eikö se kohtaa? Eikö se kosketa?

Tänään siinä ovella seistessäni, tulokkaita tervehtiessä kävelee sisään ehkä omanikäiseni pariskunta. Ne pysähtyy ja kysyy multa mistä ne voi hakea lapsensa, se oli ollut kirkon järjestämällä viikonloppuretkellä. Ne ei koskaan olleet käynneet siellä, ne halus vaan noutaa teininsä... hetkeä myöhemmin näin sen saman pariskunnan kävelevän sisään jumalanpalvelukseen. Mitä tapahtui? Mikä muuttui? Viisi tai kymmenen minuuttia aiemmin viesti oli selkeästi sisään-ulos-pois. Mikä sai nämä kaksi ihmistä astumaan kirkkosaliin? Jäikö kerta ekaksi ja vikaksi? Tuleeko ne ehkä toistekin?