Siirry pääsisältöön

kirpaisi se sittenkin

Mun pitäis täyttää kaavakkeita, kasata kalenteria, selvittää paperipinoa, viikata puhtaita pyykkejä... pojat tappelee Duploista olkkarissa ja mun kahvikuppi alkaa olemaan tyhjä. Yhtäkkiä mä tajuan olevani vähän katkera, tai ehkä enneminkin kirkerä ja kateellinen. Luulin etten olis. Ihan oikeesti kuvittelin ettei se kirpasis, mutta kirpasi se sittenkin. 

K:n koko asu - Gap, jalassa  - Crocs. M:n paita - Gap, hame - Crew Cuts, sukat - Gap, tossut - Puma, O:n huppari - Gap, shortsit - Peek, tennarit - Keen, mun farkut - Eddie Bauer, paita - Eileen Fisher, huivi - Nordstrom, kengät - Sperry

Se kirpasi kun talutin lapseni hiljaisen koulun toimistoon ja koulusihteeri lähti viemään mun pientä prinsessaa Rva Enkelin luokkaan. M näytti hetken siltä että se purskahtaa itkuun. Mä olen vanhempana kitkerä ja kateellinen siitä etten saanut mitä muut vanhemmat. Mä en saanut sitä ekaa koulupäivää vanhempien tungeksiessa kameroittensa kanssa lastensa ympärillä yrittäen ikuistaa sitä ensimmäistä ja viimeistä kertaa kun toinen aloittaa ison koulun. Mä sain hiljaisen toimiston ja tyhjä käytävän. Koulunpihalla muutama auto parkissa... aamukoululaiset luokissaan, iltapäiväluokka tulis paikalle vasta puolisentoista tuntia myöhemmin, niine vanhempineen ja kameroineen.





Varmasti mä vielä hetkeni saan, viimeistään kahden vuoden kuluttua. Se ei vaan ole sama kuin se esikoisen koulunaloitus, se ensimmäinen kerta ison koulun pihalla. Nyt mä ymmärrän kun joku joskus sanoi että meiltä erityislasten vanhemmilta on riistetty koulunaloitus. Just nyt tunnen itseni riistetyksi. 

Ai niin, O:kin aloitti tänään koulunsa, sillä oli kivaa... Mua hymyilytti kun koulun astori selitti miten M aina puhui pojista eskarivuotenaan siellä. Ei puhunut. Siksihän se siirrettiin autististen lasten erityisluokalle - koska se ei puhunut, mitään.






Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää