Siirry pääsisältöön

tarkkislaiset

Näin alkuillasta mua vähän alkaa hengästyttämään se näky siinä kellokäyrällä. Voitoriemu siitä että se pääsi kouluun alkaa hälvenemään ja totuus siitä miltä ne tulokset siinä käyrällä näytti alkaa painumaan tajuntaan. Sama poikahan se on kuin aamulla tai eilen tai viimeviikolla. Ihan sama jannu se on kuin se jolle ostetaan puruleluja ja nystyrällisiä istuintyynyjä. Sama K kuin se jolle just tilattiin paineliivi – pinkki paineliivi. Ihan sama riemukkaan riehakas poika. Toimintaterapeutti kysyi onko pojalla käytössä apuvälineitä ja mä tajusin et onhan sillä... purulelu, tyyny ja kohta se liivi. Työsarkaa sen kanssa on ehkä edessä vaan vielä vähän enemmän kuin osattiin ajatellakaan.

Tavislasten vanhempien kanssa tunnen itseni usein ulkopuoliseksi. Etenkin niissä keskusteluissa missä heidänkin Masa tekee niin tai näin ja näkisit vaan kun Leena syö tai Jalmari juo... tai sit näissä harrastussysteemeissä. Me harrastetaan terapiaa. Erityislasten piireissä musta tuntuu aina et liioittelen lasteni erityisyyksiä ja että niitten muitten lapsilla ja perheillä on paljon isompia ongelmia ja olen taas hiljaa. Jotenkin kai etsin oikeutusta omalle kokemukselleni ja samalla mietin että hyvinhän me pärjätään. Kiirettä on pitänyt, mutta ei meillä varsinaisesti mitään hätää ole, enkä mäkään koe itseäni mitenkään uupuneeksi.


Naurettiin perjantai-illan GT:t edessä et nythän meillä on oman lapsuuden mittapuun mukaan kaksi tarkkislaista. Toinen on viis ja toinen kolme. Kolmevuotiaan käytöshärä on ainakin ulkopuolisen silmissä vaikeampi kuin viisveen, onhan se kieltämättä aika näkyvä - sekä lapsi että sen härä. M on helpompi unohtaa.

päivän satoa, noin niinku kirjaimellisesti...
litra tomaatteja, viimeiset porkkanat ja jokunen kurkku.

Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna7. syyskuuta 2013 klo 11.25

    Vai et tarkkislaiset...

    Olisit nähnyt meidän jannut tänään futisturnauksessa. Siinä missä muiden pikkupiltit kiltisti istuivat vanhempiensa kanssa meidän sankarit painuivat palloineen ylös alas futiskentän penkereillä. Ja pelien välissä muut lepäsivät ja söivät eväitä, meidän apinat imas pillimehunsa ja painuivat pelaamaan keskenään. Pelien jälkeen tunti trampoilla ja sitten hulahulavanteita sivuverkkoihin seuraava puolituntinen. Mä oon niiiiiin poikki. Ja mietin, et mitä näistä huligaaneista vielä tulee.

    Anteeksi purkaus, mutta jotenkin mä vaan niin ootan kauhulla koulun alkua. Todella huojentunut olen siitä, että meillä siihen on vielä aikaa.

    Ja mä veikkaan, et noi terapiat on varmasti hyviä "harrastuksia" siinä missä nämä muutkin. On kyllä ihana huomata lasten kehittyminen kaiken sähläyksenkin keskellä.

    Sitä mä vaan jäin miettimään, että voiko noita testejä oikeasti "huijata" sokerihumalalla, vai oliko se ainoastaan hulivilin ominaisuuksien tehostamista? Siis mä tyhmänä mietin, et jos douppaisin omani, niin voisiko ne saada jonkun diagnoosin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa7. syyskuuta 2013 klo 11.39

      Sanna,

      Mieti mitä se tarkkisopetus käytännössä tarkoitti meidän lapsuudessa, lapsia jotka oli joko osan ajasta tai kokonaan pienryhmäopetuksessa. Niitä pidettiin ihan häiriintyneinä eikä niille osattu mitään diagnooseja antaa kun luokassa tuolit kaatuili eikä tarkkislaiset osanneet istua tai olla hiljaa... tää pätee ihan tasan tarkkaan K:hon, M nyt osaa olla hiljaa, mutta tuolissa se ei kykene istumaan ja meillä kaatuu ruokapöydässäkin M:n tuoli keskimäärin kahdesti ruokailun aikana kun se heiluu ja keikkuu.

      Ei, lapselle ei voi huijata diagnoosia sokerihumalalla mutta onhan se yleisesti tiedossa että nää lapset pärjää paremmin jos ruokavalio on mukautettu. Meillä ei tarjoilla noille ollenkaan väriaineita tai niitä supersokereita. Tarjolla ei juuri oo pillimehuja.

      Teillä kai kuitenkin jannut pysyy hanskassa liikunnalla ja puuhalla. K:ta ei ole mahdollista uuvuttaa rauhalliseksi ja eihän se vilkkaus itsessään ole ongelma. Kyllä vilkas saa olla.

      Poista
  2. sanna7. syyskuuta 2013 klo 12.54

    Joo, siis ymmärrän pointin. Ja meillä lapset uuvutetaan urheilulla ja sit ne kyllä osaa olla paikoillaan. Syy miksi ne on liikuntapäiväkodissa :D

    Enkä siis mitenkään ole vähättelemässä teidän haasteita, olen onnellinen K:n puolesta, jos saa vielä avustajankin. Parhautta, että sähköjänis saa apuja ja mä ennustan, et se söpöläinen on High Schoolin Prom King!

    Mua vaan kiinnostaa, et oliko sun mielestä niillä sokereilla sun mielestä vaikutusta? Ja olisko jannu ollu normiruokavaliolla enemmän sinisellä. Nää on siis asioista mitääntietämättömän normimutsin mielessään pähkäilemiä asioita.

    Ja SÄ oot edelleenkin mun idoli <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää