Siirry pääsisältöön

lupaus tilanteen tasaantumisesta

sumuiset syyskuun aamut on ihania, ne vaan on - oikeesti

Asiat järjestyy ja kalenteri alkaa taas näyttämään järjelliseltä niitten viimeistenkin epävarmojen terapioitten pudotessa sellaisiin kohtiin että niissä käyminen on myös käytännössä mahdollista. Meidän terapiapäivät on jatkossa maanantait ja keskiviikot, tiistain syömisryhmää en edes jaksa laskea. Kesän klinikkalaukasta siirrytään kouluvuoden aikaiseen rauhaan, kolmella lapsella seitsemän terapiaa viikossa, siis yhteensä ja nekin sijoitettu tasan ekaa kertaa niin järjellisesti ettei mun tartte ajaa edestakaisin jatkuvasti.  


kaikki muuto oli ilmeisesti koulussa kun Klinikan aulassa oli tyhjää

tänään puistossa... 


Koulukuljetuksistakin soitettiin ja huomisesta alkaen bussi hakee prinsessan kouluun. Kotiin se tulee edelleen limusiinilla omaksi suureksi pettymyksekseen.

Klinikalta lähdin tänään paperinipun kanssa, tavoitteena perjantaina vakuuttaa erityisopetus siitä että se ihan oikeesti on meidän K:lle se ainoa järjellinen vaihtoehto. Terapeutin neuvo oli huolehtia että poika olis väsynyt, kärttyinen ja nauttinut aamiaiseksi tarpeettoman määrän sokeria – ihan vaan jotta ei jää epäselväksi. 




Vielä viimeiset kaavakkeet tässä syyskuun alun kaavakesavotassa... Josko kohta voisin jo huokaista ja hengähtää ennen siirtymistä seuraaviin asioihin. 


Maanantaina vois alkaa miettimään sitä tissilääkärin jälkitarkastusta, omia hepatiittirokotuksia, kampaajaa ja muuta oman navan ympärillä pyörivää. Kahdeksantoista päivää seuraavaan maailmanmullistukseen. Kahdeksantoista päivää siihen että mä lähden kouluun ja L pyörittää lasten elämää arkisin puoliviidestä eteenpäin. Se on iso mullistus se. 

arki-iltaisin pärjätään "Pirkka-Spar-Rainbow" -punkulla




Tunnisteet:

Kommentit

  1. marikan polut4. syyskuuta 2013 klo 22.18

    taitaa olla miehelle suurin mullistus ;)
    Veikkaan, että te muut hanskaatte tilanteen ihan kunnialla!

    Kiinnostava ja hengästyttävä syksy teillä edessä, joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6. syyskuuta 2013 klo 9.36

    Mitä menetkään opiskelemaan? Valmistutko johonkin ammattiin siitä?

    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa6. syyskuuta 2013 klo 21.29

      Meen opiskelemaan Certified Nurse Assistant tutkintoa eli käytännössä kai apuhoitaja tai mikä nyt olis vastaava suomenkielinen nimike :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää