Siirry pääsisältöön

mikä sun nimi nyt olikaan...

Eilisestä selvittiin hengissä ja kai suhteellisen vaurioittakin, henkisen traumaan koosta en tiedä – siis lasten.



Tänään on M:n vanhempainilta enkä osaa olla miettimättä seuraavaa... M:n luokalla on 12 oppilasta M:n lisäksi, O:n luokalla on 11 oppilasta ja O, K:n luokalla tullee olemaan noin 12-14 oppilasta oma kullannuppuni mukaanlukien. Sen lisäksi on MOPS ja siellä about 30 uutta äitiä. Olen siis tavannut, tai tulen tapaamaan noin kahden viikon aikana karkealla matikalla reilut 60 uutta ihmistä ja edes osan näistä kanssa olisi tarkoituksenmukaista solmia edes sellainen kepeä keskustelusuhde. Tähän voidaan sit vielä lisätä ne mun tulevat omat koulukaverit... kai niihinkin olis hyvä tutustua - edes vähän.

Avainasemassa moisen muodostamiselle on osata näitten ihmisten nimet... en muista yhtäkään, eiku muistan yhden. Sen nimi oli Perri ja se oli uusi äiti MOPSissa. Törmäsin siihen myöhemmin kaupassa ja tiesin nähneeni sen aiemmin jossakin, mutta mulla ei ollut aavistustakaan siitä missä eikä yhtään sen enempää et mikä sen nimi on. Nyt muistan, se on Perri ja sillä on kiva nimi. Se on San Diegosta ja haluaa muuttaa sinne takaisin. Voisko ihmisillä olla nimineulapakko? Siis aina ja kaikkialla? Mulla on tuskaisan huono nimimuisti ja sit kun näitä ihmisiä on sieltä ja täältä ja tuolta ja mulle tuottaa tuskaa jo muistaa kuka kuului minnekäkin – saati niitten nimet.

Huomaan kaiken lisäksi olevani vasta-alkaja koulunäyntiasioissa. En tiedä pitääkö syyskarnevaaliin osallistua – todennäköisesti pitää – kuinka monta lippua ja/tai ranneketta sinne pitää ostaa ja mitä multa vaaditaan... En ymmrrä lapseni kotitehtäväpapereistä yhtään mitään, siis en tajuu et mitä niissä pitää tehdä ja se on sentään vasta Kindergartenissa. Onneksi on vanhempainilta ja vielä suurempi onni on mennä sen jälkeen kokeneempien vanhempien kanssa Oluelle, ne varmaan kertoo mitä mun pitää tehdä, kuinka paljon ja koska.




Vakuutusyhtiö tarkisti mun terveyden henkivakuutusta silmälläpitäen. Keski-ikäinen, pyylevä rouvashenkilö on ilmeisen terve, vikaa ei löydy mistään – henkistä terveyttä eivät testanneet, varmaan parempi niin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi