torstai 19. syyskuuta 2013

sota

Kiville rysähti niin että kolina kävi... vanhempainilta ei ollut eilen, se on tänään. Onneksi ei kuitenkaan toissailtana. Se et ajoin sinne eilen turhaan ei oo vakavaa, mutta se että näin pääsi käymään ja ettei se ole lainkaan mun tapaista on vähän huolestuttavaa. Nytkö se hermoromahdus on oikeesti tulossa?

Tavattiin naisten kanssa pubissa, tossa kulmilla. Kahdeksaan mennessä kapakka oli täynnä tuttuja naisia, naapureita, ystäviä, lasten tulevia opettajia... sen parin tunnin aikana tuli istuttua useammassakin pöydässä, puhuttua kepeitä ja vakavia. Pubi ei täällä ole se vanhan kulahtaneen ostarin juottola jonka ohi ei edes pysty kävelemään koska sieltä tuleva löyhkä on niin karmaiseva tai koska juopot tappelee ulkopuolella. Pubissa ei kännätä, siellä käydään lasillisella tai kahdella, syömässä, aamiaisella tai katsomassa matsia.


Jossakin vaiheessa keskustelu kääntyi – ymmärrettävästi – Itärannikon tapahtumiin. Kerroin kuinka L:n ystävän mies välttyi olemasta paikalla vain koska jäi liikenneruuhkaan ja oli myöhässä. Hän työskenteli Laivaston esikunnassa, siinä kerroksessa, siinä toimistossa, siinä työpisteessä. Puhuttiin taas kerran siitä miten aselakien sijasta pitäisi keskittyä mielenterveyspotilaiden hoitoon ja pakkohoitolainsäädäntöön. Siitä oltiin kaikki samaa mieltä. Keskustelu polvelilee eteenpäin ja jossakin vaiheessa ollaan jo 9/11:n tapahtumissa, Prinsessa Dianan kuolemassa ja lopulta ystäväni J kertoo nuoruudestaan Kroatian sodassa. On hiljaista, vain yksi meistä sen pöydän ääressä on elänyt sodan muutenkin kuin kirjoista lukemalla, elokuvissa ja isovanhempien puheissa.

Kuin sattumalta käynnistäessäni auton soi autostereoissa tämä Kroatialainen kehtolaulu, sydäntäsärkevän kaunis ja nyt entistäkin koskettavampi.


3 kommenttia:

  1. joskus vaan kaikista kalentereista ja päiväjärjestyksistä huolimatta ei mene putkeen.
    Kuten nuorimmaiseni joskus kauan sitten sattuvasti sanoi: "kun elämä vaikertaa niin sitten se vaikertaa"

    VastaaPoista
  2. Täältä Euroopan näkövinkkelistä tuntuu kummalta havainnoida tuota suurta vastenmielisyyttä aselakien kiristämiseen, jota aika suurikin joukko USA:n ihmisistä tuntee.Tosin toista kantaakin edustavia kansalaisia yhä enenevässä määrin USA:stakin onneksi löytyy.

    Laadukkaiden tieteellisten tutkimusten valossa aselakien kiristäminen todellakin vähentää tilastollisesti väkivaltaisten ampuma-asekuolemien määrää dramaattisesti.

    Kysymyksen asettelun ei tulisi hämäävästi mennä joko tai-akselilla vaan kaikki mahdollinen tarvittava olisi tehtävä turhien kuolemien vähentämiseksi. Näin ollen kysymys pitäisi olla sekä että-ratkaisuista. Pitäisi SEKÄ tehostaa mielenterveyspotilaiden (pakko)hoitoja ETTÄ kiristää aselakeja.

    Kaikki mahdollinen tilastollisten tutkimusten mukaan auttava toiminta olisi toteutettava. Ihmisten mukavuudenhalua ja harrastustoiminnan jouhevuutta yms ei saisi panna ihmishenkien arvostuksen edelle.Ihmiskunnan tulisi priodisoida asiat eettisten eikä mukavuus näkökulmien pohjalta.

    Se nyt vaan on fakta, että niissä länsimaissa, joissa aselait ovat tiukimmat näitä erilaisia ihmisten aseilla surmaamisia tapahtuu vähiten. Esim puukoilla ei nyt vaan saa surmattua nopeasti yhtä paljon ihmisiä kuin ampuma-aseilla. Mitä vähemmän ampuma-aseita populaatiossa on ja mitä tiukemmin niitten käyttöä rajoitetaan, sitä vähemmän ampuma-asekuolemia tilastollisesti tietyssä populaatiossa esiintyy.Elämän puolesta aseiden ylivaltaa vastaan, on mottoni ja se vahvistuu aina , kun näitä hirveyksiä tapahtuu. USA:ssa on ihan liikaa aseita siviileillä, niin laillisesti kuin laittomastikin.

    Miksu

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.