Siirry pääsisältöön

oli kiva nähdä sua

Mun unessa mummi oli saattohoidossa jossakin vanhustentalossa tai hoitokodissa. Ne piti sen sänkyä kansliassa jonkun vanhan äijän sängyn kanssa kun se tai ne molemmat oli niin huonossa kunnossa. Ne sängyt oli siivä seinän vierellä kiinni toisissaan, kun parisänky ja mummi ja se äijä leikki yhdessä. Mä olin lentänyt täältä sitä sinne katsomaan ja kun se huomas mut se kiipes mun syliin kuin pieni lapsi. Se oli kevyt kuin höyhen ja ihan kamalan innoissaan. Siinä unessa me riideltiin mutsin kanssa, tai siis mutsi esitti vaatimuksia ja mä olin hiljaa. Myöhemmin samassa unessa palasin sinne samaan hoitokotiin ja sen sänky oli poissa kansliasta, hoitaja sanoi et ne oli siirtäneet sen toiseen paikkaan kun se kävi jo kauppaa kuoleman kanssa siitä koska saa lähteä.

Se oli todentuntuinen, hyvä ja omalla tavallaan rauhoittava uni.Uni jota miettii vielä pitkään. Mummin näkemisestä jäi hyvä mieli. Oikeasti mummi kuoli jo kolme ja puoli vuotta sitten. Olin raskaana ja odotin poikia, en saanut lentää sängynvierelle sen enempää kuin hautajaisiinkaan.

Mulla on ikävä mummia. Se oli monessa mulle kuin äiti ja muistan kuinka se ilmestyi kulmantakaa töistä mun odottaessa siinä pihalla. Me mentiin yhdessä kauppaan, ulkoilutettiin Jannea – sen mäyräkoiraa – ja sit syötiin lettuja. Janne sai aina sellaisen jäätelöpikarin ja fasun lakun kun käytiin kaupassa. Kesällä me käytiin syömässä leikkipuistossa ja kahluualtaalla. Me seikkailtiin isossa metsässä talojen päädyssä - ei se nyt loppupeleissä niin kauheen iso ollut, mutta pienen ihmisen silmissä se oli valtava – ja käytiin vanhalla hyppyrimäellä asti keräämässä kieloja.

Mummin luona sai rakentaa majoja loputtomiin. Mummin luona sai tehdä aarteenmetsästystä villalangalla, tiedättehän villalangan päässä on aarre ja sit sitä lankaa pitää seurata. Kesämökillä me käytiin mummin kanssa uimassa joessa ja se työnsi mua kottikärryissä tietä pitkin. Me käytiin suolla marjassa ja mä pelkäsin suonsilmää.


Voi kun olisit vielä mummi... mulla on ikävä sua.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...