Siirry pääsisältöön

eskarissa ja alakoulussa

Eilen ne sit oli. Ekaks K:n erityisopetussuunnitelma IEP palaveri ja sit M:n vanhempainilta – tai siis Curriculum Night joss käydään läpi, no sitä opetussuunnitelmaa.

K tai ekan kerran kysyä seitsemän aikaan aamulla et koska se menee kouluun ja sen jälkeen sama kysymys toistui vartin välein aina siihen hetkeen kunnes vastaus oli – NYT. Jossakin vaiheessa tuli kriisi siitä et mennään omalla autolla eikä koulubussilla, mutta lopulta tärkeintä oli päästä sinne kouluun. Jopa ajomatkalla se oli huolissaan jos vaikka eksytään...

K ei ollut ainoa josta oli kivaa mennä koululle. Tultiin sinne just kun luokat tyhjeni ja opettajat vei lapsia busseilleen ja tulihan siinä K:n tulevaa luokkaa kohti kulkiessa halattua varmaan kymmentä opea ja vaihdettua M:n kuulumisia neljän tai viiden kanssa.

K:n eskariope oli se josta näen painajaisia, se joka pakottaa kaikki lapset käyttämään takkia ja vetämään hupun päälle... ehkä mä tällä kertaa – useamman vuoden kokemuksella – osaan pitää puoleni paremmin, silloin sen oli helppo kävellä mun yli kun oltiin uusia ja mä kokematon tässä erkkatouhussa. Erityisopen kanssa kävi taas munkki, vai pitäiskö sanoa Paavi, kun open nimi on Ms Paavi... se kun on kaikkien koulun erityisopejen erityisope eli kokemusta ainakin on.



Itse palaveri oli odotetusti lyhyt ja ytimekäs, pikainen kujanjuoksu K:n suunnitelmasta, nimet paperiin ja ulos... koulu alkaa maanantaina ja kunnes koulukuljetus saadaan järjestettyä pitää mun ilmeisesti kyetä jakamaan itseni maanantaina kahteen ja tiistaina kolmeen eri paikkaan. En panis hanttiin jos ne vaikka pistäis hösseliks ja sais sen bussiin jo heti alusta.

K:n kouluta kaahaus M:n koululle, M kyytiin ja balettiin ja baletista kaahaten kotiin ja vanhempainiltaan...

tylsääääää oottaa siskoa baletista... tylsäääää vaikka me käytiin kirjastossa ja kävelyllä ja....


Kyllä on koulunkäynti muuttunut omista kouluajoista – varmasti myös Suomessa. Ekaks istuttiin jumppasalissa ja kuunneltiin opetussuunnitelmaa... miten ne on tarkoitus tänä vuonna opettaa lukemaan, kirjoittamaan, keskustelemaan ja laskemaan. Mitä ne tekee tiedeaineissa, taideaineissa, ja mitä tarkoittaa kansalaistaito tai yhteiskuntatieteet viisivuotiailla. Olin vaikuttunut. Ennen kaikkea olin ihan älyttömän vaikuttunut lapsilähtöisyydestä, siis sen ihan yleisen opetussuunnitelman lapsilähtöisyydestä ja siitä miten lasta kannustetaan tekemään virheistä huolimatta – yrityksen ja erehdyksen kautta.

Olin vaikuttunut siitä että tän vuoden lopussa tavoite on että noi osaa kirjoittaa sekä fiktiivistä että asiatekstiä, lukea, soveltaa lukemaansa laskea yhteen ja vähennyslaskua kokonaisluvuilla 0-100. Tän viimeisen M jo toki osaa, mutta silti.

Lokakuussa on tavoitekeskustelut. Mä oli kuvitellut et se on se vanhanaikainen systeemi jossa opettaja kertoo vanhemmalle miten sen lapsi pärjää... Ei toki. Lapsi itse suunnittelee tavoitteensa syyslukukaudelle ja niitä lapsen määrittelemiä tavoitteita käydään läpi lapsen ja vanhemman ja opettajan yhteistyönä tässä tavoitepalaverissa. Tammikuussa tavataan uudelleen ja katsotaan miten homma etenee...

Jumppasalista jakaannuttiin luokkiin ja opet sai puhua omista tavoitteistaan, opetusmenetelmistään ja systeemeistään.

Rva Juna on edelliseltä ammatiltaan molekyylibiologi ja musta tuntuu että siitä tulee mun uusi idoli. Se kielsi vanhempia tekemästä lastensa kotitehtäviä – kiitos. Se käski vanhempia lukemaan lapsilleen, mieluiten 20 minuuttia päivässä – ihanaa. Se käski vanhempia lukemaan – vessassa, sängyssä, sohvalla, keittiössä, odotushuoneissa... lehtiä, kirjoja, artikkeleita, tietokoneruudulta, kauppakuitista... jotta lapset näkee vanhempiensa lukevan.

Se kertoi että nää ekat koulutehtävät ja kotitehtävät on naurettavan helppoja – niin helppoja et mä ajattelin et en ollut ymmärtänyt niitä – siksi että lapset oppis kuuntelemaan ohjeita myös silloin kun ne kuvittelee heti tietävänsä mitä pitää tehdä ja miten... LOISTAVAA!


Mä luulen et mäkin haluan mennä alakouluun!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...