peppuja, rapuja ja lapaluita

K:n tuleva opettaja soitti eilen - tietenkin just silloin kun seisoin keskellä koulunpihaa se ainoa mukana oleva kalenteri korvalla - ja sopi pojan palaverin. Siinä puhelimessa mä sit arvoin et muistanko meidän ohjelman oikein, ja ettei siinä kohdassa nyt jo ollut jotakin muuta, ja ehditäänköhän me varmasti hakemaan M kun sillä ei torstaisin ole baletin takia kotikyytiä ja... Mukautetun opetuksen suunnitelman työryhmä (?) eli IEP team saadaan koolle ensi torstaina. Siellä tulee olemaan K:n tuleva ope, sen erityisope, toimintaterapeutti, koulupsykologi, K ja mä. Kuokkavieraana O. Muistan M:n ekan IEP palaverin ja kuinka armottoman paljon mua jännitti. Nyt ei jännitä... prosessi on tuttu, tiedän mitä on edessä, tiedän keitä kohtaan ja miten hommassa edetään, opekin oli sitä mieltä että tuskin meillä puoltatuntia kauempaa siinä menee, kun prosessi on kaikille tuttu ja eka IEP kuitenkin kirjoitetaan testien ja mun toimittamien raporttien perusteella. Jos mä saan tahtoni läpi, jannu aloittaa koulunsa perjantaina, ihan viimeistään maanantaina.

Päivän viikon vuoden ikiaikojen noloin hetki oli tänään Starbucksissa kun K nosti kauniin naisen hameenhelman ja puristi sitä kahdella kädellä takapuolesta... on sillä silmää naiskaudelle joo. Mä sen sijaan pyysin ainakin kymmenen kertaa anteeksi poikani puolesta. Sekä kaunis nainen että sen mies onneksi nauroi ja mies totes et hän itse tekee noin jatkuvasti. Kun me käveltiin ovesta ulos, totes oven vieressä istuva mies että ihan hyvä saada tää takapuolenpuristamisentarve ulos systeemistä ennen kuin täyttää kuusitoista.

Tämä siis tapahtui sillä matkalla kun me käytiin perjantai-iltapäivän päätteeksi mun lääkärillä. Toinen kommellus tällä retkellä oli se että se vastaanottovirkailija unohti käytännössä vastaanottaa meidät, eli napsauttaa sitä kohtaa siinä tietokoneensa ruudulla joka kertoo siellä vastaanottotiloissa olevalle sairaanhoitajalle, että mä olen tullut paikalle... no siellä me siis odotellaan jannujen kanssa ja leikitään ja odotellaan ja leikitään ja odotellaan ja mä istun lattialla leikkimässä niitten kanssa ja lopulta kävelen siihen respaan kysyäkseni et vieläköhän tässä menee kauankin – oltiin odoteltu puolisen tuntia. Viiden tai kuuden tai ehkä kahdeksan anteeksipyynnön säestämänä päästiin siitä sit suoraan lääkärin juttusille ja selitin taas kerran tän selkästoorini uusiessani sitä kipulääkereseptiäni. Meidän uusi perhelääkärihän on osteopaatti ja näinpä oltiin lopulta siinä kohdassa että setä oli sitä mieltä että hänpä osaa tämän vaivan parantaa. Aika näyttää, yrittäjiä on ollut aika monta, fysiatrista ortopedin kautta neurologiin, hierojaan, fysioterapeuttiin ja kiropraktikkoon. Katsotaan kuinka äijän käy... kivaahan se olis jos tällä hepulla nyt viimeinkin olis se viisastenkivi.

aamulla ennen koulua perehdyttiin tärkeisiin asioihin kirjan muodossa. Naimisiinmeno on meillä aika muodikasta...

väriviikot jatkuu ja päivän väri oli - vihreä. Taas turvauduttiin osin poikien vaatekaappiin ja
M:lla päällä poikien shortsit ja liian pienet Crocsit. Viileeseen aamuun sopi korkata uus toppaliivi.

pojat auto-ostoksilla

sit me käytiin taidepajassa piirtämässä

Fedex oli tuonut meille päivällisen...

...ja M oli saanut tällaisen.

Asiasta viidenteenkymmeneen...

Lasten kognitiivisessa testauksessa on kai kiistatta vaaransa ja itse olen sitä mieltä etten kovinkaan herkästi lähtis moista testaamaan ihan vaan huvin vuoksi. On parempi kasvattaa lasta lapsena kuin lahjakkaana tai lahjattomana. Jopa tulosten ylittäessä moninkertaisesti nykypäivän vanhempien hiljaiset unelmat, osa musta toivoo ettei me tiedettäis, että se olis vaan. Huomaan itse ahdistuvani ajatuksesta että prinsessassa on potentiaalia vaikka pienen kylän edestä, ja tänään kaupasta tarttui kuin huomaamatta mukaan harjoituskirja – tiedän et M rakastaa tehdä tehtäviä – reilut kolmesataasivua tehtäviä... Testit tehtiin jotta saatiin selvitettyä mahdollisialähtökohtia M:n ahdistuneisuudelle ja toisaalta löydettäis se paras tai toimivin hoitokeino – lääkehoidon rinnalle – M:n tilanteeseen. Tiedossa kuitenkin oli ettei edellinen terapeutti hienoista titteleistään, julkaisuistaan, kokemuksestaan ja asemastaan huolimatta osannut tätä lasta auttaa. 

tehtäviä, tehtäviä, tehtäviä...