Tahdon Asiat

L aloittaa sen autonostamisensa aina samalla tavalla, se kertoo ettei se missään nimessä ole ajatellut vaihtaa autoa... näin tälläkin kertaa. L:n Focus asui meillä vuoden, vähän alle... tälle uudelle pitäis nyt asentaa oma sähkötolppa autotalliin, olkoonkin et sähkölaitos maksaa lystistä osan ja verottaja toisen, itselle jää vain muutama satanen. Just nyt se on tuolla autotallissa lykättynä ihan tavalliseen pistorasiaan, käytännössä samaan meidän arkkupakastimen kanssa... pakastin ja auto. Pakko myöntää että tällä kertaa uusi tulokas kiinnostaa myös allekirjoittanutta, eikä vähiten siksi että yön latauksella ajaa pelkällä sähköllä 38 km ja latauspisteitähän meidän viheriälässä alkaa olemaan tiheämmin kuin bensa-asemia... kauppakeskuksissa, sairaaloissa, lääkäriasemilla, kouluissa, ruokakaupassa. Jos miettii ajoreittinsä ja systeeminsä, ei bensaa tarvitse ostaa koskaan... tankki täyteen - sähköä - suoraan seinästä

Esitän puolestani kenkähaasteen kaikille... kuvaa eniten käyttämäsi kengät! Tässä mun talvijalkineet... kesällä läpyttelen lähinnä varvastossuissa. Sanita Dr Marten's

Sori... en osannut tänään sotkea, mutta en siivonnutkaan. Keittiössä valmistuu tänään Panang Currya.

Mulla ei varsinaisesti ollut kovin huikeita odotuksia tämän aamuisesta keskusteluajasta koululla... (Suomessakin on kai näitä vastaavia kun istutaan alas open kanssa ja keskustellaan lapsen koulunkäynnistä). Matalahkot odotukset perustui siihen edelliseen kertaan syksyllä, siihen joka kesti kymmenen minuuttia ja jonka aikana M kertoi että sen tavoitteet tälle kouluvuodelle on oppia vetämään takin vetoketju, ja opetella lukemaan nk. ”sight” words tai SNAP words... (it, the, I, was, he, she, up, down, here, with, at, in, is, jne.) Silloin olin pettynyt, en lapseni tavoitteenasetantaan, vaan siihen ettei siellä puhuttu sanaakaan siitä miten koulunkäynti sujuu, mihin pitäis keskittyä, mitä voitais tehdä toisin... Tältä aamulta en siis odottanut oikeastaan mitään. Mietin mielessäni lähinnä että erityisopelle pitäis varmaan laittaa viestiä erityisopetussuunnitelmasta (IEP) ja et kun me päästää ulos sieltä palaverista me mennään M:n kanssa kahville – M:n idea – ja sit hoitamaan pari asia...

Keskiviikkoaamuisin, siellä klinikan odotushuoneessa kokoontuu ryhmä vertaisia. Alunalkaen toisilleen totaalisen tuntemattomia vanhempia, enimmäkseen äitejä, yksi isä. Me kaikki istutaan siellä odotushuoneessa aamuyhdeksästä yhteentoista, useimmat samasta syystä kuin mä, terapiassa käyviä lapsia on kaksi ja terapiat ja lapset vaihtuu 50 minuutin välein. 50 minuutissa ei tässä kaupungissa, keskiviikkoaamuna pääse kovin pitkälle. Eka tunti me siis istutaan kaikki yhdessä siellä odotushuoneessa ja koska kaikkien kullannuiput on joko toimintaterapiassa, sosiaalistentaitojen ryhmässä tai parhaassa tapauksessa molemmissa – M ja sen ystävät R ja K – on oletettavaa että lasten haasteet ovat myös jotakuinkin yhtäläisiä. Yhdellä enemmän sitä ja vähemmän tätä, toisella vähän keskimääräistä isommat haasteet ja kolmannella taas... Toisen tunnin aikana osa lähtee ja osa jää. Näistä aamuhetkistä on ajan kanssa kasvanut mulle tärkeitä ja voisin kuvitella etten ole ainoa... Se on vähän kuin AA-ker...

Koulun ruokasalissa on kylmä. Koulun ruokasalin tuolit on epämukavia. Koulun ruokasalissa tuoksuu koululta... mä mietin miksi kaikissa kouluissa haisee koululta, onko oppimateriaaleissa tai oppimisessa joku ominaistuoksu joka imeytyy kaikkeen ja leviää kaikkialle... Paikalla on kolmisenkymmentä ihmistä. Asukasyhdistykseen kuuluu tällä hetkellä 726 taloutta, niistä se kolmisenkymmentä  vääntäytynyt paikalle tiistai-iltana. Valtakirjoja oli kai joitakin kymmeniä. Mä oo kokouksessa ensimmäistä kertaa. Ei niin etteikö asiat ennemin olis kiinnostaneet, mutta... valtaosa meidän yhtiökokouksista on päivällä ja vasta nyt aletaan olla siinä vaiheessa että voin mennä yhtiökokoukseen illalla, ilman että siitä koituu kohtuutonta riesaa ja haastetta kenellekään. Hallituksen puheenjohtaja on hyvän ystävän mies, sen lisäksi tunnen siellä muutaman... useimmat koulubussipysäkiltä. Naisia on paikalla kai viisi, kaikki valkoisia – monessa muussa kultturissa ei ole naisen homma istua miettimäss...

Mä oon epäilemättä vähän lapsellinen, eiku aika paljonkin, mutta tunsin aamulla uima-altaassa melkoista mielihyvää jokainen kerta kun ohitin sen toisen uimarin... Minä, siis oikeesti minä, se keski-ikäinen ylipainoinen ryhävalas, se joka joskus kauan sitten ui ihan oikeesti ja nyt lähinnä lipuu altaassa eteenpäin. Eikä se toinen edes ollut mikään räpiköijä. Se oli ihan oikea uimari ja silti mä ohitin sen neljästi. Nautin uimisesta ihan suunnattomasti... Nautin aamukuuden tunnelmasta ja siitä että jokainen on siellä tekemässä sitä omaa pyhää riittiään. Ei ole huutavia lapsia. Ei ole keskustelijoita. On vain hiljaisuus ja vesi. Seitsemältä aamulla, kun oon just avannut kotioven ja keitän itselleni kahvia mietin jo että kehtaankohan mennä taas huomenna takaisin... pitäiskö olla kohtuullinen, pitää taukoa... En halua.    Seiskalta olin jo takaisin kotona, kahdeksalta suittuna ja puettuna ja eka kolmesta ovensuussa odottamassa bussiaan. Yhdeksältä olin jakanut jo ne ka...

Pakahdun - ylpeydestä. Siitä samasta ylpeydestä, johon moni muukin vanhempi pakahtuu. Me kaikki yritetään pitää se oikeissa mittasuhteissa, joskus paremmalla menestyksellä ja välillä taas huonommin. Tunne on universaali, se koskee kaikkia vanhempia jotka saavat  lapsensa todistuskirjekuoresta nykäistä esiin hyviä uutisia. Mä oon aina ajatellut että on tarpeeksi hyvä, jos ne pärjää ja jos ne ei jää jälkeen. Keskinkertainen on hyvä. Keskinkertainen on riittävä. Jos putoaa alle keskitason pitää miettiä missä mättää ja miten auttaa eteenpäin. Aika näyttää miten noitten jannujen kanssa käy... M:n kohdalla mä luulen että meidän tarvitsee enemmän jarrutella kuin tukea ja kannustaa, ongelma kai tavallaan sekin, miten opettaa sille armollisuutta omaa itseään kohtaan? Miten opettaa hyväksymään riittävän hyvä? Ne arvostellaan asteikolla 1-4. Se ykkönen tarkoittaa et jossakin mättää. Kakkonen on tässä vaiheessa kouluvuotta jo oikein hyvä ja tarkoittaa että lapsi on hyvää v...

Mä oon aina ollut uimari. On ollut aika kun uin useamman kerran viikossa parikilsaa kerrallaan... siitä ajasta on ihan kamalan kauan, parikymmentä vuotta.   Vesi on mulle hyvä elementti, se tuntuu hyvältä, silloinkin kun se ei ole kemiallisesti tasapainotettua ja 28C:sta. Se tuntuu hyvältä meressä ja järvessä, jopa alle parikymmentäasteisena... jossakin vaiheessa se vaan jäi, ja uiminen liittyi lähinnä kylpyammeeseen. Kyllähän mä sitä tänne muutettuakin mietin ja siks jopa palkkasin itseni kuntosalille töihin... loppupeleissä olin se hyvä fitness työntekijä joka ei käyttänyt oman talon tarjontaa lainkaan koska olin töissä-töihin-töistä. Mä jotenkin kuvittelisin että mun ahaaelämys liittyi kahteen asiaan, ensinnäkin L tekee sellaista työtä nykyään että se jopa pyörähtää aina välistä kotonakin... muutenkin kuin nukkumassa ja toiseksi, M nukkuu yönsä ja O:kin heräilee korkeintaan satunnaisesti. Meidän lomalla M oppi uimaan ja me oltiin yllättäin siinä kohdassa et sitä varmaan pitäi...