Siirry pääsisältöön

eka todistus

Pakahdun - ylpeydestä. Siitä samasta ylpeydestä, johon moni muukin vanhempi pakahtuu. Me kaikki yritetään pitää se oikeissa mittasuhteissa, joskus paremmalla menestyksellä ja välillä taas huonommin. Tunne on universaali, se koskee kaikkia vanhempia jotka saavat  lapsensa todistuskirjekuoresta nykäistä esiin hyviä uutisia.


Mä oon aina ajatellut että on tarpeeksi hyvä, jos ne pärjää ja jos ne ei jää jälkeen. Keskinkertainen on hyvä. Keskinkertainen on riittävä. Jos putoaa alle keskitason pitää miettiä missä mättää ja miten auttaa eteenpäin. Aika näyttää miten noitten jannujen kanssa käy... M:n kohdalla mä luulen että meidän tarvitsee enemmän jarrutella kuin tukea ja kannustaa, ongelma kai tavallaan sekin, miten opettaa sille armollisuutta omaa itseään kohtaan? Miten opettaa hyväksymään riittävän hyvä?




Ne arvostellaan asteikolla 1-4. Se ykkönen tarkoittaa et jossakin mättää. Kakkonen on tässä vaiheessa kouluvuotta jo oikein hyvä ja tarkoittaa että lapsi on hyvää vauhtia oppimassa niitä taitoja joiden pitäis kesäkuun lopussa olla hanskassa. Kolmosella voi siirtyä hyvillä mielin seuraavalle luokalle ja sit on nelonen, se joka kertoo että tällä hetkellä opetettavat ja opiskeltavat asiat on liian helppoja – lapsi tarvitsee lisää haasteita.



Se että se pärjää matikassa ei ole mulle mikään ylläri, tekeehän se kotona – läksyinä – ekan ja tokan luokan tehtäviä. Lukemisessa mä näen että se edistyy, ja että kysymys lukemisesa on jo pidempään ollut enemminkin itseluottamus kuin taitokysymys. Tämä taas ratkes joululomalla kun se tajus et se osaa lukea K:n lempikirjaa K:lle, muropakettien sisällysluettelot ja kadunvarsien mainokset. 



Kirjoittaminen, siis ei tekstin tuottaminen sinällään, vaan ihan se tekninen suoritus ”handwriting”on useimmille autisminkirjolaisille hankalaa ja monilla on erityisopetussuunnitelmassa merkintä että koulutehtävät saa tehdä koneella käsin kirjoittamisen sijaan. Kun mä katson M:n todistusta on tämä alue se ainoa jossa ollaan sillä kakkostasolla. M:n kouluaineita on vaikeaa lukea kun käsiala on epäselvää ja käsi väsyy niin helposti ettei sillä tahdo jaksaa kirjoittaa... Se, että se on vielä vasurikin ei ainakaan helpota tilannetta meidän oikeakätisten maailmassa.

M:n diagnoosi näkyy myös siinä arvosanassa, millä mitataan kykyä ymmärtää kuulemaansa ja tuottaa tietoa tai ideoida uutta.

siis mitä piti tehdä?
- Jotenkin musta tuntuu että ohjeiden matka korvan kautta aivoihin ja siitä käteen katkes jossakin välissä...
Pistareita on siis jo viisivuotiailla.


M:n todistuksessa on tasan kaksi kakkosella alkavaa arvosanaa - handwriting ja kuullun ymmärtäminen, matikasta kaikki kolme numeroa on nelosia, samoin kuin lukeminen. Muut numerot (10) sillä on joko kolmosia tai 3.5, mukaanlukien niinkin yllättävä aine kuin historia ja kansalaistaito.

"Students understand U.S. and world geography, history, and current events in a global context, evaluate structure and function of economic and governmental systems in the U.S. and in the world...?" - aika suuria sanoja viisivuotiaalle...

tää nyt oli vähintäänkin odotettavaa...



Pakahdun – ylpeydestä. Olen niin äärettömän onnellinen siitä että se pärjää... vähiten saan väreitä ja kicksejä niistä kolmesta matikan numerosta, eniten jokaisesta käyttäytymisen ja huolellisuuden ja koulutyöskentelytaidon kolmosesta.


Kommentit

  1. Hieno todistus!!!! Onnittelut M:lle (ja ylpealle aidille myos)!

    VastaaPoista
  2. Ohhoh! Jopas on todistukset, siis 5-vuotiailla? Meidän poika on 3.luokalla (Suomessa siis), eikä ole vielä saanut ensimmäistäkään numerotodistusta :) Ja aika kovat vaatimukset siellä päin maailmaa on noinkin pienille lapsille. Jännä miten asiat on erilailla funtsittu eri maailmankolkissa. Onnittelut joka tapauksessa hyvin menneistä opinnoista!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi