eka todistus

Pakahdun - ylpeydestä. Siitä samasta ylpeydestä, johon moni muukin vanhempi pakahtuu. Me kaikki yritetään pitää se oikeissa mittasuhteissa, joskus paremmalla menestyksellä ja välillä taas huonommin. Tunne on universaali, se koskee kaikkia vanhempia jotka saavat  lapsensa todistuskirjekuoresta nykäistä esiin hyviä uutisia.

Mä oon aina ajatellut että on tarpeeksi hyvä, jos ne pärjää ja jos ne ei jää jälkeen. Keskinkertainen on hyvä. Keskinkertainen on riittävä. Jos putoaa alle keskitason pitää miettiä missä mättää ja miten auttaa eteenpäin. Aika näyttää miten noitten jannujen kanssa käy... M:n kohdalla mä luulen että meidän tarvitsee enemmän jarrutella kuin tukea ja kannustaa, ongelma kai tavallaan sekin, miten opettaa sille armollisuutta omaa itseään kohtaan? Miten opettaa hyväksymään riittävän hyvä?

Ne arvostellaan asteikolla 1-4. Se ykkönen tarkoittaa et jossakin mättää. Kakkonen on tässä vaiheessa kouluvuotta jo oikein hyvä ja tarkoittaa että lapsi on hyvää vauhtia oppimassa niitä taitoja joiden pitäis kesäkuun lopussa olla hanskassa. Kolmosella voi siirtyä hyvillä mielin seuraavalle luokalle ja sit on nelonen, se joka kertoo että tällä hetkellä opetettavat ja opiskeltavat asiat on liian helppoja – lapsi tarvitsee lisää haasteita.

Se että se pärjää matikassa ei ole mulle mikään ylläri, tekeehän se kotona – läksyinä – ekan ja tokan luokan tehtäviä. Lukemisessa mä näen että se edistyy, ja että kysymys lukemisesa on jo pidempään ollut enemminkin itseluottamus kuin taitokysymys. Tämä taas ratkes joululomalla kun se tajus et se osaa lukea K:n lempikirjaa K:lle, muropakettien sisällysluettelot ja kadunvarsien mainokset. 

Kirjoittaminen, siis ei tekstin tuottaminen sinällään, vaan ihan se tekninen suoritus ”handwriting”on useimmille autisminkirjolaisille hankalaa ja monilla on erityisopetussuunnitelmassa merkintä että koulutehtävät saa tehdä koneella käsin kirjoittamisen sijaan. Kun mä katson M:n todistusta on tämä alue se ainoa jossa ollaan sillä kakkostasolla. M:n kouluaineita on vaikeaa lukea kun käsiala on epäselvää ja käsi väsyy niin helposti ettei sillä tahdo jaksaa kirjoittaa... Se, että se on vielä vasurikin ei ainakaan helpota tilannetta meidän oikeakätisten maailmassa.

M:n diagnoosi näkyy myös siinä arvosanassa, millä mitataan kykyä ymmärtää kuulemaansa ja tuottaa tietoa tai ideoida uutta.

siis mitä piti tehdä?
- Jotenkin musta tuntuu että ohjeiden matka korvan kautta aivoihin ja siitä käteen katkes jossakin välissä...
Pistareita on siis jo viisivuotiailla.

M:n todistuksessa on tasan kaksi kakkosella alkavaa arvosanaa - handwriting ja kuullun ymmärtäminen, matikasta kaikki kolme numeroa on nelosia, samoin kuin lukeminen. Muut numerot (10) sillä on joko kolmosia tai 3.5, mukaanlukien niinkin yllättävä aine kuin historia ja kansalaistaito.

"Students understand U.S. and world geography, history, and current events in a global context, evaluate structure and function of economic and governmental systems in the U.S. and in the world...?" - aika suuria sanoja viisivuotiaalle...

tää nyt oli vähintäänkin odotettavaa...

Pakahdun – ylpeydestä. Olen niin äärettömän onnellinen siitä että se pärjää... vähiten saan väreitä ja kicksejä niistä kolmesta matikan numerosta, eniten jokaisesta käyttäytymisen ja huolellisuuden ja koulutyöskentelytaidon kolmosesta.