M on pärjännyt
hyvin, tai siis ainahan se pärjää... Se prosessoi lentomatkan paniikkia
uima-altaassa järjestelemällä kellukkeita ja puhuu samalla lentokoneesta. Se ui
kellukkeilla tai pelastusliivi päällä – tunteja... niin mäkin tein lapsena –
asuin uima-altaassa silloin kun sellainen oli tarjolla. Se kiukuttelee kun muita ei ole näkösällä ja kun muut on paikalla se tsemppaa. Niinhän
se on aina tehnyt. Se hymyilee ja on kohtelias, se on ylitsepursuava ja antaa
vaikutelman täydellisestä lapsesta. Hyvin myyty, kaikki ostaa.
Me käydään samaa
väsynyttä keskustelua kuin ennekin, en jaksais ja jätän oman osuuteni
sanomatta. ”Ei se voi olla erityislapsi...” ”Sehän on niin suloinen ja
mukava...” ”Meidänkin X teki sitä ja tätä...” ”Kaikki lapsethan...” viimeisenä vielä "Mä en kyllä näe yhtään mitään..." Järki sanoo
että se on isovanhempien rakkautta ja toive. Silti jokainen lause tuntuu mussa
piikiltä... kuulen sen sanoina; ”Olet keksinyt lapsesi neurologisen
poikkeavuuden...” – Ei pitäis. Vaan en osaa muutakaan.
En jaksa todistella. M on pärjäävä. Sen toiminnallisuus on korkeaa luokkaa ja se kasvaa itsenäiseksi aikuiseksi, siitä meillä ei enää ole epäilystäkään. Mikään näistä ei kuitenkaan poista autismia autistista.
En jaksa todistella. M on pärjäävä. Sen toiminnallisuus on korkeaa luokkaa ja se kasvaa itsenäiseksi aikuiseksi, siitä meillä ei enää ole epäilystäkään. Mikään näistä ei kuitenkaan poista autismia autistista.
Meillä on samaa. Isovanhemmat puhuu, että meidän mielestä Matildassa ei ole mitään vikaa, miksi ei saisi olla vilkas miksi pitää heti leimata adhd:ksi, ei se tuollainen ollut ennen kuin SÄ tuli meillä on mennyt täällä oikein hyvin. Ainut joka ymmärtää on mun miehen isä eli paappa. meidän siskot eli tädit ymmärtävät myös, että onneksi on myös niitä sukulaisia. Maddella on kuitenkin puheessa ongelmia ja selkeitä puheen ymmärtämisen ongelmia, mutta nekin kuitataan aina jollain syyllä. Ei vaan suostu näkemään ongelmia vaikka se ongelma olisi selvästi nähtävissä. Kun Matilda ei ennen vastannut ollenkaan kysymyksiin, niin sekin kuitattiin vaan sillä että sitä nyt ei kiinnostanut vastata :O
VastaaPoistaTaitaa olla yleinen ongelma... ja ah niin rasittava, ärsyttävä, raivostuttava...
PoistaAnteeksi, että tavismutsi sorkkii. Mutta eikö se ole juuri terapian ja koulutusten ja harjoitusten tehtävä kasvattaa erityisiä mahdollisimman hyvin "pirtaan sopiviksi". Ottakaa mieluummin nuo huomautukset kiitoksina siitä, että teidän työnne kantaa hedelmää ja lapsenne ovat "normilapsia" vieraiden silmissä. Eihän se heitä huononna, että "osaavat käyttäytyä", sitähän juuri koitetaan opettaa. En oikeasti usko, että läheistenne tarkoitus on teitä ahdistaa/loukata teitä. Pikemminkin kiittää teitä hienosta työstänne. Olkaa ylpeitä (ja niinhän te olettekin:) lapsista ja itsestänne. Meillä ainakin vinku alkaa vasta kun minä näyn "vaikka ne olivat kuin enkeleitä koko päivän" ja niinhän sen pitää ollakin. Kylässä käyttäydytään ja sit kotona vanhemmille saa purkaa tunteensa.
VastaaPoistaSorki Sanna vaan, ja oikeassahan sä olet... ihan oikeesti vieraitten seurassa ei M:n autismista edes puhuta ja siinä missä vielä vuosi sitten se kuitenkin lopulta tuli puheeksi, enää se ei tule vaan M on ihan tavis. Sitä vartenhan tässä on töitä tehty, et toinen osais toimia, ja sopeutuis yhteiskuntaan herättämättä huomiota.
PoistaLähisukulaiset on kuitenkin eriasia kuin vieraat, ja niitten suusta ne samat lauseet kuulostaa kohteliaisuuteen kätketyltä epäilykseltä. Vika ei oo sukulaisissa vaan ihan allekirjoittaneessa itsessään.
No nuo teidän lähisukulaiset kai kuitenkin aika kaukaisia fyysisesti, että lapset varmasti tsemppaavat heidän edessään. Ja meilläkin, vaikka nähdään viikoittain, niin kyllä lapset on erilaisia isovanhempiensa kanssa. Ja niin pitääkin olla. Eikä kenessäkään ole vikaa, eikä kukaan epäile. Isovanhemmat jumaloi lapsenlapsiaan ja niiden mielestä ne on parhaita maailmassa :)
VastaaPoista