paremmalla onnella

On sunnuntai aamu. Oikeastaan on sunnuntai puolipäivä, mut me ollaan just syöty aamiaista – kotona. Mulla on tutustu edessä kuppi kahvia ja kone, lapset katsoo Tuomas Veturia, vain Koira puuttuu mun sylistä. Tähän aikaan meidän piti olla jo iloisesti jatkolennolla, matkalla Chicagosta Fort Lauderdaleen... toisin kävi.

Olis ollut kivaa saada tekstari tai sähköposti, etenkin kun me oltiin tehty jo lähtöselvityskin kotona koneella. Sitä nyt ei kuitenkaan koskaan tullut ja näinpä me pakattiin kolme unista lasta ja kaksi unista aikuista, kaksi matkalaukkua, kolme autoistuinta ja läjä käsimatkatavaraa autoon kolmen aikaan aamuyöllä. Ajettiin sumussa kantälle, pysäköitiin, purettiin lasti, käveltiin terminaaliin ja todettiin että jokainen Unitedin Chicagon lento on peruutettu.

Jokainen joka on lentänyt Yhdysvalloissa - edes vähän - tietää että Chicago O’Hare on lentokenttä jota on hyvä välttää. Talvella siellä on lumimyrsky ja liikaa pakkasta, kesällä ukkosmyrsky ja liikaa vettä. Näin mekin tehtiin ja ostettiin alunperin lennot Houstonin kautta, jotka lentoyhtiö ystävällisesti muutti kulkemaan Chicagon kautta. Me muutettiin ne lennot takaisin Houstonin kautta meneviksi ja lentoyhtiö reititti meidät taas uudestaan... näin me oltiin tässä tilanteessa, jota jokainen järkevä ihminen osaa välttää – lentämässä Chicago O’Haren kautta.

Mulla nyt muutenkin on aika huono historia lentämisen kanssa. Ekan kerran olen ollut jumissa yksin yhdeksänvuotiaana Pariisin Charles De Gaullella... muistan kuinka kuljin sen lentokenttävirkailijan perässä lappukaulassa ja ne säilöi meitä irrallisia lapsia jossakin huoneessa. Sen jälkeen oon jäänyt jumiin Dallasiin ja Kentuckyyn. L joka pitkään lensi useamman kerran viikossa on jäänyt jumiin kai kahdesti, siis jos en laske mukaan niitä kahta kertaa kun mä olen ollut sen mukana ja ollaan oltu yhdessä jumituksessa.

No niin. Siellä me siis seistiin aamuneljältä lentokentällä kaikkien niitten muitten kanssa, jotka oli saaneet saman iloisen nuutisenn saavuttuaan kentälle. Me siirryttiin siihen jonoon jossa etsittiin uusia lentoja, lähtöselvitettiin elefantteja ja lennätettiin irrallisia lapsia... siinä jonossa vierähti tunti. Ensimmäisen pettymyksen hälvennyttyä lauma suhtautui tilanteeseen rauhallisesti ja jaksoi seistä siinä etenemättömässä jonossa kiitettävällä kärsivällisyydellä. Kukaan ei riehunut, kukaan ei riidellyt, yksikään ei itkenyt. M kävi päässään läpi Yhdysvaltain karttaa ja pohti mitä kaikkia muita reittejä me voitaisiin lentää... ne jotka kuuntelivat keskustelua olivat vähän yllättyneitä viisivuotiaan maantieteellisestä hahmotuskyvystä.

Lopulta me oltiin siinä tiskillä... eka vaihtoehto oli lähteä tänään puoliltaöin, olla neljältä aamulla Chicagossa ja jatkaa iltapäivällä matkaa Fort Lauderdaleen – perillä huomenna illalla yhydeksän aikaan. Ei kiitos. Ei etenkin kun mä olin just raahannut kaikki kolme sinne lentokentälle keskellä yötä. Seuraava ehdotus tais olla Newark – samoin keskiyöllä. Kolmas ja neljäs idea meni puihin... me lueteltiin virkailijalle erilaisia mahdollisia ja mahdottomia kaupunkeja eripuolilla Yhdysvaltoja... Portland – ei. San Francisco – ei. Los Angeles – ei. Phoenix – ei. Dallas – ei. Houston – ei.  Ei ollut muita vaihtareita kun uskoa ettei me nyt ainakaan aamulla lähdettäis yhtään mihinkään, ja että me jouduttaisiin pakkaamaan lauma ja lauman roippeet takaisin autoon, ajamaan kotiin ja aloittamaan matka uudestaan myöhemmin.

Kuuden tunnin päästä me pakataan ryhmä taas autoon, toivottavasti tällä kertaa paremmalla onnella. Jos kone saadaan Seattleen ja jos koneen miehistökin saapuu paikalle me lähdetään uudelle yritykselle tänään illalla – kymmenen jälkeen – suoralla lennolla Miamiin. Me ollaan perillä aamuseitsemältä paikallista aikaa, neljän aikaan aamulla lasten aikaa... toivottavasti ne nukkuu koneessa melatoniinin avulla. Toivottavasti ne nukkuu parin tunnin ajomatkan Miamista Naplesiin. Toivottavasti illalla on kone ja koneella miehistö. 

epätoivo takariveissä oli käsinkosketeltavaa... me oltiin kuitenkin alusta alkaen jonon kärkipäässä... meidän takana oli kymmeniä matkustajia