keskiviikko 22. tammikuuta 2014

rahaa se vaan on

Ei mennyt kuin Strömsössä tämäkään päivä. Olis voinut mennä, vaan elämä on täynnä pieniä ylläreitä, joskus vähän suurempiakin. Tän päivän ylläri oli mun pahaa aavistamaton luottokortin ojennus tiskin ylitse Klinikalla, se hetki kun olin ajatellut maksavani 3x$30=$90 ja yllättäin loppusumma olikin $360 saatelauseella; ”Terapia on rajoitettu 25 käyntikertaan vuodessa”. Vaivoin sain nieltyä sen paniikinomaisen; ”Mitä v......a!!!!!” ja hymyillen kuittasin ostokseni, kävelin ulos ja soitin L:lle. Siitä alkoi päivän kestänyt kujanjuoksu, soita-maksa-väännä-käännä-peruuta-selitä-kilpailuta ja loppupeleissä oltiin takaisin pisteessä A – muutaman tunnin, aika monen hikipisaran ja ärräpään jälkeen. Kirjoitin L:n entiselle työnantajalle shekin, puolelletoista tonnille.

näissä liikennevaloissa on tullut seistyä aika monta sataa kertaa matkalla klinikalle

klinikalla taas

koko rahalla terapiaa

Siinä sivussa takaraivossa kolkutteli K:n toimintaterapeutin sanat... K oli neljässä viikossa resetoinut itsensä ja poistanut lihasmuististaan kaiken mitä sinne oli saatu. Apraksia? Dyspraksia? Joka tapauksessa jannu ei enää osaa sen kummemin heittää kuin ottaa kiinni palloa, saati polkea polkupyörää. Työ alkaa alusta ja me vanhemmat mietitään mistä me löydetään se spesialisti joka osaa sitä auttaa.

Aamupäivästä mulla oli siis käsissäni yhdistelmä jossa vakuutus ei maksa ja lapsi tarvitsee kipeästi apua... Iltapäivään mennessä meillä ”onneksi” oli näistä kahdesta jäljellä enää se lapsi joka tarvitsee kipeästi apua, olkoonkin että se vakuutus joka maksaa on itsessään tyyristä lystiä ja ennen kuin sekään vakuutus maksaa yhtään mitään pitää meidän maksaa itse sievoinen summa.

Loppupäivää väritti M:n raivari kun ilman ennakkosopimusta kävin hakemassa sen koulusta. Kävin koska oli pakko lähteä hoitamaan ne asiat jotka jäi aamulla vakuutuskaaoksessa hoitamatta. Ekaa kertaa M:n ope näki neidistä tämän puolen... joustamattoman, muutoksiin sopeutumattoman, sen joka suuttuu silmittömästi nähdessään mut koulun oven takana. Sen jonku joutuu kantamaan autoon kirkuvana. Sen joka ei tahdo, ei halua... Siinä koulunpihalta startatessani syttyi auton bensavalo - 22 mailia jäljellä - ja näinpä sain vielä käydä tankkaamassakin. Sairaalaan palauttelemaan papereita, bensa-asemalle, eläinlääkäriin ostamaan koiranruokaa.

taas täällä

114 litraa bensaa

koiranruokaa

Autossa lupasin raivoavalle M:lle ja sen kahdelle veljelle että huomenna olisi taas parempi päivä – ihan meille kaikille... Kotona me paketoitiin M:n verille revitty peukalo ja mietittiin mitä muuta voisi tehdä kun oikein kiukuttaa tai hermostuttaa...

kipeä, kipeä revitty peukalo

1 kommentti:

  1. Tuo vakuutusviidakko kuulostaa niin tutulle... huoh! Todellakin siis sympatiat sun puolella eli tsemppiä! Ja tsemppiä näihin muihinkin koitoksiin.

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.