Siirry pääsisältöön

mä tahdon ja haluan ja kaikki muutkin tahtoo ja haluaa...

Koulun ruokasalissa on kylmä. Koulun ruokasalin tuolit on epämukavia. Koulun ruokasalissa tuoksuu koululta... mä mietin miksi kaikissa kouluissa haisee koululta, onko oppimateriaaleissa tai oppimisessa joku ominaistuoksu joka imeytyy kaikkeen ja leviää kaikkialle...

Paikalla on kolmisenkymmentä ihmistä. Asukasyhdistykseen kuuluu tällä hetkellä 726 taloutta, niistä se kolmisenkymmentä  vääntäytynyt paikalle tiistai-iltana. Valtakirjoja oli kai joitakin kymmeniä. Mä oo kokouksessa ensimmäistä kertaa. Ei niin etteikö asiat ennemin olis kiinnostaneet, mutta... valtaosa meidän yhtiökokouksista on päivällä ja vasta nyt aletaan olla siinä vaiheessa että voin mennä yhtiökokoukseen illalla, ilman että siitä koituu kohtuutonta riesaa ja haastetta kenellekään.

Hallituksen puheenjohtaja on hyvän ystävän mies, sen lisäksi tunnen siellä muutaman... useimmat koulubussipysäkiltä. Naisia on paikalla kai viisi, kaikki valkoisia – monessa muussa kultturissa ei ole naisen homma istua miettimässä asukasyhdistyksen asioita.

Tää oli siis vuosikokous. Ei varsinaisesti käsiteltäviä asioita, vaan edellisen vuoden tilinpäätöksen hyväksyntä, uuden budjetin esittely jne. Sit piti valita uusi johtokunta... se oli se syy miksi mä olin siellä. Halusin äänestää, äänestää koska sit saa edes myöhemmin rutista et mähän sanoin... Enemmistö on mun onneksi samaa mieltä mun kanssa ja hallitus jatkaa seuraavalle kaksivuotiskaudelleen.

On siellä soraääniäkin enkä niitä kuunnellessani osaa olla miettimättä ihan muita taannoisia tapahtumia... 

Prosenttilasku kun tuppaa olemaan ihmiselle vaikeeta. Samoin ihmiselle on vaikeeta aina välillä ymmärtää miksi just sen tahto tai huoli ei ole se tärkein. Miksi heitä ei kuunnella? Miksi hallitus ei ota kantaa? Miksi hallitus vaan vetoaa siihen CC&R:n, niihin yhdessä hyväksyttyihin ja kaikkien parhaaksi tehtyihin sääntöihin. Miksi niihin sääntöihin ei tehdä poikkeuksia ja miksi just mä en saa tahtoani läpi... Kannabisjupakan keskellä oli tilanne, jossa osa asukasyhdistyksen jäsenistä halusi palkata juristin hoitamaan tilannetta ja tämä ryhmä kokee edelleen tullensa kohdelluksi kaltoin, väärin ja väärin perustein... Asukasyhdistyksessä on 726 taloutta. Niistä 54 halusi palkata juristin. Asiasta ei virallisesti äänestetty, mutta vain 54 ilmoittautui mukaan haluamaan kun aiheesta käytiin keskustelua. Loput 672 oli hiljaa. Pikaisella laskutoimituksella siis 7,4%  asukkaista halusi laittaa yhtiövastikkeensa juristin palkkaan. Ymmärrettävästi asukasyhdistyksen hallitus ei palkannut juristia, tai siis mun mielestä ymmärrettävästi... soraäänet eivät edelleenkään olleet yhtä ymmärtäväisiä.

Muuta kokouksessa kuultua ja opittua... meillä on asukkaita jotka haluaa palkata meille oman poliisin. Mä en usko että se on edes mahdollista, ei siis vaikka siihen olis rahaakin... yhteiskunta kun ei toimi niin että vois vaan palkata meille ihan oman poliisin. Toisaalta ajatelkaa miten kätee olis jos sais ihan oman poliisin... sille vois soittaa aina kun joku sortaa. Meillä on myös asukkaita jotka haluavat kaataa kaikki puut. Viimeisen myrskyn aikana yksi puu kaatui yhden talon päälle. Täällä on paljon puita. Vaaralliset puut yritetään karsia ennen vastaavia onnettomuuksia ja asukasyhdistys tekee jatkuvasti työtä aiheeseen erikoistuneitten ammattilaisten kanssa. Yhden puun kaataminen maksaa hallituksen mukaan lupineen ja muine säätöineen noin $10.000. Mä en oo ihan varma tästä kaikkien puitten kaatamisesta, me kuitenkin asutaan käytännössä keskellä metsää. On siellä kokouksessakin sekin tyyppi joka vaati alueen läpiajon estämistä koska ne vieraat läpiajajat ajaa jatkuvasti ylinopeutta. Hallituksen puheenjohtajan mukaan 85% meidän alueella kirjoitetuista ylinopeussakoista kirjoitetaan ihan asukasyhdistyksen jäsenille... vieraat ne täällä kaahaa.


Demokratia on vaikea laji.

edessä, takana, sivulla - metsää

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän