Siirry pääsisältöön

ajatuksia lentämisestä

Aamiaiseksi shampanjaa ja vohveleita mansikkahillolla ja kermavaahdolla... voishan tän vuoden huonomminkin aloittaa. Koira tunkee samaan syliin jannujen kanssa ja mä harkitsen lähteväni sen kanssa metsään haistelemaan aamuaurinkoa...

L lähetti mun sähköpostiin oman ansioluettelonsa – resume – joka makaa mun inboxissa avaamattomana kun en uskalla... edellisen kerran oon kirjoitellut ansioluetteloa ties milloin, ja täällä monet kirjoituttaa omansa ammattilaisella, ansioluettelon kirjoittajalla. On vuoden ensimmäinen päivä, sen vuoden kun on aika palata työelämään... perjantaina on ensimmäinen haastattelu – vapaaehtoiseksi.

Omista sosiaalisista taidoista en osaa muuta sanoa kuin että näillä on ihan kohtalaisen hyvin pärjätty jo 42 vuotta, sen kummemmin siltoja polttelematta. Joskus kolahtelee, niin kai kaikilla. Pärjännyt ja edennyt työelämässä ja yksityisesti, varmaan ihan hyvä näin. Omaa lastani katsellessa huomaan että monesti ne opetellut sosiaaliset taidot on yhteiskunnansilmissä vähintään yhtä hyviä kuin sisäsyntyiset, ne vaan vaatii M:lta enemmän energiaa kuin taidot, jotka joltakin toiselta tulevat luontaisesti. Opeteltujen taitojen käyttö kun vaatii tilanteen hahmottamista, muistia ja opittujen asioiutten mallintamista... on hauskaa seurata miten analyyttisesti se suhtautuu niin omaan, kuin kanssaihmistensä elämään ja saattaa usein jälkikäteen selostaa MIKSI sanoi jollekin niin tai näin.

Kristittynä olen omanlaiseni, pitäis varmaan lueskella raamattua ja olla syvällinen, en osaa. En pysty edelleenkään siteeraamaan raamatunlauseita enkä haluakaan. Mulle riittää se että kirkossa käymisestä tulee hyvä olo. Moni varmaan sanoisi etten ole kristitty lainkaan, ehkä en olekaan... en uskalla tai osaa sanoa seuraavani Jeesusta ja silti seuraan, omalla tavallani. Se riittää mulle. En halua lokeroida tai eritellä filosofioita, tää on mulle hyvä, joku toinen jollekin toiselle. En edelleenkään osaa olla karsastamatta ja vierastamatta sellaista äänekästä uskonnollisuutta, sitä joka viittaa jokaisessa lauseessaan Jeesukseen tai raamattuun. Se tuntuu musta ahdistavalta ja tukahduttavalta, silti se ei ole väärin sekään. Jos joku kysyy olenko uskossa, vastaan etten tiedä – en tiedä, tavallaan kai olen, tai sitten en.


Tänä aamuna mua kuitenkin mietityttää sosiaalisiataitojani ja Jeesusta enemmän sunnuntaiaamu. Se miten M selviytyy lentämisestä ja ennen kaikkea miten mä saan superpallon – K – sidottua siihen penkkiin kahden pitkän lennon ajaksi, lapsen joka ei kykene istumaan kiemurtelematta ruokapöydässä kymmentä minuuttia. Jotenkin musta tuntuu ettei se laventeliöljyn ja bergamotin sekoitus juurikaan tule auttamaan, yhtään sen enempää kuin iPad.


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi1. tammikuuta 2014 klo 12.46

    Mun mielestä jo se, että haluaa hakeutua hengellisten asioitten ääreen on kaunista. Kuitenkaan mikään ulkonainen ei ole elämässä koskaan tärkeintä. Ei ne kirkon seinät, ei se rakennus, missä kokoonnutaan, ei edes se musiikki ja tunnelma. Niin kuin kaikessa- sisältö ratkaisee.

    Mun ystävällä oli ytimekkäitä sanoja Uuden vuoden ajatuksissaan. Hän kirjoitti..."Kaikesta kokemastani jäljelle jää see, että merkityksellisin asia elämässä, vuodesta toiseen, on suhteet. Ihmisiin ja Häneen, joka on pelastanut mut. Kodin sisustus, shoppailu, raha, leffat, onnellisuus, löhöily ja etelänlomat jäävät kakkoseksi. "

    Mä oon tässä niin samaa mieltä.

    Hienoa Uutta vuotta sulle Yksis ja koko teidän perheelle!

    Uskis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa1. tammikuuta 2014 klo 13.31

      Kiitos Uskis! Olipa kauniisti ja osuvasti kiteytetty sun ystävältä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää