Siirry pääsisältöön

ne tuli takaisin

Kun muu perhe lähti retkelle Miamiin me saatiin meidän oikeet lapset takaisin. Siis se M joka riitelee ja on hankala, äänekäs ja herättää huomiota ihan muilla tavoin kuin herttaisella olemuksellaan ja hyvällä käytöksellä. Me saatiin takaisin K joka riehuu ja ehtii kaikkialle, useimmiten sinne minne ei olis niin väliä ehtiä... se poika joka ei kuule eikä kuuntele mitään eikä ketään. O on ollut itsensä koko loman, se on ollut lapsista ainoa josta ei ole syntynyt sukulaisille pelkästään sädehtivää ja herttaista mielikuvaa.

Siinä vaiheessa iltapäivää kun me ehdittiin kauppaan saakka ja meillä olio ostoskärryssä itkeävä ja raivoava M – se halus kotiin... ei siis kotiin lomataloon, vaan kotiin kotiin... heti - itkevä ja riitelevä K joka olis halunnut kävellä ja O, me vilkaistiin L:n kanssa toisiamme työntäessämme niitä kärryjä muina miehinä ja revettiin aivan totaalisen hervottomaan nauruun. Ajatus siitä miltä meidän meidän elämän täytyi näyttää satunnaisen ohikulkijan silmissä oli aika kutkuttava.

M on väsynyt lomailemaan. K taitaa kokea samalla tavalla. O on itsensä. Mun on myönnettävä että ajatus kotiin lähdöstä alkaa tuntumaan houkuttelevalle. Loma on ollut riittävän pitkä... ihana ja rentouttava, täynnä niitä elämyksiä joita tänne lähdettiin hakemaan, yhdessäoloa lasten isovanhempien ja L:n siskon kanssa, mutta alkaa olla aika palata kotiin – ihan kaikkien mielestä. On mahtavaa että meidän lapsilla on viimeinkin sukulaisia muuallakin kuin valokuvissa, ihan oikea isoisä, ihan oikea B ja oikeat auntie ja Tuumanen. Tuumasesta tuli välittömästi K:n idoli.

Lentomatkaa ajattelen lähinnä pelonsekaisin tuntein. On täysin mahdollista että siitä tulee totaalinen katastrofi, sellainen jonka jokainen koneen reilusta parista sadasta matkustajasta muistaa hyvän aikaa. Todennäköisyys sille on suurempi kuin todennäköisyys kivuttomalle ja mukavalle matkalle.


Huomenna eläintarhaan, perjantaina Miamiin, lauantaina kotiin – älä tule lumisade, tule hyvä ilma. Paluumatka on Chicagon kautta.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää