tiistai 28. tammikuuta 2014

vedenvihreä maailma

Mä oon epäilemättä vähän lapsellinen, eiku aika paljonkin, mutta tunsin aamulla uima-altaassa melkoista mielihyvää jokainen kerta kun ohitin sen toisen uimarin... Minä, siis oikeesti minä, se keski-ikäinen ylipainoinen ryhävalas, se joka joskus kauan sitten ui ihan oikeesti ja nyt lähinnä lipuu altaassa eteenpäin. Eikä se toinen edes ollut mikään räpiköijä. Se oli ihan oikea uimari ja silti mä ohitin sen neljästi.

Nautin uimisesta ihan suunnattomasti... Nautin aamukuuden tunnelmasta ja siitä että jokainen on siellä tekemässä sitä omaa pyhää riittiään. Ei ole huutavia lapsia. Ei ole keskustelijoita. On vain hiljaisuus ja vesi. Seitsemältä aamulla, kun oon just avannut kotioven ja keitän itselleni kahvia mietin jo että kehtaankohan mennä taas huomenna takaisin... pitäiskö olla kohtuullinen, pitää taukoa... En halua. 


 
Seiskalta olin jo takaisin kotona, kahdeksalta suittuna ja puettuna ja eka kolmesta ovensuussa odottamassa bussiaan. Yhdeksältä olin jakanut jo ne kaksi muutakin, omiin systeemeihinsä, itse olin kirkolla ja etsin kuumeiseti äänentoistolaitteita, telkkaria ja dvd:tä aamun kokousta varten... se jonka homma oli hoitaa ne paikalle oli unohtanut. Mun aisapari on selkeästi mua parempi ihminen ja sen sijaan et se olis hermostunut se vaan totes, että ko. henkilö näköjään edelleen harjoittelee "follow thru" eli sitä että sovitut hommat myös hoidetaan... muuten voidaan olla kuin ellun kanat.


koulubussiaika aamuisin on kaaos


Yhdeltätoista säntäsin ulos kokouksesta, kiiruhdin kotiin vastaan ekaa koululaista, pakkasin sen autoon kävin sen kanssa pikaisesti kaupassa, poimin tokan lapsukaisen kyytiini ja ajoin kolmennen lapsen koulubussipysäkille. Koulubussia odotellessa tapaa äitejä, kuulee juoruja ja oppii kaikenlaista...

Yhdeltä me oltiin tultu puiston kautta kotiin, mä laitoin laumalle lounaaksi aamiaista – vohveleita ja makkaroita – itselleni proteiinipatukan ja kun nyt ei varsinaisesti ollut muutakaan tekemistä vetelin pohjamaalin keittiön seiniin. Siinä touhutessani varasin M:lle jalkapallosynttärit huhtikuulle.





Joskus kolmen maissa me istuttiin M:n kanssa olkkarin sohvaan lukemaan, ja neiti luki mulle neljä kirjaa. Mä luin sille yhden... Ehkä kaikki viisivuotiaat tytöt lukee tietokirjoja ihmisen luustosta ja mä oon vaan kuvitellut et viisivuotiaat tytöt lukee prinsessakirjoja, joka tapauksessa ihmisen elimistö, sen rakenne ja toiminta kiinnostavat mun prinsessaa.




Neljältä lykkäsin padan uuniin ja viiden jälkeen me oltiin L:n kanssa jo maalattu keittiö – vedenvihreäksi.



Puolikuudelta L tekee töitä tossa mua vastapäätä ja mä kirjoitan blogia ja editoin kuvia. Lauma katsoo telkkaria ja leikkii siinä sivussa. Kohta ne kai tarttis taas ruokkia.

Puoliseiskalta mua kutsuu meidän asukasyhdistyksen yhtiökokous M:n koululla. Me syödään L:n kanssa kun tuun kotiin. Syödään ja katsotaan telkkarista siltaa – Netflixistä. Mä oon jäänyt totaalisen koukkuun, sarjan lisäksi siihen musiikkiin ja autossakin soi nyt Choir of Young Believers ja ”Hollow Talk”.


Aamulla pääsen taas uimaan... sinne hiljaiseen vedenvihreään kuplaan.

täältä

13 kommenttia:

  1. ootpa ollut aikaansaapa, superäiti! (respect)

    Olen kade aamu-uinnista ja tosta maalausurakasta. Uimisen mä ehkä vielä pystyisin sisällyttämään elämääni, mutta kaikkinainen remppahässäkkä tosta-noin-vaan kaiken muun ohessa...ei ikuna.
    Ja ihana väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä ajattelen monasti sua kun sinne uimahalliin karautan aamuvarhaisella... Remontointi on vähän kuin terapiaa, sekä L:lle et mulle.

      Poista
  2. Jooei, remontointi ei onnistu multakaan. Me muutettiin sentäs elokuussa ja kaikki on yhä levällään ku eväät.
    Mutta uiminen. Kiva kun kerrot tosta kokemuksesta, koska ennen mä kans uin. Entisessä asuinmaassa ei ollut halleja, joten se jäi...ja nykyisin mulla on ongelmana se, että vien uimahalliin aina lapset ja sitäkin liian harvoin niiden tarpeisiin nähden (toinen pysyis henkisesti aika hyvässä kuosissa vaan sillä, että pääsis monta kertaa viikossa uimaan) - enhän tietenkään voi mennä uimaan yksin. Ja kun en edes ole aamuvirkku, en tiedä mistä päästä nipistäisin siihen aikaa. Mut taidan alkaa hautoa asiaa - yks ongelma on just toi, että kun jotain teen, teen ja ajattelen sitä koko ajan ja vaivihkaa se alkaa haukata yhä isomman osan elämästä ja ajasta. Vaikka kuinka suunnittelisin, että käyn kerran viikkoon tai vaikka kerran kahteen viikkoon (jos muuten liian hankalaa edes suunnitella), niin ei multa sellaiset onnistu. Tiedän, että jos uin, niin uin tai ajattelen uimista sit koko ajan, joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo aamuvirkku, mutta uintimahdollisuus on niin lähellä (10 minsaa autolla) ja sinne kun voi pyrähtää ihan kirjaimellisesti yöpaidassa... M on katkera kun ei pääse mukaan näille retkille, mutta me uidaan sit erikseen yhdessä - nyt kun se osaa uida.

      Saman taipumuksen omaavana, kun tahtoo aina, ainakin vähäksi aikaa jumahtaa kaikkeen ihan totaalisesti... joudun luomaan itselleni jonkinlaiset säännöt siitä montako kertaa viikossa saan käydä uimassa. Viikonloppuisin uidaan AINA lasten kanssa ja muuten just näin puoliyöllä niin ei haittaa ketään. Tänään en mennyt, yhtiökokous venähti illalla niin pitkään.

      Vesi on M:lle hyvä ja tärkeä elementti, se rauhoittaa. Sen toimintaterapeutti tokais vaan et autistit usein kokee veden miellyttävänä, rauhoittavana tuntemuksena... mietin taas itseäni.

      Luen kirjaa jonka nimi on jotenkin suunnilleen näin: "Luulen että saatan olla autistinen?" Mielenkiintoista luettavaa ja vähän pelottavaakin... tunnistan omia ajatuksia aika monesta kohdasta, silläkin uhalla että osaan ja kykenen kyllä toimimaan maailmassa oikein hyvin.

      Poista
  3. Ihanaa, että oot löytänyt tuollaisen oman hetken ja harrastuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oonko enemmän innoissani siitä että saan olla ihan oma itseni ihan itsekseni, vai siitä et pääden uimaan... Kiitos!

      Poista
  4. Tää on niin mageeta luettavaa. Mä aina ennen uin, esim. lukiossa ja sitten kun luin kauppiksen pääsykokeisiin. Kävin aina arkiaamuina ja joskus vielä uudelleen päivällä. Mä niin käyn kokeilemassa. Heti kun mies vie taas lapset. Kiitos innostuksesta ja onnea uudesta vanhasta harrastuksesta. Niin ja toi remontointi, olette te kyllä ihan käsittämättömän käteviä ja aikaansaavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan Sanna, takaisin uimaan! Se on aivan mahtavaa!!!! Aikaansavia ehkä, kätevästä en menis ihan takuuseen ;)

      Poista
  5. Hih, katsoin tuosta ekasta kuvasta musiikkiasi, ja mietin oletkohan Siltaa katsonut :) Hyvin veikkasin. Itse sain sarjan joululahjaksi ja ihastuin musiikkiin myös kovasti.
    Blogiasi luen säännöllisesti, kaikkea hyvää koko perheelle :)

    VastaaPoista
  6. Se että joku kykenee uimaan kuudelta aamulla on Huikeaa! Kuudelta! aamulla! Mutta kuin luin päiväohjelmasin, superhengästyttävän, niin ei sulla ehkä muutakaan aikaa ole?
    Mutta aikamoinen päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo muuta aikaa joo... seuraava mahis olis joskus iltaseiskan jälkeen ja silloin mua keskimäärin kyllä kutsuu olohuoneen sohva :) Tänään nukuin pommiin - pirskatti sentään... olisin oikeasti halunnut uida.

      Päivä on ihan normikamaa... tee samanlainen omastasi ja huomaat että meidä kotiäitien ja puolikotiäitien elämä on aika hengästyttävää silloin kun lapsia on enemmän kuin se yksi tai jos niillä sattuu olemaan jotain erityishaasteita :)

      Poista
    2. Joo mäkään en iltaseiskan jälkeen pääse minnekään. Paitsi kaverin kanssa kävelylle, sen jaksan jos pääsen.
      Mä olen välillä kirjannut ylös mun peruspäiviä. On ne aika samanlaisia usein kuin sulla, mutta luettuna se tuntuu hurjemmalta kuin elettynä. Eniten kuristaa tää kolmen lapsen harrastusrumba, jonka hoidan yksin. (Mies on reissutyössä nykyään)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.