Siirry pääsisältöön

reikiä ja maalia

Sunnuntai… kirkkoa ja kirkon BBQ bileitä, lapsille pomppulinaa ja liskoja. Kotona maalaustalkoot... projekti koti turkoosiksi, tai siis veden vihreäksi.






sumu luikertelee edelleen laaksossa, joen yllä



Ennen kuin edes aloitan, palaan vähän taaksepäin... 

Amerikkalaisilla tytöillä on korvikset. Mustilla ja latinotytöillä ne korvikset ilmestyy korviin heti syntymän jälkeen, muutaman päivän iässä. Valkoisilla tyttöilapsilla niitä korviksia tulee, no muutamasta kuukaudesta varhaiseen aikuisuuteen ja kai täällä on myös korviksettomia aikuisiakin.

Mä taisin olla kolmetoista. Se oli jonkinlainen riitti ulos lapsuudesta... ”tonåring”, teini. Iso tapahtuma elämässä, isompi oikeastaan kuin ripillepääsy vähän myöhemmin.. Ennen sitä ei saanut. Piti odottaa.

M on kiinnittänyt jo pitkään huomiota siihen että muilla tytöillä on korvikset. Me ollaan puhuttu asiasta ja mä olen kertonut jo aikaa takaperin mitä ne korvikset ja niitten laittaminen käytännössä tarkoittaa. Ekan keskustelun aikoihin M olin sitä mieltä että ihmisen tarvitsee olla vähintään häiriintynyt halutakseen laittaa reiät korviin... sen jälkeen me ollaan säännöllisesti käyty siellä samaisessa kaupassa, hypistelty korviksia ja ostettu arkillinen korvistarroja, ne on riittäneet oikein hyvin M:n korviskaipuuseen. Kunnes... joskus ennen joulua se halus taas korviskauppaan. Se halus nähdä sen vehkeen jolla ne reiät laitetaan. Hetken aikaa se hypisteli sitä käsissään ja lopulta ojensi reijittäjän takaisin myyjätytölle – done. Asiasta ei sen kummemin puhuttu ennen kuin tänä aamuna matkalla kirkkoon; ”Mamma, I want to pierce my ears!” – Ok, are you sure? You know it will hurt? ”Yes. Can we do it today?”




vikan kerran ilman


jätskillä juhlistamassa tätä tyttöyden riittiä




Muutamaa tuntia myöhemmin me istutaan jätskillä juhlistamassa uusia korviksia. Illalla meidän olkkari on vedenvihreä ja aamulla mä ajattelin mennä uimaan, ekaa kertaa liki pariinkymmneneen vuoteen.







ehkä Floridalla oli sittenkin jotakin vaikutusta mun elämään... Key West

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää