lähtökuopissa

Tänään pitäis sit pakata, pakata, pakata... ja viedä Koira STK:n luo hoitoon ja parturoida perheen miehet – kaikki kolme – askarrella autoistuimille kuljetuspussit... Niin ja M:lla on tietysti jalkapallo tän säädön keskellä.

Aamun oon lähtetellyt sähköposteja opettajille ja terapeuteille ja... ei niin ettei meidän matka olis ollut niillä jo tiedossa, mutta koska maanantaina alkaa arki joululoman jälkeen, on hyvä vähän muistutella. Muuten mulla on maanantaina puhelinvastaaja täynnä automaattiviestejä erilaisita oppilaitoksista ilmoittamassa ettei mun lapseni koskaan saapunut kouluun... jotenkin mulla nyt vaan on sellainen tunne, että joulukuun puolivälissä tammikuu on ollut kaikille iäisyyksien päässä ja meidän reissu laitettu jonnekin mappi-öön lähettyville.

Viimeiset päivät ollaan mielikuvaharjoiteltu lentokenttää ja lentämistä M:n kanssa. Minkälaista on turvatarkastuksessa? Miltä se tuntuu? Miltä kuulostaa? Entä lähtöportilla? Miksim lentokentällä on paljon kuulutuksia? Miksi niistä ei tarvitse huolestua... Minkälaista on sisällä lentokoneessa? Miltä tuntuu lähtökiihdytys? Miltä se kuulostaa? Miksi lentokoneessa käydään läpi turvaohjeet? Mitä se tarkoittaa? Mä luulen että me ollaan valmiita lähtöön.

Sitten joskus – kahden viikon päästä – kun tullaan takaisin voin laittaa hihat heilumaan... sain eilen vapaaehtoispaikan sairaalasta, päiväkirralla avustajana. Tiedossa koulutuksia ja paperitöitä – terveystarkastus, rikosrekisteri...  ja jossakin vaiheessa kevättä pääsen sit aloittamaan... perjantai-iltaisin, neljästä kahdeksaan. Tavoitteena työpaikka! Hyppelehdin sellaisessa puolihurmiossa eilen takaisin autolle sieltä haastattelusta. Haastattelijan eka kysymys oli olenko tehnyt aiemmin töitä vapaaehtoisena... ei ainakaan haitannut että vapaaehtoiskokemusta on reilusti, seurakunnasta ja M:n koulusta. Varsinaisesti haittaa ei myöskään ollut siitä uunituoreesta tutkinnosta ja tavoitteesta löytää talosta työpaikka. Vastaanotto oli innostunut ja lämmin.

tässä talossa tulevaisuus?