Siirry pääsisältöön

hidas aamu

Lauantaiaamuna  nukutaan pitkään. Kuulen jannut ekaan kertaan joskus ennen kahdeksaa. Joko ne on leikkineet huoneessaan riitelemättä tai sit ne on oikeesti nukkuneet. Unen läpi kuulen miten ne laittaa telkkarin päälle ja istuu katsomaan Lohikäärmeratsastajia. Vedän tyynyn korvan päälle ja nukahdan uudestaan. Seuraavan kerran havahdun siihen että joku avaa meidän makkarin oven vähän ennen yhdeksää. Ovi aukeaa ja sit se menee samantien taas kiinni. Yhdeksään mennessä me ollaan kaikki hereillä. M liittyy poikien seuraan katsomaan elokuvaa ja mä valun alakertaan keittämään itselleni kupin kahvia. Fredde puhuu puhelimessa äitinsä kanssa.

Kalenteri ammottaa tyhjyyttään koko viikonlopulle. Voidaan tehdä ihan mitä vaan tai olla tekemättä yhtään mitään. Mikä ihana vapaus. Käytän koiran aamupissalla sakeassa sumussa, iltapäiväksi on luvattu aurinkoa.



Vähän myöhemmin me istutaan yhdessä aamiaispöydässä. Tai siis minä istun, Fredde istuu ja O istuu. K seisoo tulillaan ja leikkii et sen leipä on lentokone. M tanssii omalla tuolillaan balettia. Ne on kuin sellaisesta huvipuiston nuijapelistä. Yks istuu ja toinen on sillä välin ehtinyt jo taas seisomaan. Koira yrittää hiipiä keittiöön salaa. Elämä maistuu elämälle Kahvi kupissa on kuumaa ja se sitruunakakku on ihan järjettömän hyvää. M:n leivälle levitetään vuohenjuustoa, katsotaan kuinka käy. Periaatteessa vuohenmaitokin on maitoa, mutta kaikkea kannattaa kokeilla eikä ole ihan tavatonta että se vuohenmaito kuitenkin sopii.


Eletään tammikuun viimeistä päivää. Huomenna  ollaan taas askelen lähempänä kevättä ja kesää. 

menossa M:n koulun elokuvailtaan



muutama minuutti esinäytöksen alkuun

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää