liian äkkiä - kai

Huomenna on perjantai – taas. Huomenna on myös työhaastattelu siihen softafirmoista suurimpaan – nyt jo. Jotenkin mä olin ajatellut että tää tapahtuis hitaammin, että isoissa yrityksissä koneiston rattaat pyöris hitaasti ja mulla olis aikaa nauttia tästä välitilasta. Työhaastattelukutsu pamahti sähköpostiin 23 päivää sen jälkeen kun edellinen työsuhde oli päättynyt. Työhaastattelukutsu pamahti sähköpostiin neljäntenä päivänä siitä kun olin vihdoinkin huokaissut, nostanut jalat pöydälle – edes hetkeksi – ja suonut itselleni sen ajatuksen että lomailen nyt kaikessa rauhassa vähän. Aikaisemmin tänään otin käteen paperisen kalenterini ja pyyhekumin, ja poistin kumilla jokaiselta kuukaudelta kaikki mun sinne lyijärillä laitetut työvuorot ja lasten terapiat.

Työ johon mua huomenna haastatellaan näyttää ainakin paperilla aivan armottoman kiinnostavalta.  Se näyttää työltä jossa riittää opittavaa, ja jossa mä pääsen kehittämään omia taitojani projektinkoordinoimisessa. Jos se olis ollut jotakin vähemmän kiinnostavaa, olisin ehkä ollut vähemmän innostunut ja lämmennyt tälle ajatukselle vähän vähemmän. Se nyt kuitenkin näytti ainakin paperilla ihan valtavan mielenkiintoiselta. Sain taas uuden potkun persauksilleni saada se Six Sigma Black Belt tehtyä tän kevään aikana.  Niin, eikä sekään varsinaisesti haittais että se konttuuri olis kymmenen minsan ajomatkan päässä meiltä kotoota.

Voihan se olla ettei ne ole kiinnostuneita sen jälkeen kun oon siellä käynyt. On yhtälailla täysin mahdollista että mä en ole kiinnostunut sen jälkeen kun olen käynyt haastattelussa, mun totaalisen joustamattomiin reunaehtoihin kun kuuluu 2-3 päivää etätöitä viikossa ja joustavat työajat.

K:lla on kymmenen päivän antibioottikuuri ihonalaisen sidekudoksen bakteeritulehdukseen kummassakin isovarpaassa. Isovarpaiden pureskelun estäminen on antibioottejen lisäksi se tärkein hoitomuoto ja jannulla onkin nyt melkoiset kääreet varpaissaan.