Siirry pääsisältöön

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispesään.

Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko?

vaccine infographic created by Leon Farrant

Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta.

Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin todennäköistä että epidemia lähtee leviämään paikasta jossa sillä on loistava jalansija, sieltä missä käy päivittäin valtava määrä ihmisiä, viruksen paratiisi.

Kuinka monta kertaa joku on kysynyt multa miksi saastutan lapseni rokotteilla, ja kuinka monta kertaa olen antanut saman vastauksen. Siksi että maailma oli turvallisempi paikka ja jotta lapseni välttyisivät niiltä sairauksilta joilta rokotteet suojaavat. Olenko koskaan edes epäröinyt? En. Jokainen meidän lapsista on saanut rokotteensa siinä aikataulussa kun ne on meille tarjottu. Jokainen syksy me käydään hakemassa vielä kausirokotteet. Tänä vuonna me sairastuttiin influenssaan rokotteesta huolimatta. Rokote yhdistettynä lääkitykseen teki taudista kuitenkin lyhytkestoisen ja helpon sairastettavan. Samaan aikaan kun meillä sairastettiin sitä lyhytkestoista ja helppoa influenssaa, samaan tautiin kuoli kuusivuotias. Se kuusivuotias ei ollut saanut rokotetta sen enempää kuin lääkettäkään.

Vesirokko ei ole leikinasia. Vesirokko ei ole leikinasia yhtään sen enempää kuin rotavirus, influenssa tai poliokaan. Jokaiseen näistä sairauksista on olemassa rokote. Jokaisen meistä velvollisuus on huolehtia omiemme lisäksi yhteiskunnasta, siitä etteivät ne jotka eivät rokotteita voi ottaa, sairastuisi näihin tauteihin siksi että me uskomme niitten olevan selätettävissä.


Olen sairastanut vesirokon. Olen sairastanut tuhkarokon. Olen sairastanit sikotaudin. Olen sairastanut ne siksi ettei niihin ollut rokotetta silloin kun minä olin lapsi. Kävi tuuri. Olen edelleen hengissä. Naamiksessa leviää kampanja toisensa jälkeen, tällä kertaa rokotusten puolesta.



Kommentit

  1. Sun näkökulma on tosi pintapuolinen ja vain omiin kokemuksiin perustuva. Suosittelen tutustumaan syvemmin siihen, miksi rokotteista on suoranaista haittaa ja se on voitu näyttää hyvin laajasti toteen. Suzanne Humphries, MD on yksi maailman parhaita asiantuntijoita tässä: http://drsuzanne.net/dr-suzanne-humphries-vaccines-vaccination/ Suomessa taas kiinalaisen lääketieteen uranuurtaja Elina Hytönen: http://elinahytonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158249-suzanne-humphries-ja-vaikeneva-suomi

    Ystäväni on hoitanut itse lapsensa, jotka ovat sairastuneet tauteihin, joihin on rokotteita. Taudit eivät olleet rajuja, eivätkä uhanneet henkeä. Hänen ja muiden ystäväperheideni lapset, jotka hoidetaan pitkälti ruokavaliolla ja muilla lääkkeettömillä keinoilla, eivät sairasta edes puolia noin paljon kuin sun lapset. Omia lapsia en rokottaisi, koska haitat ovat suuremmat. Lisäksi osaan hoitaan ne sairaudet, joihin lapset voivat sairastua ilman rokotetta ja voin myös kysyä apua opettajiltani.

    Rokottamatta jättäminen ja hoitamatta jättäminen sairastumisen jälkeen on tyhmyyttä, mut luultavasti sellainen on marginaalista.

    VastaaPoista
  2. Autismista ja rokotteista Elina Hytönen kirjoittaa: "Autismin mahdollisuudesta varoitetaan jo rokotepakkauksen kyljessä. Yhdysvalloissa vuonna 2012 lapsi sai alle 6-vuotiaana 52 rokoteannosta, kaikkiaan 15 eri rokotetta, ja autismitapaukset ovat lisääntyneet huimaavasti. Jo yksi lapsi 50:stä on autisti, kun luku vuonna 1980 oli 1:10 000. Tosin Yhdysvaltain National Vaccination Information Center ilmoittaa, että kaikista rokotusten haittavaikutuksista raportoidaan vain alle yksi prosentti. (Katso USA:n virallisesti listatut haittavaikutukset osoitteesta http://vaers.hhs.gov/index)"

    http://elinahytonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158249-suzanne-humphries-ja-vaikeneva-suomi

    VastaaPoista
  3. Anni, mun mielestä sun ajattelumalli on suorastaan vaarallinen.

    Millään tavalla ei ole perusteltavissa että rokotteiden aiheuttamat haitat olisivat suuremmat kuin niitten tautien joilta nämä rokotteet suojaavat. Meillä on tuttavapiirissä myös sellaisia perheitä, joitten lapsia ei ole rokotettu ja lapset ovat jatkuvassa infektiokierteessä.

    Mun näkökulma ei myöskään ole pintapuolinen yhtään sen enempää kuin pelkkiin omiin kokemuksiin perustuva.

    VastaaPoista
  4. Näin vain muutamia mainitakseni autismiahan on todettu aiheuttavan rokotteiden lisäksi, vääränlainen suolistofloora, vehnän, maitoproteiinin, geenimanipuloidunmaissin, torjunta-aineitten, puutteelisen kiintymyssuhteen lapsen ja äidin välillä, aivokemian häiriöitten, hajusteitten...

    VastaaPoista
  5. Mä rokotan lapseni. Rokottamatta jättäminen toimii ainoastaan, koska suurin osa kuitenkin rokottaa lapsensa ( Suomessa ja usa:ssa). Täällä ei pääse edes kouluun tai hoitoon, jos ei ole rokotukset kunnossa.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Yksikselle erinomaisesta aiheenvalinnasta ja erityisesti Annille mielenkiintoisista linkeistä!

    VastaaPoista
  8. Olen vihainen ja surullinen Annin mainitsemien pseudoasiantuntijoiden levittämästä vaarallisesta propagandasta. Ns. tavallisen ihmisen on on usein hyvin vaikea internetin ihmemaassa arvioida mikä on luotettavaa tietoa. Rokotteiden vastustajat, samoin kuin muut humpuukimestarit, käyttävät ala-arvoisia keinoja ajaakseen asiaansa. Näihin kuuluu yksittäisillä "tositapauksilla" retostelu sekä autismilla ja muilla aivosairauksilla sekä syövällä pelottelu - näitähän ihmiset yleensä eniten pelkäävät. Eikä kukaan tietenkään halua, että oma lapsi joutuisi niistä kärsimään. Todennäköisyys, että lapsi vammautuisi pysyvästi esimerkiksi tuhkarokon seurauksena on pieni. Mutta se on kuitenkin paljon todennäköisempää kuin että lapsi saisi elinikäisen haitan jostakin rokotuksesta.

    Autismin ja rokotusten välistä yhteyttä on muuten - kiitos Andrew Wakefieldin - tutkittu todella, todella paljon. Minläänlaista yhteyttä ei tutkimuksissa ole tullut esille.

    Kannattaa lukaista oheinen blogikirjoitus ennen kuin tutustuu esim. Suzanne Humphriesin väittämiin:

    https://roskatiede.wordpress.com/2014/06/30/rokotevastustajien-huippunimi-suzanne-humphries-saapuu-taas-vedattamaan-suomalaisia/

    VastaaPoista
  9. Pakko sanoa, että taas kerran yllätyin siitä, että rokotukset+autismi -ihmiset edelleen käyttää tota korttia, tänkin jälkeen:
    http://www.bmj.com/content/342/bmj.c7452

    En oo aikaisemmin jaksanut lukea esim. noita Elina Hytösen juttuja, vaikka olen ajatellut, että entä jos pitäisi, entä jos siellä oliskin jotain fiksua, mitä mä en vaan tiedä. No nyt tiedän, ettei todellakaan ole.

    Meillä on vaan Suomen systeemin tarjoamat perusrokotukset ja rota, joka ei silloin vielä kuulunut ohjelmaan. Miksi näin - vesirokot esim. on vielä sairastamatta (koska ex-asuinmaassa kaikki oli rokotettu sitä vastaan jo pieninä ja Suomessakaan ei tartuntaa ole ilmaantunut, koska tän ikäiset yleensä on jo sen sairastaneet)...täytyskin ottaa ryhtiliike ja katsoa noi rokotukset läpi. En millään muotoa usko, että just tällaisen pienen Suomi-nimisen läntin rokotusohjelma olis mitenkään autuaaksitekevä ja Ainoa Oikea, joten en vastusta "ylimääräisiäkään" rokotteita. Meillä syynä siis vain laiskuus ja se, ettei kahden maan järjestelmät olleet yhteensopivat, kun siellä toisessa maassa ei harrasteta samoja yhdistelmärokotteita kuin Suomessa ja iät, joissa vahvistukset annetaan, on ihan erilaiset. Ei voinut mennä yhdistelemään systeemejä, niin mennään Suomen mukaan. Kausi-influenssarokotteita meillä ei oteta, koska noille lapsille on jostain syystä (ruokavalio ja pitkä imetys esim.) siunaantunut todella hyvä vastustuskyky. Vedettiin yks paha influenssa läpi miehen kanssa muutama vuosi sitten ja vaikka kökittiin 24/7 lasten kanssa ja influn aikanakin esim. nukuttiin vieri vieressä, lapset sai vaan pikkuisen nuhaa. Uskon, et niille on kertynyt immuniteettia sitä kautta, eli ovat samassa tilanteessa kuin jos rokotettais ja sit virus muuntautuu, kuten taas tänä vuonna käynyt. Jos niillä olis huonompi vastustuskyky, rokottaisin.

    VastaaPoista
  10. Rokotusinfon sivuilla on paljon tietoa rokotteiden aiheuttamista vakavista haitoista ja kuolemantapauksista.

    http://www.rokotusinfo.fi/tekstit/mpr_autismi_html

    Seuraavassa linkissä joitain Suomessa esiin tulleita vakavia rokotusten aiheuttamia sairastumisia.

    http://www.luontaisnetti.fi/kantelu/3_LIITE_5_SLTLn_tietoon_tulleet_haittaep%E4ilyt_viimeisin_uusittu.pdf

    Oma lapseni sairastui neurologisesti rokotteesta. Sairastuminen tuli hyvin pian rokotuksen jälkeen ja viranomaisetkaan eivät voi kiistää yhteyttä.

    Lasteni kouluterveydenhoitaja sanoi minulle muussa yhteydessä yksityisesti, että hän itse ei esim ottanut sika-influenssarokotetta, koska arveli, että siitä voi seurata vakavia haittoja kuten osalle myöhemmin ilmenikin. (narkolepsia) Hän sanoi myös, että on vakuuttunut, että on vain jäävuorenhuippu se, mitkä yhteydet rokotteiden ja sairastumisten välillä on jo virallisesti todettu. Oikeasti yhteyksiä on vaikka kuinka paljon, mutta niitä on vaikea todistaa ja haluakaan ei suurella osalla tutkijoista juuri ole.

    Kuitenkin maailmassa on onneksi jo suuri joukko lääkäreitä ja tutkijoita, jotka ovat perehtyneet rokotusten vaaroihin ja jotka valistavat siitä muitakin. Tulevaisuudessa tietoa on aiheesta varmasti myös paljon paremmin esillä. Surullista, etä lapseni ehti sairastua, mutta tästä lähtien en kyllä enää altistakaan lapsiani rokotusten haitoille. Oli sen verran rankka opetus!

    Rokotteesta sairastuneen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoitteluni lapsesi sairastumisesta. Ennen jokaista rokotetta käydään täällä läpi myös ne mahdolliset haittavaikutukset ja niitten todennäköisyys. Kyllä. valitettavasti rokotteet eivät sovi kaikille, mutta ne vaaralliset ja jopa kuolemaan johtavat haittavaikutukset ovat äärimmäisen harvinaisia. Olen pahoillani että tällainen tilanne osui teidän perheen kohdalle.

      Meidän lapsista kaikki kolme on rokotettu, samoin kuin lasten vanhemmat. Neurologinen sairaus on lapsista kahdella ja kummassakin tapauksessa rokotteilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

      Poista
  11. Useimpien sairauksien taustalla ei ole vain yhtä tiettyä syytä. Rokotteet sekoittavat monien tutkijoiden mukaan ihmisen omaa immuunijärjestelmää ja voivat näin laukaista erilaisia autoimmuunisairauksia...erityisesti silloin , jos niihin on jo muutenkin perinnöllinen taipumus. Rokotteet voivat häiritä myös ihmisen neurologista järjestelmää. Ohessa ajatuksia herättävä kirjoitus rokotteiden mahdollisista haitoista ja rokotebisneksen ikävistä puolista.

    http://www.magneettimedia.com/miksi-rokotuksia-tulisi-valttaa/

    VastaaPoista
  12. "rokotebisnes" Mielenkiintoinen ajattelumalli jo sinällään. Rokotteiden tarkoitus on luoda joukkoimmuniteetti ja sitä kautta suojata ne heikoimmatkin.

    Onko olemassa myös marevanbisnes ja syöpälääkebisnes, jos kaikkien sairauksien ennaltaehkäisyä ja/tai hoitoa ajatellaan bisneksenä ollaan aika pelottavalla tiellä. Onko rinasyöpäpotilaan hoitotiimin ensisijainen tarkoitus hoitaa syöpää vain rahoittaa lääketeollisuutta? Onko mun veritulppaa ehkäisevän hoidon tavoite sittenkin vain rahoittaa lääkefirmaa? Tuskin.

    Kyllä. Rokotteista tulee osalle vakaviakin allergisia reaktioita, mutta pääsääntöisesti rokotteet toimivat ilman näitä lieveilmiöitä.

    VastaaPoista
  13. http://www.voicesforvaccines.org/leaving-the-anti-vaccine-movement/

    VastaaPoista
  14. Epigenetiikka on kiehtova ja kiinnostava tieteenala. Sen mukaan haitalliset geenit joko sammuvat tai aktivoituvat sen mukaan mille kaikelle eläimet ja ihmiset altistuvat.

    http://www.kemia-lehti.fi/wp-content/uploads/2013/06/Epigenetiikka_linkittaa_ympariston_ja_sairaudet_Kemia-lehti_11.6.13.pdf

    Kun jopa ruoka mitä eläimet ja ihmiset syövät voi sammuttaa tai aktivoida sairastumisalttiusgeenejä samoin kuin erilaiset ympäristössämme vaikuttavat kemikaalit, mikseivät siis muka rokotteetkin monine elimistölle vieraine ja luonnottomine ainesosineen? Tokihan rokotteetkin voivat laukaista ihmisissä erilaisia sairastumisia. Näin ajattelevat jo tuhannet tutkijat ja lääkärit ympäri maailmaa.

    Ihmisen elimistö on herkkä ja lukuisat aineet ja lukuisat vaikutusmekanismit voivat saada elimistön herkän tasapainon pois raiteeltaan, niin että ihmisen oma puolustusmekanismi järkkyy ja haitalliset geenit aktivoituvat aiheuttaen mm autoimmuuni- ja neurologisia ym sairauksia.

    Parasta on vahvistaa ihmisen omaa puolustujärjestelmää luonnollisin keinoin. Luonnottomilla tavoilla puuttuen tulee kaikenlaisia ennalta-arvaamattomiakin haittavaikutuksia, jotka paljastuvat usein vasta kun vahinko on jo tapahtunut ja asiaa ei voida mitenkään korjata.

    Epigenetiikkaa tutkimalla voidaan havaita miten lähes kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jo pienetkin altistusmäärät luonnottomille ja epäterveellisille asioille voivat saada paljon hallaa aikaan...ja ei vain altistuneeseen itseensä vaan moneen seuraavaankin sukupolveen ulottuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, entä ne rokottamattomat jotka sairastuu silti rokotteilla vältettäviin sairauksiin, vammautuen tai ehkä jopa menehtyen näihin sairauksiin? Onko se silloin sen edellisen sukupolven epigenetiikan häiriö vai olisko se vaan se tosiasia että rokotteet on kehitetty suojaamaan meitä sairauksilta.

      Poista
    2. On jo runsaasti tutkijoita ja lääkäreitä, jotka ovat päätyneet siihen kantaan, että ainakin suurimmasta osasta rokotteita on enemmän haittaa kuin hyötyä. Monet neurologiset sairaudet,( narkolepsia mukaan lukien), Ms-tauti, syövät, autoimmuunisairaudet jne ovat lisääntyneet ainakin osittain myös rokotusten vuoksi.(Toki myös kemialliset lääkerasitukset, ympäristömyrkyt ym lisäävät sairastelua) Joku ei ehkä kuole tuhkarokkoon, mutta kuoleekin sitten leukemiaan tai muuhun syöpään tai vakavaan sairauteen rokotteidenkin myötävaikutuksella. Tuhkarokosta selviää usein paremmin kuin leukemiasta tms syvemmästä terveysongelmasta. autoimmuunisairaudetkin voivat viedä lapsia hautaan ja ne ovat lisääntyneet valtavasti kuten neurologisetkin sairaudet.

      Rokotuksethan sekoittavat ihmisen omaa puolustusjärjestelmää ja osalla saavat sen hyökkäämään omaa kehoa vastaan. Moni on vammautunut ja kuollutkin rokotusten vuoksi ja tulee tulevaisuudessakin kuolemaan ja vammautumaan ynnä sairastumaan vakavasti. Monet sairaudet, joita vastaan rokotetaan olisivat ja ovat vältettävissä ja ainakin voitettavissa myös luonnollista immuniteettia vahvistamalla ja luonnonmukaisin hoidoin. Kaikki vanhemmat eivät toki osaa etsiä lapsilleen parasta mahdollista hoitoa ja varmasti aina, jotkut kuolevat joihinkin sairauksiin.Pelkkä rokottamatta jättäminen ei riitä lasten terveyden vahvistamiseen. Jos se terveyden vahvistaminen jää vain rokotusten välttämiseen, monen lapsen terveys kärsii kuitenkin ja moni lapsi altistuu esim ympäristömyrkyille ja epäterveellisille lääkkeille, liialliselle säteilyrasitukselle jne ja ei pysty voittamaan kaikkia infektiotautejakaan.

      Pitää kuitenkin jättää kyvykkäille ja aktiivisille vanhemmille ja perheille oikeus valita rokotteiden välttäminen. Valitkoot ne, jotka haluavat ja eivät paremmasta tiedä ja eivät parempaan pysty, lapsilleen rokotteet. Niitä vanhempia, jotka osaavat vahvistaa lastensa luontaista immuniteettia ja joiden lapset saavat tasokasta ravintoa ja luonnonmukaista hoitoa ja ovat keskimääräistä paljon terveempiä, on onneksi myös lisääntyvä määrä.

      Poista
  15. Ihmiset tykkäävät ottaa neuvoja ja vinkkejä vastaan terveysasioissa niiltä, joiden oma ja lasten terveys on hyvällä tolalla. Sellaiset, (joilla voi alunperin olla huonokin perimä suvussa, mutta ) jotka ovat saaneet lapsensa jopa keskimääräistä terveempään kuntoon, on todennäköisesti monikin asia tullut tehtyä ja ratkaistua hyvin. Terveitten lasten vanhemmilta otetaan loogista kyllä mieluummin vastaan terveydenhoitoon liittyviä neuvoja ja voimakkaita mielipiteitä siitä, miten muitten pitäisi toimia kuin melkoisen sairaitten lasten vanhemmilta.

    Itse en pidä sun perheen terveystilannetta niin hyvänä, että ensimmäisenä innostuisin sun antamista mielipiteistä ja vinkeistä kuinka pitää lapset kunnossa ja terveenä.(esim rokottamalla)

    Sen sijaan tunnen kyllä lukuisia maalikoita ja lääkäreitäkin, jotka elävät hyvin terveellisesti ja luonnonmukaisesti ja joiden lapsetkin ovat paljon keskimääräistä terveempiä. Herää ajatus, että ehkä he tosiaan ovat tehneet jotain niin fiksusti ja oikein, että saavat sitten nauttia perheenä terveestä elämästä. Monet näistä mun tuntemista tosi terveistä perheistä eivät kannata ja käytä rokotuksia eivätkä neurostimulantteja, ahdistuslääkkeitä yms vaan he elävät mahdollisimman luonnonmukaisesti. Koska hyvin todennäköisesti ainakin jossain määrin tuloksena heidän elämäntavastaan heidän perheensä ovat niin terveitä, otan mieluusti heiltä ja heidän kaltaisiltaan vaikutteita. Miksi kukaan ottaisi mallia sellaisten perheitten, joiden lapsilla ja aikuisilla on jatkuvasti paljon sairauksia ja terveysongelmia, mielipiteistä ja kannoista terveydenhoitoasioissa? Kannattaa ennemminkin ottaa mallia keskimääräistä terveemmistä perheistä ja heidän valinnoistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä ettet ota meistä mallia, tämä kun ei todellakaan ole mikään terveydenhoidollisen neuvonnan portaali. Rokotusten puolesta toki on aika moni muukin kuin allekirjoittanut, eihän muuten olisi olemassakaan kansallisia rokotusohjelmia.

      Omassa mielessäni meidän perhe ei tosin ole mitenkään erityisen sairas, vaan sellainen ihan tavallinen muutaman kausiflunssan talvessa sairastava perhe.

      Poista
    2. On ne neurologiset ja mielen sairaudetkin sairauksia. Ahdistukset, masennukset, varpaitten ym puremiset jne Samoin yliherkkyydet, allergiat, ihosairaudet, verenhyytymisjutut, luutulehdukset jne. Kuulostaa usein aika rankalta kaikki mitä teillä on ja on ollut. Moni perhe pääsee paljon vähemmillä terveysongelmilla. Toivottavasti helpotusta tilanteeseenne löytyy.

      Poista
    3. Optimistinen näkökulma sinulla! Itse olen seurannut kuin jännityskertomusta teidän perheen tarinaa ja sairaushistoriaa: Sulla on ollut syömishäiriö, samoin M:llä. Masennusta ja/tai ahdistusta teillä kummallakin. Sulla on se veren hyytymissairaus ja kaikenmoisia kipuja ja kolotuksia varsin usein. Sitten kaikilla lapsilla on jotain neurologista ollut tai on. O:lla kehitysviivästymää ja änkytystä. M:llä autismia, K.lla ADHD ja ehkä autismiakin. Maitollergioita ja iho-ongelmia. Flunssissa O meinaa lähes kuolla tukehtumalla, ellet ole skarppina jne. Kaiken tän jälkeen sä tykkäät opastaa ja syylistää ihmisiä terveydenhoitoon liittyvistä valinnoistaan. Rokotusten ottamattomuuksista.Onkohan ihan varma, että kaikki sun omat valinnat ovat olleet hyviä. Onhan se hyvä olla positiivinen mutta hieman realismiakin olisi paikallaan. Kyllä teidän perhe ei kovin terveeltä vaikuta. Ei ainakaan niin terveeltä, että kannattaisi suulla suuremmalla ojennella muita, yleensä paljon terveempiä perheitä, heidän valinnoistaan.

      Poista
    4. Me eletään ihan tavallista elämää eikä meillä ole tarvetta sen kummemmalle helpotukselle. En ojenna ketään kenenkään terveydenhoidollisista valinnoista, mutta lasten rokottamatta jättäminen on huolestuttva trendi ja vaaraksi paitsi kyseiselle lapselle niin myös koko yhteisölle.

      Mitä siihen rokottamiseen tulee, olen yhä sillä kannalla että jokin syy siihenkin on että on olemassa ne kansalliset rokotusohjelmat, eikä se syy ole tuottaa mahdollisimman paljon rahaa rokotevalmistajille.

      Sen sijaan yhdellä jos toisella tuntuu olevan tarve ojentaa meidän perhettä meidän valinnoista.

      Olette tervetulleita jatkamaan keskustelua, ja julkaisen kommenttinne jatkossakin, mutta omalta osaltani päätän keskustelun nyt tältä erää tähän.

      Poista
  16. Aiheesta "Ihmiset, jotka kieltäytyvät rokotuksista" on työn alla kiinnostava artikkeli:
    http://www.rapport.fi/rapport/juttuidea.php?aid=225293
    Tule mukaan rahoittamaan juttua, niin saat lisätietoa asiasta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi