Keskiviikkoisin
me kävellään usein M:n kanssa kahdestaan bussipysäkille. Pojilla ei oo koulua
keskiviikkona, ja Fredde voi useimmiten lähteä töihin sen verran myöhemmin että
me ehditään pysäkille jalan ja ihan kahdestaan. Tänään meitä vastaan käveli
aamuisessa sumussa nainen koiransa kanssa, nainen tervehtii ja toivottaa hyvät
huomenet, mä hymyilen ja vastaan huomenella. M nykii mua hihasta ka kysyy;
”Tunneksä sen?” – En, miten niin. ”No kun sä toivat sille hyvää huomenta” – Aa,
joo. Muistatko kun teillä puhuttiin sosiaalisten taitojen ryhmässä siitä että
joskus tuntemattomiakin tervehditään. Esimerkiksi silloin kun ne asuu samalla
asuinalueella ja ne kävelee vastaan kadulla, tai ne on vanhempia joitten lapset
leikkii samassa puistossa tai ne odottaa koulubussia. ”Joo. Muistan.” Kiirehdin
vielä lisäämään – ”Siis samalla tavalla kun säkin varmasti koulun pihalla
tervehdit aamulla satunnaista vastaantulijaa.” M näyttää mietteliäältä, se ei
selvästikään ole tervehtinyt koulun pihalla satunnaisia vastaantulijoita.
Me kävellään
bussipysäkille ja siellä odottaa jo naapuri kahden lapsensa kanssa. M toivottaa Krishalle korostetun pontevasti hyvät huomenet. Krisha mumisee aamu-unisen
vastauksen. Seuraavaksi bussipysäkille juoksee meille tuntematon - ehkä
kolmasluokkalainen - poika. M tervehtii tätäkin poikaa ja kun poika ei vastaa, M
työntää oman naamansa miltei kosketusetäisyydelle pojan kasvoista ja sanoo
kuuluvasti; ”Huomenta!” Ymmärrettävästi vastapuoli vetäytyy vähän hämmentyneenä
ja vähintään yhtä hämmentynyt M tivaa multa miksi se poika ei sano mitään,
hänhän tervehtii sitä. Selitän tyttärelleni että bussipysäkki on vähän niin
kuin kauppa, sielläkään ei tervehditä kaikkia vaan vaan niitä jotka tunnetaan
ennestään. Kaupan työntekijät on poikkeus. Vanhemmat tervehtii vanhempia, mutta
vain ne lapset jotka tuntevat toisensa tervehtivät toisiaan. Hetkeä myöhemmin M
sanoo taas pontevasti huomenta ja sen jälkeen valittaa mulle että tervehditty
ei vastaa, vaikka kyllä hän ainakin tietää kuka sen on.
Huokaan hiljaa
itsekseni ja mietin taas kerran miten monimutkaista on yrittää opettaa toiselle
sosiaalista koodistoa. Millä mä selitän sille että jotkut haluu vaan aamulla
olla rauhassa. Millä mä selitän sille ystävän, tuttavan ja kasvotutun eron. Millä
mä selitän sille että on hetkiä kun on turvallisinta olla vaan ihan hiljaa ja
tuijottaa omia varpaitaan. Millä mä selitän sille koska tuijotetaan varpaita ja
koska ei.
Sillävälin
kotosalla K on pureskellut molemmat isovarmaansa vereslihalle. Soitan sille
ajan lastenlääkäriin. Mun keinot on nyt käytetty ton lapsen pakonomaisessa
tarpeessa syödä kyntensä ja sormensa.
.jpg) |
| M ja K eilen silmälääkärissä |
.jpg) |
| M sai uudet silmälasinsa |
.jpg) |
| myssyllä on monta käyttäjää |
Tuollaiset keta tervehditaan ongelmat ovat meillakin ihan jokapaivaisia. Tytolla se kuitenkin on suomalaista jayhyytta (tai ei ainakaan mitaan ole diagnosoitu). Itsekin olen aika morokolli ollut, on tallainen sosiaalinen homma pitanyt kanssa opetella, oon tosi ujo.
VastaaPoistaHmmm... otsikko oli ehkä vähän harhaanjohtava. Suomalaisella jäyhyydellä tai ujoudella ei ole mitään tekemistä autismin kanssa. Autistiselta ihmiseltä kun puuttuu se sisäsyntyinen kyky omaksua ja ymmärtää sosiaalisia koodeja ja niitten mukaista toimintaa. M ei osaa aistia tai arvioida koska tervehditään ja koska ei. M ei myöskään osaa erottaa ystävyyden ja tuttavuuden erilaisia tasoja toisistaan. M esimerkiksi ilmoittaa ystäväkseen sellaisia ihmisiä joitten nimiä ei edes tiedä.
PoistaVarpaantuijottelijoita on meidän nörttiyhteisössä vähintäänkin kaksi jokaista sormea kohden, eikä kukaan katso sitä edes pahalla. Yleinen vitsi on se että kaikki aikuiset käyttää puhelimiaan tutteina välttääkseen sosiaalista kontaktia. Se tavallinen varpaisiintuijottelija kuitenkin tietää että ehkä olis hyvä tervehtiä ja jättää sen tekemättä koska se on kyseisen henkilön oman mukavuusalueen ulkopuolella.
M ei ole varpaisiintuijottelija, M on välillä pelottavankin sosiaalinen omalla tavallaan, ja aiheuttaa siten näitä tilanteita joissa muut hämmentyvät ja kokevat M:n käytöksen oudoksi koska se ei sovi siihen ihmistenväliseen, hyväksi havaittuun käyttäytymiskarttaan. M saattaa kertoa täysin vieraalle ihmiselle ummet ja lammet häntä itseään kiinnostavasta, tai mielenpäällä olevasta asiasta ilman että hetkeksikään pysähtyy miettimään a)kiinnostaako asia kuuntelijaa tai b)onko tämä oikea paikka, hetki tai henkilö käsitellä tätä asiaa.
Ensimmaisen kappaleen kolme viimeista lausetta, M nimen voisi korjata meidan tytolla. Mutta joka aamuista on kysely miksi et tervehtinyt etc.
PoistaJoo, meillä tietyllä tapaa molemmat typyt käyttäytyy päällisin puolin noin. Toisella on kyse ujoudesta ja hitaasti lämpiävästä temperamentista. Toisella taas ei. Ero on kuin yöllä ja päivällä, tai siis mä äitinä näen sen selvästi, kun esim. selitän näitä asioita. Toisella soittaa kelloja (vaikkei vielä/aina pysty muuttamaan käytöstä), toisella ei mitään hajua, joutuu painamaan mieleensä sääntökokoelmaa. Jännää on, että vaikka ensin kuvailtu tyyppi on siis arempi, hän kuitenkin lähettää jotain pieniä sosiaalisuuden merkkejä, jotka osuvat oikeaan ja saavat vastakaikua. Toka tapaus on rohkeampi, puheliaampi, helposti lähestyttävämpi, mut merkit saattaa ilmeisesti olla ihan mitä sattuu tai sit ei ajoittain lähetä niitä ollenkaan.
VastaaPoistaMeillä on juututtu siihen, että hän ei tervehdi, ellei toinen tervehdi ensin. Olen yrittänyt selittää, että ei voi aina odottaa, että toinen tervehtii ensin. "Ahaa, no milloin mun sit pitää tervehtiä eka?" "Kuinka monennella kerralla peräkkäin tavatessa mun sit pitää tervehtiä eka?" "Mutta mistä mä sitten tiedän, aikooko se tervehtiä mua, jos tervehdin ensin? Koska sit se tervehtii vain siksi, kun mäkin? Enkä mä tiedä, olisko se muuten tunnistanut mua?" Ja sit kun tähän lisää sen, että se ei edes tunnista puoliakaan tyypeistä jos niillä on esim. eri vaatteet ku vimeks tai tukka kiinni, kun viimeksi auki jne."