Siirry pääsisältöön

sääret sokerissa

Niin, se sokeri. Siis se karvasokeri. Lupasin kertoa miten Parissan kanssa kävi, lähtikö karvat, päädyinkö karvanpoistajalle vai otiko höylän kouraan.

Ihan alkuun sanon ettei säärikarvat sovi mulle. Ehkä se on ne kymmenet karvattomat vuodet, mä kun oon höylännyt uskollisesti kesät talvet. Se kun tuuli kepeästi liehuttaa pyöräillessä säärikarvoja ei tuntunut hyvältä, eikä tunne siitä että kaikki tuijottaa mun sääriä poistunut. Kukaan ei tuijottanut ja silti mennessäni hakemaan O:n koulusta shortseissa muistin sanoa jokaiselle vastaantulijalle että joo, ”waxing on vielä tekemättä” ettei kukaan vaan vahingossakaan kuvittele etten mä ole huomannut mun karvaisia sääriä. Kyllä olin ja halusin niistä eroon.



Eka yritys viikko takaperin meni niin sanotusti reisille. Lämmitin – liikaa – levitin – liikaa – läiskäsin poistopaperin päälle ja repäisin. Paperiin jäi runsaasti sokeria, mutta ei yhtään karvaa. Fredde puuttui mun touhuun ja kertoi nähneesä telkkarissa miten se pitää tehdä. Minä levitän liian kuumaa sokeria niin ohuelti kuin pystyn ja Fredde hieroo raivokkaasti paperin mun sääreen. Sit se repäisee vähintäänkin yhtä raivokkaasti. Paperiin jää kolme yksinäistä karvaa. Fredde kysyy et miks mä en mee karvanpoistoon niin kuin kaikki muutkin? Vastaan että haluan olla taloudellinen ja opetella tekemään tän itse. Fredde bingaa ja ilmoittaa mulle että kulman salonkin poistaa multa niin sääri-, kainalo- kuin tarvittaessa intiimialueenkin karvat satasella. Se neuvoo mua varaamaan ajan. En varaa. Odotan viikon ja siedän karvaisia jalkojani shortseissa.



Perjantaina yritin uudestaan. Pesin sääret huolella saippualla ja vedellä. Lämmitin sokeria vähän vähemmän. Levitän sitä niin ohuelti kuin kykenen ja survon paperin sääreen niin tiiviisti kuin vaan kykenen. K huutaa mut pyyhkimään ja juoksen vessaan se paperilappu sääreen liimattuna. Kiroilen hiljaa mennessäni et nyt tää menee taas ihan pieleen – väärin. Ei mennyt pieleen, oli hyvä antaa sokerin liimautua paperiin hetken, repäisen ja lappunen on täynnä karvoja. Seuraavan lapun repäisen liian aikaisin. Kolmas onnistuu taas paremmin. Neljännellä kerralla repäistessä säärestä valuu myös verta, kiroan marevanin ja pyyhin talouspaperilla verta samalla kun levitän lisää sokeria. Aina välillä käyn pesemässä sääret uudestaan vedellä ja saippualla ja lämmitän sokeria taas hetken. Ne mitä en saa nyhdettyä irti sokerilla nypin pinseteillä. Jos mustelmia ei huomioida, olen tyytyväinen lopputulokseen. Viimeiseksi levitän jalkoihin paketin mukana tullutta öljyä.








Erityisen nopeeta tää ei ollut ja veikkaan että tähän episodiin käytettyssä ajassa höyläisin sääreni suihkussa viikkoja, ellei jopa kuukausia. Toisaalta tässäkin varmaan kehittyy ja väittäähän ne että karvoja kasvaa jatkossa vähemmän ja ne on pehmeämpiä koska niissä ei ole sitä höylän jättämää terävää kärkeä. Toistaiseksi ei myöskään ole yhtään sisäänkasvanutta karvaa tai punoittavaa karvatuppea. Olin ajatellut että se sattuisi enemmän. Ei se oikeastaan sattunut. Olin myös ajatellut että ne karvat lähtee silleen hienosti, niin kuin tv-sarjoissa. Ei lähtenyt vaan olihan se melkoista hieromista. Liekö ongelma ollut aloittelijan kehnossa tekniikassa.

Kokeilin ainetta myös kainaloihin. Ei onnistunut. Lappuseen jäi muutama hassu karva ja tahmeat kainalot. Ajattelin varata ajan kulman salonkiin ja antaa niitten nyhtää irti mun kainalokarvat. Myös intiimialueet taidan jättää ammattilaisten hommaksi.


Taidan kuitenkin kokeilla sokeria sääriin myös toiste. 





Kommentit

  1. Kannattaa laittaa talkkia ennen kuin levittää karvojenpoistoaineen iholle. Sokeroinnissa ei käytetä liuskoja, vahan kanssa käytetään liuskoja. Sokerointiaineen voi tehdä myös itse. Sokeroinnissa siis karvat poistetaan repäisemällä muovailuvahamainen sokerointiaine irti säärestä, vahaamisessa repäistään liuska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä pakkauksessa väitettiin että tää oli sokeria ja sen kanssa käytettiin liuskoja. Täytynee yrittää etsiä toisenlaista... Noviisina en osannut edes ajatella että niitä saattais olla useampaa sorttia :)

      http://parissa.com/catalog/product/chamomile-body-sugar

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän