Siirry pääsisältöön

oisin pärjännyt ilmankin

Tekis mieli sanoa ruma sana tai kaksi, tai viisi... Tekis mieli heittää hanskat tiskiin ja sanoo et mä en ala. Mä en ala! Mua ei huvita! Mä en jaksa! Vetää peitto pään ylitse, vetää kännit ja paeta maailmaa. On se perhana ettei maailma toimi niin. On se niin väärin ettei sillä saa mitään aikaan, pitää vaan jaksaa ja alkaa, odottaa ja luottaa... tietää että tästäkin rypystä selvitään ja olla miettimättä et miksi aina rypyn perään tulee seuraava. Ehkä mun elämä onkin krepattua ja sen on tarkoituskin olla rypyssä.

Lupasin aamulla et puhun MOPS:n kiitospäivämiitissä. Kerron elämästäni, äitiydestäni ja omasta uskostani. Siinä istuessani mietin mistä kertoisin... kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien vai kertoisinko kaiken sen rikkauden? Aikaa on miettiä mistä haluaa puhua, kai mä puhun siitä miksi olen kristitty.

Oon lähetellyt M:n uuden erityisopen, sen Rva Enkelin kanssa sähköposteja ees sun taas. Aletaan olla yhtä mieltä siitä et prinsessa aloittaa koulunsa kahden viikon päästä ja ollaan päästy hiomaan yksityiskohtia... tavallista pehmeämpi lasku, ei yhteistilaisuuksia, kuvallinen lukujärjestys, porrastettu aloitus – tyyliin ekana päivänä 30min, päivä taukoa ja sit tunti, seuraavana puolitoista ja sit viikonloppu jne.

K:n voisin edelleen lähettää sisäoppilaitokseen. Kaupassa sain pitää käsiä taskussa etten vetäissyt poikaa avokämmenellä kun se riekkui ja riehui ja huusi ja kiljui ja nauraa räkätti kun epätoivoisesti yritin saada sitä edes jonkinlaiseen rotiin. Täällä ulkopuoliset ei ihan heti puutu lasten käyttäytymiseen, ei ainakaan ruokakaupassa, ja nyt kaksi ihmistä kysyi multa et eikö se vois kiljua vähän vähemmän. Meinasin latasta myös niitä avokämmenellä. Mustakin olis kivaa jos mun kolmevee ei käyttäytyis kuin 8kk:n ikäinen omaan ääneensä tutustuva vauva.

L haki pojat ja M:n kanssa suunnattiin sairaalan klinikalle. Ovessa lukee edelleen kannustavasti ”Cancer Center”. Mä salaa mietin et miksi oon hukkaamassa niitten aikaa, eihän mulla edes oo mitään vikaa. Kyllähän tissit voi olla vähän turvoksissa ja kipeitä - hormonaalisia muutoksia. Vaihdan lämmitetyn kaavun päälle ja ihan ekaks pyydän lääkäriltä anteeks et vien sen aikaa. Se kysyy kysymyksensä tutkii ja toteaa et tissi tosiaan on turvoksissa, löytää kyhmyn ja haluu ultrata. Lupaa tyhjentää sen jos se on kysta. Hakee ultran, katsoo toisen lääkärin kanssa ja sanoo ettei uskalla lähteä tyhjentämään kun ei tiedä mikä se on – ei siis ole selkeä kysta.


Yhtäkkiä mun elämäni on taas kuin elokuvasta ”Päväni Murmelina”. Tississä on – joku muu, mikä. Saan passituksen huomisaamuksi parempaan ultraan radiologille. Mä tiedän jo et miten tää menee... nekään ei tiedä mikä se on. Sit ne haluu ottaa koepalan ja sit mä odotan sitä koepalaa ja sit ne ottaa sen koepalan josta pitäis heti jo nähdä ettei se ole mitään ja sit ne kuitenkin vastoin kaikkia odotuksia joutuu lähettämään sen patologille ja lopulta mä saan puhelun jossa mulle kerrotaan että se ei ole pahanlaatuinen. Paska juttu on se että se kai taas voi – etäisesti – olla syöpä. Mua ei huvita. Mua ei ihan oikeesti huvitä – yhtään.


Kommentit

  1. No johan nyt koetellaan :( Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. no höh. Roskikseen tämmöiset päivät!

    VastaaPoista
  3. Tuntuu, että jotain haluaisi kommentoida. Jotain myötätuntoista ja kannustavaa. Kaikki omat yritelmät olivat luettuina tekopirteitä tai latteita. Ei kiva ja voimia!

    -3:n äiti-

    VastaaPoista
  4. Kolmen viikon urakkani on ohi. Luin blogisi alusta asti (vanhasta uuteen, tietenkin) ja ihan kuin olisin lukenut hyvää kirjaa! Autismi on lähellä sydäntäni ja syy siihen, miksi blogiisi eksyin. Poiskaan en täältä enää halua.

    M:n syksylle toivon sydämestäni kaikkea hyvää vaikka ymmärrän täysin, että muutos pelottaa ja mietityttää valmisteluista huolimatta. K:n osalta en pysty vertaistukea antamaan, kunhan lähettelen pitkää pinnaa ja toivon hyviä kouluratkaisuja myös hänelle. O ja mustekalat :) Valloittava tyyppi jo tekstienkin perusteella.

    Viimeisin tarpeeton häslinki arkeesi tuntuu kovin kohtuuttomalta. Pakko kai sekin on käydä läpi, vaihtoehtoja ei taida olla - voimia!

    ~R

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi