onko niitä sittenkin kaksi?

Elämä tuntuu oikeesti toimivan niin että kun yhdestä kohtaa lieka löysenee, se toisaalla kiristyy...

Me vanhemmat, ja sen terapeutit - ne kaikki kahdeksan – ollaan vierestä katsottu ja ihmetelty miten meidän tytär on keskellä muutosta. Se on sosiaalinen. Se tervehtii ja hyvästelee. Se pitää puoliaan, kieltäytyy. Se osallistuu ja ehdottaa, on mukana keskusteluissa ja ottaa toiset huomioon. Se puhuu, taukoamatta. Se puhuu kaikkialla ja kaikesta. Autossa se oli L:lle luetellut kaikki osaamansa suomenkieliset sanat; joulupukki, kakka, kesämaissi, moi, kotikauppa, afrikantähti, kippis... sen jälkeen se laskin L:lle espanjaksi kymmeneen ja kävi läpi myös ne kaikki muut espanjansanat jotka kuuluu sen sanavarastoon.  Se on iloinen ja hyväntuulinen. Se on rohkea ja vihdoinkin myös edes vähän innoissaan koulustaan. Kaiken muun lisäksi se syö. Siis se oikeesti syö. Syömisterapiassa se söi parilalla paistetun kinkku-juustoleivän, kotona kierrepastaa ja jauhelihakastiketta, lounaaksi maapähkinävoileivän karviaismarjahillolla. Huomiseen syömisterapiaan se on valmistautunut tonnikalasalaatilla.  Me seistään hiljaisina vieressä ja ihmetellään, yritetään olla sanomatta yhtään mitään, tai ainakaan mitään sopimatonta. 

rankan terapiaputken jälkeen M rentoutuu lajittelemalla Duploja

No niin, M:n kohdalla siis helpottaa... asiat järjestyy ja elämä jatkuu. Ihan niin kuin sen kuuluukin.

K tuntuu sen sijaan voivan koko ajan vaan huonommin ja huonommin. Se ei pysy hetkeäkään paikallaan, se on agressiivinen, tappelee ja riehuu. Se saa hillittömiä raivareita – siis raivareita ylitse normaalin kolmeveen tahdonilmauksen - eikä terapiakaan tunnu auttavan. On helppoa nähdä että sen on paha olla. Terapeutit yrittää miettiä ratkaisuja, kokeilee yhtä ja toista... kerta kerran jälkeen me palataan siihen kohtaan ettei ole kysymys pelkästä sensorisen integraation ongelmasta. Mistä on kyse? Kukaan ei osaa sanoa... Onko se sittenkin autisminkirjolainen? Onko sillä se ADHD? Onko sekin niin ahdistunut – ahdistuneisuushäiriö – ettei kertakaikkiaan pysy nahoissaan? Se laittaa terapiassa palapelinpalat säntilliseen jonoon, kotona se järjestää sohvatyynyjä... onko se opittua vai sisäsyntyistä? Se ei malta edes syödä, saati istua piirtämään tai leikkaamaan tai muovailemaan muovailuvahalla. Ollaan jopa mietitty että eristettäis se sermillä muista ruokailutilanteissa. Sillä on nyt useamman viikon kokeiltu terapian aikana paineliiviä, sellaista puristavaa vaatetta ja lopulta päätettiin tänään tilata sille sellainen. K kun tuntuu tykkäävän liivistä ja se vähän jopa tuntuu auttavan. Se halus pinkin ja pinkin se myös saa... mä lähinnä toivon et siitä on apua. Mietin että otan K:n tilanteen esiin kun lokakuussa mennään M:n kanssa autismiklinikalle, jos vaikka saatais se ammattilaisen katsottavaks... ehkä jopa testeihin. Vuosi sitten olin ihan varma ettei meidän K ainakaan ole autisti. Nyt sanoisin että vannomatta paras.

Kuva on osa SPIO:n sivustojen kuvasta. Tällainen liivi K:lle tulee, sitä voi tarpeen mukaan kiristää tai löysentää takapuolella olevista repäisynauhoista ja se on tarkoitettu käytettäväksi omien vaatteitten alla.