se toimii!

M aloitti lääkkeensä perjantaina. Tänään on torstai. Ensimmäiset muutokset huomattiin tiistaina. Nyt torstaina M on selvästi vähemmän ahdistunut ja jännittynyt. Kaksi yötä on mennyt ongelmitta omassa sängyssä – ilman iltaraivareita ja yöllisiä painajaisia. Tänä aamuna M juoksi meidän makkariin ja ilmoitti menevänsä alakertaan tekemään kortteja... Me tuijotettiin L:n kanssa toisiamme unenpöppörössä ja mietittiin että onko tää meidän lapsi. Tällaista ei oo tapahtunut vielä koskaan, ihan yksin aamulla alakertaan, ilman vaatimusta siitä että meidän – tai siis mun – pitää tulla mukaan. En voi olla miettimättä miten se itse kokee tän, vai ajatteleko se sitä mitenkään, siis sitä että yhtäkkiä asiat ei enää olekaan niin pelottavia ja vaikeita.

Me selvittiin jopa siitä että se askarteluretkellään avas autotallin oven ja hälytin oli päällä. Sen sijaan et maailma olis hajonnut siihen se marssi yläkertaan ja pyysi apua, no sireenin soidessä mä olin jo matkalla apuun. Ja me selvittiin olankohautuksella siitä että leivinpaperinreuna kärtsäs ja palohälytin soi. Vielä viime viikolla näitä kahta olis puitu pitkään ja hartaasti - enkä sano ettei näistä vielä puhuta, varmasti puhutaan - mutta se että elämä voi jatkua entisellään hälyttimenkin jälkeen on huikeeta, upeeta ja mahtavaa. Meille kaikille!