Siirry pääsisältöön

...ja sitten satoi lunta

Se alkaa yleensä noin viikkoa ennen... tulee, ei tule, tulee, ei tule, ehkä tulee, voi olla, mitä jos. Harvemmin se pääsee yllättämään, useimmiten suurin antikliimaksi on kun sitä ei tulekaan. Samalla tavalla kuin tuntuu että synnytyksen on tapana käynnistyä yöllä – tilastollisesti tuskin on kuitenkaan näin, en tiedä – tuntuu että myös lumisade tulee öisin. Illalla mennään nukkumaan miettien kuinka käy tällä kertaa... tuleeko vai ei. Yöllä herää tavallista herkemmin, kuin lapsena ennen joulua, ja kurkistaa ulos... joko? Aamulla puhelimen viimein soidessa maa on valkoinen ja ulkona sataa lunta. Soittaja on koulupiiri; koulu alkaa kaksi tuntia myöhässä, eskaritoiminta – K – on peruutettu. Tuntia myöhemmin tulee seuraava viesti; koulupiiri on suljettu, kaikki toiminnot peruutettu. M:n opettajaa toivottaa oppilailleen hyvää joulua sähköpostitse, joululoma alkaa päivän etuajassa ja kesäloma tulee vastaavasti alkamaan sen samaisen päivän myöhässä. M:n psykologi soittaa ja peruuttaa tapaamisen. Tänään on lumipäivä.


Ne uudemmat suomalaiset kohottelee kulmiaan, ne sanoo reippaasti että kyllä Suomessa vaan kaikki pyörii lumessakin. Miten niin ei pääse mihinkään? Miten niin koulut on kiinni? Työpaikat? 

tälle kaksikolle riitti muutama minuutti ulkona... se oli kylmää, se oli märkää, se oli inhaa

Täytyy kuitenkin muistaa, että lunta sataa täällä korkeintaan sen kerran tai kaksi vuodessa ja se sulaa pois päivässä, joskus harvemmin lumi on maassa kaksi, tai kolmekin päivää. Alueella on noin 5 miljoonaa asukasta ja jokaisessa kaupungissa lumiauroja korkeintaan kourallinen, nekin keskimäärin sellaisia talkkarin auroja suomalaisesta näkökulmasta. Ei niillä pidetä auki kuin korkeintaan pääväylät jos niitäkään. Ja sitten se maasto... korkeuserot on suuria eikä teitä ole suunniteltu tai rakennettu talviajoa tai talvikunnossapitoa silmälläpitäen. Mulla kyllä on auto jolla pääsee ja se ajotaitokin, moni naapureista nyt vaan sattuu tulemaan paikasta jossa ei ole lunta ja liukkaankelin kokemus on olematon, parempi pysyä kotosalla.


Ei kannata panostaa rahaa sellaiseen mille ei varsinaisesti ole tarvetta kuin korkeintaan satunnaisesti. On halvempaa ja turvallisempaa keittää kaakaota, kaivaa pulkka autotallista ja pitää vapaapäivä.

hiljainen on kylätie

Tonttu ja mousie leikkii autoilla siellä missä "EI SAA" leikkiä


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi20. joulukuuta 2013 klo 20.48

    Eksoottiselta kuulostaa tuommoinen ratkaisu, jonka koko yhteisö on tavallaan tehnyt. Mietin vain mitens he, joiden on pakko lähteä? Miten esim lääkärit ja sairaanhoitajat ja lähihoitajat? Potilaat odottaa sairaaloissa, vaikka lunta tulisikin. Eikö teitä pitkin sitten pääse esim sairaalaan töihin? Ja jos jotenkin osa pääsee, ketkä ei siis juutu auraamattomille pikkuteille, niin entä sitten se turvallisuus? Sattuuko hirveesti kolareita ja muita onnettomuuksia ja nouseeko kuolinluvat lumipäivinä?

    Vois kuvitella, että tilastoissa näkyy jotain hyppäämistä. Tuntuu nimittäin niin hassulta, että usein talven ekoina lumipäivinä jopa osa suomalaisista elää niin kuin ei tietäis, et joka talvi se lumi tulee. Niin on monella talvirenkaat jääneet ajoissa laittamatta ja lumisade pääsee yllättämään. Ketjukolareitakin on joinain vuonna isommilla pääteillä ilmennyt pienemmistä haavereista puhumattakaan.

    Mietin myös, että kun USA on iso maa, niin ilmasto on pohjoisemmassa niin erilainen kuin etelämmässä? Miten teillä päin, lapset ei taida oppia siellä murtomaahiihtoa, laskettelusta en tiedä. Jos perhe sitten muuttaa pohjoisempiin osavaltioihin, niin onko sitten hankalaa, jos ei osaa hiihtää, jos muut vaikka koulussa hiihtää. Vai onko niin, ettei USA:n koulussa missään ole tätä Suomen tapaista hiihtoperinnettä? Onko kouluissa sitten luistelun tai laskettelun opetusta edes pohjoisemmassa? Onhan sitä tosin niitä luisteluhallejakin ja USA on Kanadan ohella ihan kunnon jääkiekkomaa.

    Vippe

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20. joulukuuta 2013 klo 20.49

    Siis kuolinluvat, kääk... oiskin jännä ilmiö tollanen :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi21. joulukuuta 2013 klo 20.29

    Ihania kuvia! Voi kuvitella lasten ilon. Tonttukuvat on myös niin hauskoja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää