Kirkossa käyminen
on hyvää terapiaa. Aulassa tapaan ystäviä ja tuttavia, jutellaan ja vaihdetaan
kuulumisia... joskus puhutaan ihan asiaakin. Jumalanpalveluksessa istun
mieluiten itsekseni, yksin ja ominen ajatuksineni. Kuuntelen ja käytän ajan
itsetutkiskeluun, välillä turhaudun kun tajuan miten keskeneräinen olen, asetan
itseni taas uudelle polulle ja jatkan matkaa seuraavaan jumalanpalvelukseen...
jos vaikka viikon tai kaksi, joskus kolmekin pärjäisi ilman kompassin
tarkastamista.
Joskus kauan
aikaa sitten sanoin hoitajalle mielisairaalassa etten oikeastaan pidä
ihmisistä... silloin se oli totta. Tänä päivänä toteasisin ehkä olevani aika
turha ystävä, koska en koe tarvitsevani ketään. Viihdyn yksin, kaipaan harvoin
seuraa muuten kuin noin pintapuolisesti... kun säästä ja yhdentekevistä
asioista on puhuttu vartti voi hyvin jatkaa matkaa eteenpäin. Itseriittoinen?
Niin kai. Omat ongelmat kun nyt on lähempänä kuin muitten. Jos väitän muuta,
teeskentelen. Tässä asiassa muistutan L:llää ja se mua, ehkä me siksi ollaan
edelleen tässä. Meidän lapsista M on eniten meidän kaltainen, mutta sehän onkin
autisti... se ei tunnu kaipaavan muita meidän lisäksi, sille riittää ihan hyvin
pojat ja L ja mä.
Mun reittiä
maailmassa viitoittaa ystävyydet jotka alkaa ja sit jossakin välissä joko
väljähtyy tai ne yhteiset asiat vaan loppuu... sykli kestää keskimäärin
joitakin vuosia, joskus pitempäänkin. Ainoana poikkeuksena kai L.
Hyväksikäyttäjä siis? Ehkä. Yhtäkkiä vaan tajuan etten kaipaa sitä toista enää
samalla tapaa... mulla ei ole mitään sanottavaa ja toisen kuulumiset on tylsiä,
enkä jaksa kuunnella – erkaneminen alkaa. Oli ala-aste. Sitten yläaste. Lukio,
opiskeluvuodet, työelämä, sairastuminen, immigraatio ja uudet vuodet, lasten
syntymä ja nyt tajuan taas olevani siirtymässä eteenpäin, seuraavaan
vaiheeseen.
L sanoo tekevänsä
lopullista pesäeroa Suomeen. Huomaan itsekin tekeväni tavallaan ihan samaa.
Suomalainen musiikki on lakannut soimasta autossa tai iltaisin kotona. En
juurikaan lue suomalaista kirjallisuutta, en kaipaa Suomeen tai suomalaista
ruokaa. Suomibileet on ahdistavia, suomalainen kulttuuri tuntuu vieraalta.
Kirjoitan kuitenkin suomeksi, suomalaisille. Se on tukeva side. Huomasin myös
kykeneväni puhumaan oman elämän kipupisteistä suurelle yleisölle englanniksi...
olihan siinä mukana tunne ja kyyneleet valui, mutta suomeksi se olis jäänyt
tekemättä.
Joitakin vuosia
takaperin päätin lakata arvostelemasta ihmisten pukeutumista tai ulkonäköä. Jos
nyt uuden vuoden kynnyksellä ottaisin tavoitteekseni olla ystävällinen,
silloinkin kun en tunne itseäni kovin ystävälliseksi... siitä riittänee
työsarkaa useammalle vuodelle, syy tarkistaa sisäinen kurssi aina kerran
viikossa – sunnuntaisin.
 |
| täältä |
Mun onkin pitänyt monesti kysyä miten suomikoulun laita. kun en oo pitkään aikaan kuullut siitä mitään. Ok, onhan täs ollu muuta.. kuten opiskelua ym. ;D
VastaaPoista/ Älskling
Todella kiinnostava ja avoin kirjoitus! Mullekin tuli mieleen, että onhan se autismin kirjon ominaisuus, että on erityistä taipumusta itseriittoisuuteen ja ne omat jutut vaan kiinnostavat niin paljon enemmän kuin muitten jutut. Mun mies on aspergeri ja ite oon ilmeisesti kans, mutta kuitenkin paljon vähemmän kuin siippa.
VastaaPoistaKun ite on kuitenin lievempi assi, niin se jotenkin rasittaa ihan hirveesti se siipan suorasukaisen itseriittoinen tyyli. Se on rehellisesti semmonen käytökseltään, mikä vaan hänestä itsestään hyvältä tuntuu. Jos muitten jutut ei kiinnosta, niin se ei jaksa oikein yhtään yrittää peitellä sitä kuten hyviin ja ystävällisiin tapoihin kuuluisi. Se haluaa seurassa valita just ne keskustelun aiheet, jotka kiinnostaa just sitä. Jos toiset taas puhuu muista aiheista, se on ihan poissaolevan ja kyllästyneen oloinen. Tälläinen karkottaa pikku hiljaa ystäväkandidaatteja ja etäännyttää. Ja itekään se siippani harvoin jaksaa pitää kehenkään todellista yhteyttä.
Mun täytyy kutsua porukoita meille ja kun meitä puolestaan kutsutaan , mieheni usein ehdottaa, että jäädään vaan kotiin. Ja sit se on tietsikalla tai kattoo telkkua tai lukee tai joo...esitelmöi mulle lempiaiheistaan. Vaikka mä sitä rakastankin, niin täytyy sanoa, että se autismin kirjolaisten itseriittoisuus ja kiinnostuksen vähäisyys muita kohtaan on tosi rasittavaa.
Oli tavallaan erikoista ja virkistävää lukea ja huomata, että sinä ainakin itse rehellisesti tunnistat ja tunnustat omaavasi jonkunasteista itseriittoisuutta itsessäsi...vaikka se kanssaihmisistä on usein hirmuisen ärsyttävää ja usein loukkaavaakin. Eihän se tunnu kivalta, kun ei saa assilta vastakaikua omiin kontaktiyrityksiinsä kunnolla ja joutuu huomaamaan, ettei toista oma seura ja jutut kiinnosta. Harva kehtaa tunnustaa, etteivät toiset oikein kiinnosta. Ihmiset kun tykkäävät erityisesti niistä, jotka osoittavat kiinnostusta heitä kohtaan . Hatun nosto rohkeudestasi!
Tosiassit, kuten mieheni, eivät viitsi usein vaivautua vastaamaan ystävällisesti, vaikka toinen huomioisi netissä tai muussa elämässä. Tuhat kertaa olen yrittänyt opettaa siipalleni, että jos joku sanoo tai kirjoittaa jotain ystävällistä , niin kannattaa vastata samoin ystävällisesti takaisin päin. Miesassit ovat usein naisasseja tahdittomampia, mutta sitä tiettyä itseriittoisuutta ja kirjoittamattomista käyttäytymissäännöistä piittaamattomuutta löytyy myös naisilta. Vaikka ite oonkin jonkun verran assimainen, haluan koko ajan opetella huomaavaisemmaksi ja opetella osoittamaan paremmin kiinnostusta toisia kohtaan. Kyllä se ystävällisyys ja toisille huomion osoittaminen kannattaa. Välillä se onnistuu hyvin ja välillä hyvin huonosti. :D
jatkuu
Mut tavallaan , kun on uskovainen ( kuten olen), niin Raamatusta saa kyllä uutta intoa ja opetusta siihen, että lähimmäiset ois hyvä kokee tärkeinä ja kiinnostavina. Ihan siinäkin mielessä, et vois auttaa heitäkin saamaan suhteen taivaan Isään ja näin ihanan tulevaisuuden ikuisuudessakin. Ei sitä voi tämmösenä lievänä assinaisenakaan heittää hanskoja naulaan ja olla kiinnostunut lähinnä vain ittestään ja perheestään, koska se nyt ei vaan oo taivaan Isän tahto. Kyllähän meitä kaikkia kehotetaan Sanassa pukeutumaan uuteen persoonallisuuteen ja yleinen lähetyskäsky (evankelioiminen uskosta osattomille) koskee autismin kirjon porukkaa siinä missä muitakin.
VastaaPoistaAutismin kirjon ihmisille voi usein toki olla normiporukkaan verrattuna vaikeampaa edistyä monissa asioissa, joihin Raamattu kannustaa. (kuten lähimmäisten rakastamisessa), mut se on vaan Vastustajan ansa, että assina ei vois monessakin asiassa edistyä kuitenkin. Rukoilen päivittäin apua moniin aspergermaisiin käyttäytymistapoihin, joilla satutan toisia ja pahoitan toisten mieltä. Koen, että rukous ja hengellisissä tilaisuuksissa käyminen kyllä auttavat edistymään ja rohkaisevat eteenpäin. Siippaani en voi muuttaa, mutta itseäni voin paremmin yrittää saada edistymään. (Ja toisaalta moni ei ehkä kestäisi mun omia aspergermäisyyksiä niin hyvin kuin aspergersiippani, josta pointsit hänelle) Henki ei ole aina altis, lihasta puhumattakaan, mut eikun yritystä kehiin, on meikäläisen motto. Lopussa kiitos seisoo. :)
Kiitos ajatuksia herättävistä bloggauksistasi ja tsemppiä projektiisi! Perässä tullaan! :)
Assiliini
Wikipediasta: "Autismi-sana on johdettu muinaiskreikan itseä tarkoittavasta sanasta autos (αὐτός). Sveitsiläinen psykiatri Eugen Bleulerkehitti sanan vuonna 1916 kuvaamaan kontaktikyvyttömyyttä, omiin maailmoihin uppoutumista ja muita ihmisiä kohtaan tunnettua välinpitämättömyyttä."
VastaaPoistaArvelen, että sattuneesta syystä tätä blogia lukee moni autismin kirjolainen tai autistin omainen. Kyllähän meille autismin piirteitä omaaville on usein haaste olla tarpeeksi kiinnostunut toisista ihmisistä. Itseriittoisuus on helposti meillä aika silmiin pistävää. Niin minulla ainakin helposti meinaa olla.
Pidän kuitenkin tärkeänä pyrkimystä kehittää omaa ihmisistä kiinnostumiskykyään. Suorasukaisuus ja tietty yleisistä käytösnormeista piittaamaton käyttäytyminen on meille autisteille myös usein tyypillistä. Se ei tunnu toisista yleensä kivalta, joten ystävällisemmän käytöksen kehittäminen on minusta tosi iso juttu ja siihen toki pyrin. Minustakin usko luo mainion arvopohjan ja motivoi käytöksensä kehittämiseen toisia huomioivempaan suuntaan. Toisaalta Jumala on armollinen ja niinhän sitä on meidänkin syytä olla, niin itseämme kuin toisiakin kohtaan. Aina ei mene napakymppiin, mutta hyvä kun yrittää sentään tähdätä!
Mitä tuohon puolisokysymykseen tulee, niin olen lukenut ja havainnut, että usein autismin kirjon ominaisuuksia omaavat päätyvät yhteen. Siinä on puolensa ja puolensa. Toisaalta kumpaakin saattaa miellyttää samantapainen elämäntyyli ja toisen erikoisuuksia saattaa ehkä paremmin sietää ja ymmärtää, koska niitä voi olla itselläkin. (Mutta, jos ihan voimakkaasti aspergermäiset menee yhteen, niin voi olla haastetta siinä, kun kumpikaan ei halua joustaa ja ne omat tavat ovat niin tärkeitä.)
Kolikon toinen puoli on taas se, että kun autismin piirteitä omaavat menevät yhteen, niin tietyn kaltainen geenistö voi kasaantua niin, että seuraavalla sukupolvella autismin ominaisuuksia on sitten vieläkin vahvemmin- ihan diagnooseiksi asti. Niin kävi meillä. Meillä vanhemmilla ei ole virallisia diagnooseja, mutta lapsillamme kyllä diagnoosesista löytyy! Mutta toisaalta heille on kasaantunut myös erikoislahjakkuuksia, joista on paljon iloa.
On ollut jännä huomata, että lasten kaveritkin ovat lähes järjestään aspergermaisia pikkuprofessoreita ja osa taas ADHD-tyyppisiä villikkoja. Ihan tavallisen oloisia kavereita ei heiltä löydy, kun itsekin ovat melko erikoisia tapauksia kaikki.
Kyllä me autismin ominaisuuksia omaavatkin voimme edistyä ihmissuhteissamme ja elää antoisaa elämää. Kuka useamman ystävän kera, kuka harvemman. Mutta varmasti tuo ystävällisyyden kehittäminen tekee niin omasta kuin toistenkin elämästä paljon parempaa.
Hienoa tulevaa vuotta!
Kirjoitit Yksis: " Mun reittiä maailmassa viitoittaa ystävyydet jotka alkaa ja sit jossakin välissä joko väljähtyy tai ne yhteiset asiat vaan loppuu... sykli kestää keskimäärin joitakin vuosia, joskus pitempäänkin. Ainoana poikkeuksena kai L. Hyväksikäyttäjä siis? Ehkä. Yhtäkkiä vaan tajuan etten kaipaa sitä toista enää samalla tapaa... mulla ei ole mitään sanottavaa ja toisen kuulumiset on tylsiä, enkä jaksa kuunnella – erkaneminen alkaa. " Ja: "Tänä päivänä toteasisin ehkä olevani aika turha ystävä, koska en koe tarvitsevani ketään. Viihdyn yksin, kaipaan harvoin seuraa muuten kuin noin pintapuolisesti."
VastaaPoistaMun on vaikea tajuta Yksis, miksi halusit kirjoittaa tälläiset tuntemuksesi niin avoimesti. Kiinnostavaahan se on lukijanasi päästä ajatusmaailmaasi näin sisälle. Mutta entäs entisten ystäviesi tai nykyisten ystäviesi tunteet. Minua ainakin satuttaisi kuulla jotain tuon kaltaista joko entisen tai nykyisen ystäväni suusta.
Jokainen toivoo, että olisi tärkeä ja merkityksellinen ystävilleen. Jokainen haluaa kokea itsensä myös kiinnostavaksi.
Jos joku, joka luulee olevansa sulle tärkeä sattuu lukemaan tämän kirjoituksen, eivätkö nämä sanasi voi satuttaa kovastikin. Ja miten kukaan uskaltaa yrittää olla ystäväsi, jos saa tietää, että mitä todennäköisemmin jonkun ajan kuluttua kuitenkin kyllästyt häneen ja hän ei enää kiinnosta sinua ja haluat lopettaa tapaamisenne pikku hiljaa.
Monet ihmiset haluavat läheisyyttä toisten kanssa ja kaipaavat jopa elinikäisiä ystävyyssuhteita, joissa ymmärretään ja toetaan puolin ja toisin. Suhteita, joissa tietää, että välitetään puolin ja toisin.
Itselleni läheiset ystävyyssuhteet ovat tosi tärkeitä ja vaalin niitä. Kerran yksi ystävyyssuhde kariutui, koska huomasin, että tämä ystäväni käytti minua vain hyväkseen omien tarpeittensa mukaan. Minut kelpasi kuulema kutsua vain arkena, koska viikonloput oli varattu iloluontoisemmalla, rentouttavammalle seuralle. Arkena kelpasin tukijaksi ja hänen huoltensa kuuntelijaksi. Muutenkin huomasin, että hän tavallaan käytti muitakin ystäviään omiin trpeisiinsa ottamatta tarpeeksi näiden ystävien tarpeita ja tilanteita huomioon. huomasin, ettei hän ollut kunnolla kiintynyt oikein kehenkään. hän itsekin on myöntänyt kerran, että hänellä on aspergerpiirteitä. Hän loukkasi minua usein käytöksellään niin pahasti, että jouduin vähitellen tietoisesti lopettamaan koko kanssakäymisen hänen kanssaan.
Liekö niin, että aspergerpiirteiset ovat niin itseriittoisia, että heille on tärkeää tuoda omat ajatuksensa usein niin avoimesti esiin, että he samalla tulevat usein huomaamattaankin toimineeksi toisten tunteista piittaamatta.
Itseäni tämä kirjoitus jotenkin ärsytti ja järkytti. Ehkäpä siksi, että yksi aspergertyyppinen ex-ystäväni minua aikoinaan loukkasi itseriittoisuudellaan ja itsekkyydellään tosi pahasti.
Rehellisyys ja avoimmuus on toisaalta ihailtavaa, mutta toisaalta voi satuttaa.
Minun mielestäni aito ystävällisyys korreloi vahvasti aidon välittämisen kanssa. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.
VastaaPoista"Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne" - Jeesus Kristus
Kun opettelemme rakastamaan, välttämään, kiintymään, pitämään toisista ihmisistä, niin uskon, että se ystävällisyys tulee yleensä siinä luonnostaan mukana.
Jos taas emme oikein pidä ja välitä toisista ihmisistä, on erityisen haastavaa jaksaa olla heille ystävällinen.
Annaleena
Siis välittämään-ei välttämään! :)
VastaaPoistaAnnaleena
Tämän tapainen postaus voi ymmärrettävästi herättää vahvoja tunteita puoleen ja toiseen. Kiintyminen ja välittäminen on haasteellista kaikille ihmisille. Ei kai Jeesuksen muuten olisi tarvinnut antaa tuota lähimmäistensä rakastamisen käskyä koko ihmiskunnalle.
VastaaPoistaMonella meistä on itseriittoisuutta ja tuntuu jopa siltä, ettei oikein jaksa olla kiinnostunut toisista ihmisistä. Kuitenkin harva tätä faktaa kehtaa kovn suoraan tunnustaa edes itselleen saati sitten muille. Onhan niinkin, että meitä ärsyttävät ihmisissä usein ne heikoudet ja ominaisuudet, joita on kasaantunut meihin itseemmekin, mutta joita emme ehkä halua itsessämme kohdata.
Ajattelen, että ystävällisyys ei aina välttämättä korreloi ihmisen rakkaudellisuuden kanssa. joku voi olla hyvin kiintyväinen ja rakastava, mutta ajattelematon ja impulsiivinen luonne ja tällöin hän voi tulla töksäytelleeksi toisille.
Usein esim asiakaspalvelijat ovat opetelleet ainakin pinnallista ystävällisyyttä ja he eivät kuitenkaan ole välttämättä sen rakastavampia ihmisiä toisia kohtaan kuin muutkaan.
Ihanne toki mielestäni olisi , että sekä kiintyisimme ja rakastaisimme helposti toinen toisiamme ja olisimme lisäksi ystävällisiä. Mutta olen kuitenkin kiitollinen ihmiselle joka käyttäytyy minua kohtaan ystävällisesti, vaikkei minusta kovin pitäisikään.
Erityisesti kuitenkin olen hyvillä mielin, jos huomaan aitoa välittämistä, kiintymystä tai rakkautta itseäni kohtaan. Ja sellainen herättää ainakin minussa usein myös vastarakkautta tai -kiintymystä.
Sepi