torstai 12. joulukuuta 2013

satoja paloja

M oli reilusti alle vuodenvanha kun se oppi tekemään nuppipalapelejä... Kaksivuotiaana se teki jo ihan oikeita ja valitti tylsistymistä muskarissa kun siellä oli vaan niitä liian helppoja nupillisia. Kolmeen ikävuoteen mennessä se saattoi tehdä kymmeniä palapelejä peräjälkeen. Musta se oli hienoa. Merkki siitä että mun lapsi on älykäs. Myöhemmin ymmärsin että älykkyyden lisäksi sillä oli aivot, jotka toimii toisella tavalla... ei paremmin, ei huonommin – toisin. Se oli autisti ja palapelit toi turvaa ja järjestystä muuten niin sekavaan maailmaan.

Nyt M on viisi. Se tekee itsenäisesti 200 palan palapelin – tunnissa. Uskon että se tekis itsenäisesti 500 palan palapelin jos auttaisin sitä kääntämään palat ensin. Mun kanssa menis useamman tuhannen palan palapeli. Olen pohjattoman ylpeä, mun lapseni on älykäs, mun lapseni osaa. On se joo autistikin, mutta silti se osaa...


Pojat tekee edelleen nuppipalapelejä. Niillä ei ole hajuakaan siitä miten sellainen oikea palapeli tehdään. Pojat täyttää kesällä neljä.




3 kommenttia:

  1. Palapelit. <3 Olen iloinen, että M saa palapeleistä iloa. Palapeli on ihanan järkevä ”leikki”. Tai vapaa-ajan aktiviteetti. Siinä on selkeä tavoite ja (ehkä M:lläkin?) tietyt vaiheet, jotka suoritetaan. Itelläni oli lapsena iso loota täynnä eri palapelien paloja. Ensin ne piti lajitella omiin kasoihinsa, sitten koota sarjatyönä. Lopputuloksena lattia oli peittynyt palapeleihin. :D Lopuksi ne piti rikkoa takaisin laatikkoon. Sitä en usko, että yhdenkään palamäärä olisi sataa ylittänyt. :o Ekan viisisataseni kokosin ala-asteella, ja se oli silloinkin suuri saavutus. Hyvä, M! Älä suotta vähättele M:n kykyä.

    - As-tyttö

    VastaaPoista
  2. Meidänkään tytöt ei osaa palapelejä laisinkaan. Eli pojille löytyy kohtalotovereita.

    VastaaPoista
  3. Tuntuu olevan aika yleistä palapeli-innostus autismissa. Minä tein myös isoja palapelejä pienestä asti. Kun näen kannen kuvan, niin palan kuva tavallaan nousee koholle kannen kuvasta ja sen paikka löytyy helposti. Ilman kantta täytyy paloja verrata toisiinsa, silloin voi kopioida kuvan aivoihin ja siirrellä sitä muiden palojen vieressä verraten ja katsoa tuleeko järkevän näköistä.
    Minulle opetettiin lapsena myös sosiaalisia taitoja palapelien avulla. Äiti istutti ison pelin ääreen ja keskusteltiin vaikka miten voi tutustua uuteen ihmiseen tai miksi toiset nauroivat minulle koulussa. Oli helpompi keskittyä kun sai käsille puuhaa ja ei tarvinnut katsoa kohti. Palapelejä kasattiin myös kaveriporukalla, mutta se oli vaikeaa kun muut tekivät väärin ja kaikkien piti istua niin lähekkäin :D.

    Jossu

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.