Siirry pääsisältöön

meillä on kaikki niin hyvin

Sunnuntaiaamu, joulukuun 22. melkein joulu. Kello ei ole kahdeksaakaan ja me ollaan ehditty jo itkeä ja nauraa, taitella paperilentokoneita ja keittää kahvia. Nyt paperilentokoneet leijailee alas portaita, M:n kone taitaa olla paras lentäjä, vaikka tulevat kaikki samasta tehtaasta. L nukkuu pois flunssaansa yläkerrassa.




Kinkku lepää uudessa kylpyvedessään vielä huomiseen. Pulla ja leivät on vielä leipomatta, lohi graavaamatta, jääkaapissa on paistamaton piparitaikina... kyllähän tässä ehtii. Maljakossa jouluruusut,




Homeopatia ja säteily jatkavat omaa elämäänsä keskusteluissa, luen kommentit sen enempää osallistumatta, olen omat sanani aiheesta jo sanonut.



Laitan naamikseen kuvan Koirasta ja hetkeä myöhemmin puhelin soi... me puhutaan pitkään, ei säästytä kyyneliltä kumpikaan kun puhutaan yhteisestä ystävästä, siinä puhuessa mun mieleen tulee elävästi joululaulu ”Christmas Shoes”. Matkalla kirkkoon kuuntelen sen kahdesti..se on ehkä maailman masentavin joululaulu, mutta saa uuden ulottuvuuden mun tietäessä että se on todellisuutta, ihan lähellä... siellä vietetään yhdessä viimeistä joulua, viimeisiä yhteisiä päiviä... Sen äidin toive on saada elää tammikuun alkuun, viettää vielä yksi syntymäpäivä lapsensensa kanssa – neljäs. Voin vain kuvitella – ei, en en osaa edes kuvitella – mitä liikkuu kolmen lapsen äidin mielessä, kun aikaa hyvästellä on niin kovin vähän, ihan liian vähän, kymmeniä vuosia liian vähän. Miten valmistaa lapset tulevaan, mitä sanoa, miten luopua, miten kipeää sen täytyy olla.

Puhuin Nellyn kanssa viimeksi kesällä syövästä, syksyllä ei puhuttu. Kaiken piti olla hyvin, enää yksi viimeinen leikkaus, avanteen poisto ja kaikki taas hyvin. Sitten tuli eka jälkitarkastus ja huonoja uutisia, piti alkaa miettiä tulevaa, aikaa piti kuitenkin vielä olla... ainakin vuosi, kaksi tai kolme. Hyvällä tuurilla viisi. Tuli leikkaus, tuli se hetki kun potilas suljetaan leikkauspöydällä sen takia ettei kenenkään taito enää riitä... nyt aikaa on ehkä viikko, toivottavasti kaksi.




Tuntuu pahalta että toisen täytyy lähteä. Äitinä se koskettaa mua jostakin pelottavan syvältä. Miten riipaisevan onnellinen olenkaan siitä että saan itse jäädä.


mun O ja se missä vielä perjantaina tehtiin lumienkeleitä

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi22. joulukuuta 2013 klo 12.53

    Surullinen, haikean kaunis kirjoitus. Kiitos, kun jaoit nämä ajatuksesi kanssamme. Voimia sinulle surussasi ystäväsi ja hänen perheensä tilanteesta!

    Kuitenkin onnellista ja vahvistavaa joulun aikaa teille! On tosiaan onni saada jatkaa elämäänsä perheensä kanssa. Onneksi on myös Raamatun toivo, jonka mukaan on mahdollisuus kohdata kuolemankin jälkeen omaisensa vielä uudestaan ja sitten täysin terveinä ja huolia vailla. Siitähän joulussa on kysymys, kiitokset joulun Herralle, joka voitti kuoleman.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...
25 kommenttia
Lue lisää