yliherkkyyttä, allergiaa ja ajatuksia

Oon edelleen ihan ällikällä lyöty siitä että lasten teknisten laitteiden käytöstä ja tv:n katselusta saatiin näin pitkä ja laaja-alainen keskustelu. Mulla ei käynyt pienessä mielessänikään, että täällä päädyttäisiin keskustelemaan sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksista ihmiskehoon. Edelleenkään en pidä aihetta kovin relevanttina itseni kannalta, mutta toisaalta se jolla on säteily-yliherkkyys itsellään, pitää asiaa toki tärkeänä ja syystäkin.

Vertaisin tätä vaikkapa hajusteyliherkkyyteen. Hajusteyliherkkä kun kärsii muitten ihmisten käyttämistä hajusteista, voiteista, deodoranteista, tuoksukynttilöistä ja vaikkapa ihan vaan leikkokukista... siihen asteeseen että on hankalaa tai jopa mahdotonta matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla tai käydä vaikkapa konsertissa. Mulla taas palaa kerralla useampikin tuoksukynttilä – joo tiedän pienpartikkeleista vai mitä ne nyt on joita kynttilöistä tulee ja siitä että todennäköisesti kuolen kaikkien näitten hajusteitten aiheuttamaan syöpään. Yhdelle ne hajusteet on siis koko maailma, toiselle täysin yhdentekeviä ja kolmannelle jopa nautinto.

Tänään viettäessäni keskiviikkoaamua totutusti klinikalla juttelin niitten samojen naisten kanssa kuin miltei jokaisena keskiviikkona. Keskustelu kulkee monen mutkan kautta erityislasten neurologisten oireitten lievittämiseen ruokavalion avulla. Ystävä puuskahtaa väsyneesti ettei millään jaksais vielä siihenkin ryhtyä, ei vaikka kuinka kaikki sanoo että se olis kuinka hyvästä... totesipa vielä oman puheensa päätteksi että tottakai se lapsi on testeissä – jos niihin mennään – yliherkkä käytännössä koko maailmalle, mutta missä menee raja sille herkkyydelle minkä kanssa voi elää ja sen kanssa joka vaarantaa terveyden... loputtomasti kun ei voi maailmaa lapsen ympäriltä karsia.

Toisaalla keskusteltiin gluteiinin yhteydestä yleiseen terveydentilaan ja ylipainoon. Joku hehkutti hyvää oloaan jätettyään gluteiinin pois ruokavaliostaan, toinen kertoi laihtuneensa kilotolkulla... lopulta keskusteluun yhtyi se tyyppi joka myönsi auliisti edeltävät väitteet mutta kertoi vehnäleivän voittaneen kaikesta huolimatta.

Silloin kun M sai diagnoosinsa, tai siis sinä keväänä olin kuuntelemassa luentoa ravintoaineiden toksiineista ja tehoviljellyn ruuan ravinneköyhyydestä. Luennon päätteeksi poistin meidän taloudesta kaikki maitotuotteet ja me siirryttiin käyttämään mantelimaitoa. M jonka elämässä maitotuotteet oli olleet pääasiallinen proteiininlähde kieltäytyi syömästä näitä korvaavia tuotteita ja pojatkin jättivät uuden maitonsa lasiin, huolimatta siitä että sitä maustettiin suklaalla ja vaniljalla ja... Lopulta päästin käsittelemättömän maidon takaisin jääkaappiin. Hyvä on, ei ainakaan homogenoitua maitoa... vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja mulla oli laumallinen epäluuloisia jälkeläisiä pyörittelemässä lasejaan ja jugurttejaan. Alkuperäisestä tempauksesta ja ravitsemuksellisesta suunnanmuutoksesta meni yli puolitoista vuotta siihen että sain laumalaiset juomaan lasin maitoa sellaisenaan. Edelleen maitoa menee harvakseltaan ja sitä korvataan juustoin, jugurtein ja kaakaon avulla. Jossakin vaiheessa vaihdoin sen maidonkin takaisin siihen halvempaan, käsiteltyyn maitoon – hormonitonta ja antibiootitonta se on kuitenkin edelleen.

Tämän kokemuksen jälkeen kierrän kaukaa ehdotukset yhdenkään lapsen ruokavalion karsimisesta, etenkin sillä syömishistorialla mikä M:lla on. Ruokanatsina keskityn pitämään huolta siitä että elintarvikevärit, keinotekoiset makuaineet, glukoosifruktoosisiirappi, msg (?) ja transrasvat puuttuvat meidän ruokakaapista, ja että pääasiallisesti meillä syöty ruoka on luomua. Suureksi ilokseni oon kuluneen syksyn aikana todennut ettei noita kannata viedä mäkkäriin kun ne ei kuitenkaan syö sitä.

Kipua  me hoidetaan ensin homeopaattisesti, sen jälkeen tavanomaisemmin menetelmin ibuprofeiinilla ja parasetamolilla. Antibiootteja tarjoillaan silloin kun siihen on oikea tarve. Shampoot, saippuat, kylpyvaahdot, vartalovoiteet ja muut ovat parabeenittomia ja joko hajusteettomia tai hajusteet ovat luonnon omia öljyjä. Homeopatiaan olen tutustunut sen myötä kun rotanmyrkyn takia jotakuinkin neljä viidestä tutusta lääkeaineesta sai henkselit päälleen... oli löydettävä vaihtoehtoja ja nehän tuntuu toimivan. Ilman keuhkoveritulppaa ja rotanmyrkkyä olisin tuskin koskaan kävellyt apteekissa sinne homeopatiahyllylle.

Lauantaina osallistuin joulubileissä keskusteluun. Meitä seisoi siinä ringissä viinilasin kanssa kolmannen luokan opettaja – lahjakkaiden lasten koulusta – erityislapsen vanhempi, kanadalainen vanhempi, tavislasten vanhempi ja mä. Tunsin näistä ihmisistä entuudestaan vain sen opettajan ja hänetkin olin tavannut vain kerran aiemmin. Siinä keskustellessa M pyöri lattialla ympyrää sellaisessa koppakuoriaisasennossa... uudestaan, uudestaan, uudestaan, uudestaan, uudestaan. Keskustelu kulki sitä normaalia rataa siitä kuinka kaikille halutaan lätkäistä joku diagnoosi tänäpäivänä. Opettaja oli hiljaa. Kanadalainen kommentoi erityislahjakkaiden lasten koulua et ihan tavallisia nekin on, mutta täällä kun ei kouluissakaan lapsilta vaadita enää yhtään mitään ihan toisin kuin - Kanadassa. Opettaja oli edelleen hiljaa. Tavisäiti sanoi tietäväisenä että lapsia vaan leimataan laittamalla ne erityislahjakkaiden kouluihin tai antamalla niille diagnoosi. Samalla se katsoi merkitsevästi sitä toista erityisenvanhempaa, mua ja opettajaa. Opettaja oli edelleen hiljaa. Mä kysyin onko oikeasti parempi leimata lapsi tyhmäksi, laiskaksi, agressiiviseksi, kuin antaa lapsen käyttäytymiselle selitys johon voidaan tarjota apua? Opettaja hymyili ja sanoi että heillä on paljon M:n ja K:n kaltaisia lapsia. Tavislapsenäiti ja kanadalainen olivat hiljaa.

Mietin myös aktiivista vanhemmuutta. Siis sitä että vanhempien tehtävä on pitää huolta siitä että lapsilla on kivaa ja jotakin opettavaista ja järkevää – kehittävää – tekemistä koko sen ajan kun ne on hereillä. Mietin miksi lapsella ei saa olla tylsää? Mietin miksi lapsi ei saa aina välillä maata aivottomana telkkarin edessä ja vaan olla? Miksi mun pitäis vanhempana olla valmis ohjelmoimaan niitä loputtomasti? Eikö kuitenkin ole lapsen kannalta kehittävää joutua myös itse keksimään mitä tekee? Eikö lapselle ole tärkeää nähdä myös vanhemman lukevan kirjaa oppiakseen itse lukijaksi? Eikö lapsen kehityksen kannalta ole tärkeää nähdä myös aikuisen ottavan itselleen tilaa? Just nyt ne riehuu yläkerrassa täysin päättömästi... mä puutun vasta sitten kun joku satuttaa itsensä, tai riitaan tarvitaan mukaan kättä pitempää tai hampaita.

Yksi on yliherkkä yhdelle, toinen toiselle, kolmas ei ehkä millekään. Vastaavasti on muodikastakin uskoa johonkin valtavirrasta poikkeavaan, oli se sitten luomua, homeopatiaa tai säteilyä. Mä nyt uskon teknologiaan, diagnooseihin, puhtaaseen ruokaan ja vähän homeopatiaan.

eilen M leipoi brownies herkuksi vikaan syömisterapiaan - ihan itse

iltapäivällä me tehtiin piparkakkutaloa

M ja K pelaa bingoa

apua flunssaan