Siirry pääsisältöön

jos sanani syön...

Sit jos mulla joskus on lapsia...
  • mä en ainakaan koskaan...
  • mun lapset ei ainakaan...

...jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön, ja sehän vei.

Eilen söin sanani ja seisoin jalkapallokentän laidalla ihailemassa omaa jälkikasvuani. Balettitunneilla oli selkeetä, että M:n tulevaisuus ei ole baletissa. Jalkapallokentällä oli yhtälailla nähtävissä että sen tulevaisuus saattaa hyvinkin olla jalkapalossa. Valmentaja kysyi meiltä että ihan oikeestiko se on aloittelija... Joo, ihan oikeesti. Mä näen jo tulevaisuuteni kentän laidalla ja viikonloput matseissa... inhoan pelkkää ajatustakin, edelleen ja yhtä syvästi kuin ennenkin.







Iltapäivällä me vaihdettiin korkeakulttuuriin. Kävin pikaisesti lukemassa edellisvuotisen kokemuksen pähkinänsärkijästä... nyt se tiesi mihin mennään, eikä jännittänyt. Se pysyi kyllä paikallaankin, mutta istui enimmäkseen mun sylissä. Ja supatti mun korvaan kysymyksiä ja rakkaudentunnustuksia läpi esityksen.


väliajalla me nähtiin miten lavasteet vaihdetaan, lumi lakaistaan pois ja näyttämö toimii



Vaikeuksia sille tuotti viime viikonloppuisen elokuvakokemuksen jälkeen ymmärtää, että ne on ihan oikeita ihmisiä ja ne esiintyy ihan oikeesti. Isompi asia oli yrittää selittää miksi napatanssijan napa saa näkyä, kun M on just saatu ymmärtämään että vaatteet olis hyvä pitää päällä ja paita alhaalla silloin kun ollaan ihmisten ilmoilla.

"oli ne sittenkin ihan oikeita"

esityksen jälkeen me käytiin pullakahvilla

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi8. joulukuuta 2013 klo 22.39

    Jee, jalkapallo on paras! :-) Juuri eilein seisoin 2*45 minuuttia tekonurmen laidalla katsomassa kun 14v poikani (ja joukkue, ja vastustajat) pelasivat. Pakkasta sellainen -5 ja vähän kyllä kauhulla katsoinmkun joiillakin pojilla ei ollut edes 'kalsareita' vaan pelkät shortsit. :-/ Että sellaista sitten teillekin tiedossa, tosin ehkä ei ihan niin extreme-oloissa? Kohta 9 vuotta me ollaan jo tätä harrastettu, pikkuvelikin (6v) samalla tiellä. Onnea kivan harrastuksen parissa! - LeenaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa11. joulukuuta 2013 klo 13.24

      Kiitos kannustuksesta LeenaK! Mä en vaan oo ihan varma onko musta tähän...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää