Siirry pääsisältöön

ohi on!

Joulun jälkimainingeissa... eilen ne kyllä tuntui enneminkin hyökyaalloilta M:n käsitellessä joulun kaaosta riehumalla, kiljumalla ja raivoamalla. Me L:n kanssa muisteltiin aikaa jolloin kaikki päivät oli niitä hyökyaaltoja ja oli ihan normaalia joutua laittamaan lapsi nukkumaan kirkuvana ja potkivana.

Joulu oli just sellainen satukirjojen joulu josta kaikki kai haaveilee, iloista ja onnellista, seesteistä ja ihanaa. Yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja yhdessä tekemistä. Lopulta ollaan myös siinä kohdassa elämää, missä lapset leikkii myös itsenäisesti uusilla leluillaan ja me vanhemmat saatiin myös nauttia joulustamme ilman jatkuvaa syöttämistä, vaipanvaihtoja, päiväunia ja itkua. M teki palapelejä ja palapelejä ja rakensi legoja, legoja ja legoja... O leikki junilla ja monster truckeillaan, se ei osaa päättää oliko joulun paras lahja se iso monster truck vai Brion metro. K – meidän Batman – nukkui batmanlego ja supersankarikirja kainalossaan...

katsokaa nyt tätä ihanaa <3



jopa Legot siemailee meillä viiniä

M teki L:lle koulussa lahjan

mun vika lahja, vai olisko K:n, tuli eilen postin mukana


Humanisti vei mut miettimään lapsuuden jouluja. Muistot lapsuudesta on hyviä ja vasta oma aikuisen ja vanhemman silmä näkee kiiltokuvan virheet, nojatuoliin sammuneen isäpuolen, kännissäautoilun, mutsin äärimmilleen viritetyn systeemin. Aikuisen ja sen vanhemman silmät saa miettimään  miksi mutsi empimättä pakkas meidät lapset rattijuopon kyytiin, miksi siihen meidän jouluun kuului se äänekäs hikka ja örinä sieltä tuolista... Miksi se joulu rakentamalla rakennettiin jonkinlaiseksi teatteriesitykseksi, jossa jokaisella oli oma roolinsa. Ei siinä mitään, hyvä näytelmä se oli. 

L on palannut töihin – tosin tohon kyökin pöydän toiselle puolelle - ja mä kärvistelen poskiontelo täynnä mätää, jouduin heittämään homeopatian sivummalle ja siirtymään tukevampaan tavaraan, siihen ihan vanhanaikaiseen antibioottikuuriin. Pakko oli eilen myöntyä ja raahautua lääkäriin...



Nyt on joulu siivottu pois ja katsetta käännetään kohti tulevaisuutta... reilun viikon päästä ollaan Floridassa, odotetulla kahden viikon lomalla. Edellisen kerran ollaan lennetty tän kolmikon kanssa keväällä 2011.

Kuluva vuosi käy pian vähiin ja tulee aika katsoa taaksepäin, miettiä mitä vuosi 2013 toi mukanaan ja vei mennessään.

joulun lähdettyä tunnelma on hetken aikaa ilmava




Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anna R29. joulukuuta 2013 klo 22.46

    Meilläkin sai Joulukamat kyytiä heti Tapaninpäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa30. joulukuuta 2013 klo 19.01

      Kyllähän se on niin et kun niitä on kuukauden katsellut, on aikakin siirtyä eteenpäin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää