Siirry pääsisältöön

vakaumuksesta

Luin Marikan kirjoituksen vakaumuksellisuudesta ja useammankin aihetta sivuavan kirjoituksen blogista ”Oisko tulta?”, istuin sunnuntaijumalanpalveluksessa ja mietin asiaa omasta näkökulmasta. Katse kiinnittyi laulaessa lehtisen kanteen ja nappasin siitä kuvan...



Meidän kirkossa käy kaikenlaisia ihmisiä, eri-ikäisiä, erivärisiä, erilaisista taustoista. Edessäni istui intialaispariskunta, naisella kaunis vaaleanpunainen sari, takana japanilainen pariskunta ja vieressä hyvänpäiväntutut Klinikalta – sattumalta – käytävän toisella puolella istui vanhus ja jostakin kuului vauvan jokellus.

Vuodessa mä olen kulkenut ihmisestä joka ei käy kirkossa, siihen tyyppiin joka on aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa, tekee vapaaehtoistyötä ja nyt näköjään jopa vetää yhtä ”outreach programia” – MOPS:ia. Miten siinä kävi niin? Oliko se Jeesus? Oliko se uskonto? Ei, se oli ihmiset. Se lämpö ja hyväksyntä. Se että sai olla oma itsensä, juuri sellaisenaan. Kukaan ei sanonut etten saa uskoa seksuaaliseentasavertaisuuteen, moni muukin uskoo, ja sitten on niitä jotka eivät missään tapauksessa usko muuhun kuin siihen naisen ja miehen väliseen liittoon, perusteensa kai heilläkin. Kukaan ei sanonut ettei kunnon kirkossakävijä juo viiniä, moni muukin juo viininsä ja mojitonsa. Sitten on niitä, jotka eivät juo alkoholia – syystä tai toisesta. On ihmisiä jotka ovat prolife ja niitä jotka puoltavat naisen oikeutta päättää omasta kehostaan. Demokraatteja ja republikaaneja ja niitä jotka eivät ole mitään mieltä, paitsi että järjestelmä kusee. Kaikki iloisessa sekamelskassa, kyky sietää erilaisuutta ja eriäviä mielipiteitä. Kyky jakaa jotakin, yhdessä, erilaisina. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, jokaisella on oikeus kysyä ja kyseenalaistaa. Jokainen saa käyttää omaa järkeään, omia aivojaan ja omia arvojaan, omista lähtökohdistaan. Yhdistävänä tekijänä kai ystävyys, ystävällisyys, rakkaus ja armo.

On meilläkin Päivi Räsäsemme, kaikkialla on. Päivin mielipiteet pitäis vaan osata jättää Päivin mielipiteiksi eikä antaa niitten leimata koko instituutiota, ei vaikka Päiveillä on tapana näkyä ja kuulua ja puskea itsensä esiin.

Mulla on paljon ystäviä joilla on se vakaumus ja sit ystäviä joilla ei ole. On niitä joiden vakaumus on olla ilman vakaumusta ja niitä joiden vakaumus on täysin toisenlainen kuin omani. Kaikki yhtä tärkeitä ja rakkaita ja oikeutettuja omaan vakaumukseensa. 



Kommentit

  1. "Ei, se oli ihmiset. SE lämpö ja hyväksyntä. Se että sai olla oma itsensä, juuri sellaisena."

    Osuit asian ytimeen. Oli todella hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  2. Näin kerrottuna kuten asian kerroit kristinusko vaikuttaa todella miellyttävältä. :-) tai ei mulla mitään varsinaista uskontoa vastaan ole vaan sitä patriarkaalista instituutiota vastaan.

    Päivi Räsäsestä...musta Päivi on Päivinä ihan jees kaikin puolin ihan niin kuin kuka tahansa muukin, mutta siitä sisäministeri Päivi Räsäsestä ja sen viime aikaisista ulostuloista mä en pidä. Ne muistuttaa mua liikaa jostain hyvin ahdistavasta mielivaltaisuudesta ja jos riittävän moni ministeri alkaa olla samaa mieltä sisäministeri Räsäsen kanssa täällä maassa alkaa olla pelottavat oltavat.

    Saagatar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivillä menee yksityisen ja julkisen minän väliset rajat sekaisin, noin mun mielestä.

      Mä uskon siihen että Jeesuksen tärkein viesti on rakastaa toista ihmistä ja olla armollinen ja ymmärtää.

      Poista
  3. peukku tälle kirjoitukselle, yhteisölle ja yhteisöllisyydelle, jakamiselle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi