Siirry pääsisältöön

tavallista ja tavatonta

Tässä se nyt on, mun 50 minuuttiani... istun Klinikan aulassa, kirjoittelen aikansa odottaneita sähköposteja ja nautin.

Aamun aikana me ehdittiin pestä yön jäljiltä pissaiset lakanat ja ihan tavallinen koneellinen pyykkiä, lajitella, viikata ja nakella vaatehuoneisiin puhtaat pykit, rakentaa legoilla, bloggata... K kerkis kaatamaan kaikki legot lattialle ja repimään yhden kirjan. Standardikamaa, paitsi et mä mietin et sen jälkeen kun kaksi kolmesta on nyt saatu kouluun ei meillä puhtaat pyykit oo ehtineet kertymään pyykkikoriin. Ehkä se ei ihan kokonaan olekaan ollut saamattomuutta et meillä on ollut vuorellinen pyykkiä selvitettävänä yläkerrassa.





M hyppäs koulubussiinsa veljiensä ruskeassa T-paidassa ja me syötiin lounasta poikien kanssa. Niillä on koulussa väriteema ja kaikki aloittaneet luokat pukeutuu kahden viikon ajan samaan väriin. Huomisen väri tais olla punainen, keskiviikkona keltainen, torstaina sininen...

M ja "ruskea"-päivä


***

Klinikalla juttelin K:n toimintaterapeutin kanssa ja me oltiin yhtä mieltä sen kanssa siitä et K voi ihan selkeästi tosi huonosti. Mä toivoisin olevani, kai parempi ihminen... mutta mä en vaan jaksa sitä. Se riehuu ja raivoo ja puree ja rikkoo kaiken. Se ei oo hetkeäkään paikallaan ja ainakin kerran päivässä mä vaan toivon et voisin lykätä sen jonnekin, ihan mihin hyvänsä, jotta mun ei tarvitsis katsoa sitä ja kuunnella kun se repii, raastaa ja riehuu. Liian usein haluaisin juosta karkuun.

K harjoittelee polkupyörälläajamista terapeuttinsa kanssa, se osasi polkea jo neljä kertaa tänään


Mä yritän miettiä onko siihen koskaan saanutkaan kunnon katsekontaktia, mä yritän muistaa onko se koskaan kuunnellut kun sille puhuu ilman että ensin koskettaa sitä. Mä mietin että onko se ehkä ahdistunut kuten siskonsa... ehkä sitä ahdistaa, ehkä se ei olekaan ylivilkas ja autistinen, ehkä se on vaan aivan hillittömän ahdistunut.  

Mä juttelin M:n ABA Program Managerin kanssa tänään. Se oli ihan yhtä yllättynyt kuin me M:n loistokkaasta koulunaloituksesta. Se oli ajatllut et meillä menis ainakin kuukausi ennen kuin koulunkäynti alkais sujumaan, edes auttavasti. Nyt se lähti sujumaan päivässä... tänään oli sen neljäs koulupäivä, tänään se oli syönyt lounaansa – ekaa kertaa. Sen molemmat opet hehkuttaa miten ihana lapsi meillä on, ja miten hyvin se on adaptoitunut ja miten kauheesti se yrittää, molemmat kirjoittaa mulle kuinka meidän M on niitten päivän kohokohta. M:sta on aina ollut helppo tykätä, silloin kun se haluaa.

Muutenkin M on ihan parissa viikossa kasvanut, tai siis jotenkin varttunut. Se on ekaa kertaa koskaan ruvennut isosiskoksi, se auttaa, opettaa ja osallistuu. Sen ja poikien suhde ei ole enää pelkkää vanhemman ja vahvemman vallankäyttöä vaan siihen on tullut ihan uusi sävy, mä olen ylpeä siitä ja katson vierestä kuinka se tuntuu nauttivan elämästään.


Yläkerrassa viikkaan vielä kaksi koneellista pyykkiä samalla kun K on kylvyssä, poikien mentyä nukkumaan istahdan kuistille koneen ja viinilasilliseni kanssa...

ehdittiin me nopeesti puistoonkin


me odotetaan pihalla M:n limusiinia, K on noita ja se on tappanut O:n

Kommentit

  1. Ihana, taitava tyttö! Paljon lisää hyviä koulupäiviä hänelle :)
    ~R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä äidinsydän on pakahtua ylpeydestä...

      Poista
  2. Iik, kuinka käsittämättömän ihanaa on kuulla M:n hienosta koulunaloituksen sujumisesta. Ja syömisestä!! Mahtavaaaa:)

    Onko teillä jo pojillakin pikkulegoja? Mä tajusin, et meillä on vaan duploja. Ja neidillä niitä Lego Friendsejä, joihin pojat EI saa koskea...

    Voi kurjuutta tuota pikkumiehen pahaa oloa. Toivottavasti terapeuttien kanssa keksitte keinon auttaa häntä.

    Niin ja ihanat noi sun hortensiat, täällä pitäis ostaa jo callunoita :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mä olen aivan täpinöissäni ja odotan koko ajan kuitenkin et koska se uuvahtaa...

      Me ollaan vähitellen siirtymässä kokonaan Duploista pikkulegoihin kun se on molemmille niin hyvää hienomotoriikan harjoitusta - yäk, et mä aina ajattelen tätä puolta asioista. Toisaalta K:lla on kyllä sit taipumus syödä niitä...

      Takapihalla Callunat on ihanassa kukassa täälläkin!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi