Siirry pääsisältöön

iloisia kiloja

En oo yhään sentimentaalisella päällä, enkä millään jaksa vielä istahtaa alas pohtimaan sitä männyttä vuotta... en jaksa, palaan aiheeseen myöhemmin – kai. Mielenkiinnolla ja innolla odotan mitä uusi vuosi kantaa tullessaan... loman! Työpaikan?

Uudenlaista arkea? Mun seistessä suihkussa M hyppäs eilen vaa’alle ”mittaamaan jalkojaan”. Edellisellä kerralla siinä samalla vaa’alla, joskus loppukesästä kai, se lukema oli 19.7kg eilen 22.8kg. Kolme kiloa alle puolessa vuodessa... jos jostakin, niin se kertoo siitä miten laiha se oli kesällä ja miten pitkä matka sieltä on tultu lääkityksen, syömisterapian ja toimintaterapian avulla. Hoikka se on edelleen, mutta nyt se näyttää terveeltä. Musta tuntuu edelleenkin vähintäänkin absurdilta että sekin on tuillut koettua, viisivuotias joka lopettaa syömisen – kokonaan, mä kun aina ennen kuvittelin että lapsi syö jos sillä on nälkä.


Tää riiviölauma on pakko saada tänään ulos täältä tuvasta. Eilen meno oli jo sellaista että minä tuskissani karjuin ja revin hiuksia päästä, samalla kun naukkailin kipulääkettä ja antibiootteja ja ompelin L:n siivoamaan kotiin nuusia sohvatyynyjä Taideopelta saaduista kankaista. Nyt siis suihkuun ja eläintarhaan.






loppuun vielä Kummitäti T:ltä saatu Kenialainen kori... just sopiva mun langoille

Kommentit

  1. Hienot kilot! Mä oon iloinnut, kun vuodessa saatu kerättyä vajaa kaks sen yhden sijaan...Seiskaveet on viimeksi punnitessa olleet 15,9- ja 17,1-kiloisia, mutta toivoa on, että loppuvuonna ovat kartuttaneet painoa vähän enemmän, kun ovat kummatkin syöneet suht hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Paljonko teillä on pituutta? Katson teidän painoja ja mietin et oonko hullu kun huolehdin tosta, mutta toisaalta pikkuveljet painaa liki saman... vihdoinkin taas onneksi vähemmän kuin isosisko. M:lla on mittaa 120cm :)

      Poista
  2. Et oo hullu ;) Jokainen tilanne on erilainen ja teillä oli selkee muutos syömisessä jne, jos oon oikein ymmärtänyt. Noiden painojen aikaiset pituudet oli 112 ja 117,7 cm. Pienempi kirinyt sekä pituudessa että etenkin painossa nyt syksyn aikana, kun - ihme ja kumma - syövät koulussa. Ja koska kouluruoka on jo klo 10, saadaan hyvin menemään toinenkin kunnon ateria päivässä, mikä on siis aivan ennenkuulumatonta.
    Mut kyllä mä aika ajoin olen huolissani tosta pienemmästä. Kertaalleen on "kaikki" tutkittu mutta aina välillä en saa rauhaa. Jotenkin kuitenkin, kun ekaluokkalaiselle ostan 4-vuotiaan kokoa ja nekin pyörii päällä...Viime aikoina oon myös alkanut kiinnittää huomiota siihen, että se on edelleen pikkulapsimaisen näköinen, kun toinen alkaa olla jo selkeesti sellainen "koululaismainen". Että oisko hormoneissa kuitenkin jotain. Kasvu ollut omalla käyrällään aina tasaista, niin ketään ei kiinnosta neuvolassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä se lopullinen alamäki oli nopea ja raju. Meillä oli kans alkuun ongelma saada terveydenhuolto mukaan mun huoleen, kun se käyrällä mahtui edelleen normaalin raamiin, vaikka kylkiluut saattoi laskea vaatteidenläpi :/

      Poista
  3. Meidän neljävuotias on hoikahko, mutta näyttää palleroiselta kaksi vuotta vanhemman serkkunsa rinnalla. Painoa molemmilla n.15 kiloa ja pituuseroa varmasti vähintään 20 cm:a. Mun silmään M näyttää etenkin saavutettujen kilojen myötä varsin sopusuhtaiselta, mutta ymmärrän huolen :). Onnea saavutetusta kasvusta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. M on nyt sangen sopusuhtainen ja syöminenkin sujuu paremmin kuin vuosiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi