Siirry pääsisältöön

kahdeksansataa kilsaa karibialle

Jos M:lta kysytään oliks se hyvä idea se vastaa jotakin suuntaan; ”Mähän sanoin jo ennen kuin lähdettiin tää on TOSI huono idea ja te ette uskoneet...” Osa musta on näin jälkikäteen taipuvainen allekirjoittamaan tyttäreni mielipiteen, se toinen osa on tyytyväinen että mentiin. Aika paljon saa kuitenkin kulua aikaa ennen kuin olen valmis toistamaan eilisen urheilusuorituksen, kymmenen vuotta? Ehkä kaksikymmentä? Olen taipuvainen uskomaan et jos ensi kertaa nyt ylipäätään koskaan tulee, menen laivalla tai lentokoneella. Uskoisin että muut perheenjäsenet yhtyvät mielipiteeseen.

Me lähdettiin matkaan aamuysiltä ja palattiin ennen yhtätoista illalla. Matkan Miamista Naplesiin M itki ja kiukkusi että haluaa kotiin ja sänkyyn – NYT HETI! O nukahti vähän ennen kuin päästiin ulops Miamista ja K vähän sen jälkeen. Autossa tuli eilen istuttua yhdeksän tuntia ja rapiat päälle. Oon rehellisesti sit5ä mieltä että kolmikko ylitti itsensä – jälleen kerran.


Tulipahan kuitenkin vietettyä päivä Karibialla ja yhden asian voi taas yliviivata omalta ”bucket listiltä”... Key West - done.

ekat parisataa kilsaa oli tätä

tauon paikka Miamissa



vihdoinkin meri...


onks tää nyt jo "niitä" siltoja....?

...tai tää?



tää?

matka etenee hitaasti, liian hitaasti



enää vähän reilut sata kilsaa...





vihdoinkin me tullaan "sille" sillalle

vieressä kulkee vanha rautatiesilta








vihdoinkin Key West!!!!! Ja täältä pitää vielä ajaa poiskin...

kukkoja oli kaikkialla.... siis aikuisten oikeesti - kaikkialla




mä oon koko matkan halunnut hyvän kuvan pelikaanista

M menee liian lähelle ja saa kivuliaan sudelman pelikaanilta



nähty! koettu!


nähty! koettu! siellä se kirjoitteli....






elämäni eka PinaColada

M tilaa Virgin Margaritan

kaupunki on täynnä ihania taloja 

...ja skoottereita


ja sit lähdetään hämärtyvässä illassa takaisin

pissatauko






Kommentit

  1. Olen kerran tehnyt päivämatkan Miamista juuti Key Westiin. Lähtö klo 5. Perille päästyä hyppäsimme katamaraanipurjeveneen kyytiin. Ensin moottorilla kapeita kaislikkoreittejä ja sitten purjehdusta aavalle merelle - kunnes landasimme ankkuriin ja snorklailemaan ja sulkeltamaan korallimatalikolle. OUTSTANDING! Paluu auringonlaskun edistymistä seuraten kohti lähtösatamaa. Huikea kokemus. Paluumatka autossa torkkuen ja hotellille puolilta öin. Hieno ikimuistoinen reissu. En ole kokenut tarvetta toistaa sitä, sillä pitkä päivä siitä tuli - kenties kerran elämässä, mutta sen arvoista!

    VastaaPoista
  2. Toki - tilanteeni ihan toinen kuin teillä. Olin yksin ja olen purjehtinut lapsesta saakka sekä sulkeltanut nuoresta. Minulle tämä reissu oli elinsiirtokongressin yhteyteen järkätty vapaaehtoinen kokopäivämatka. Hieno sellainen! Tosin paluumatkalla tuuli yltyi ja oli optio, ettei kovalla aallokolla päästäkään kaikkien siltojen yli ajamaan, mutta onneksi se ei realisoitunut ja pääsimme turvallisesti hotellille aikataulun mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa unelmien reissulta! Me katseltiin siellä niitä mainoksia ja haaveiltiin :)

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta reissulta vaikka olikin varmasti ajamisen vuoksi aika raskas päivä.

    VastaaPoista
  4. Aika hurjia olette. Mäkin olin kerran työmatkalla Fort Lauderadalessa, josta ajeltiin kollegoiden ja muutaman asiakkaan kanssa Key Westiin. Me oltiin siellä yötä ja olisin kyllä jäänyt mieluiten vaikka toiseksikin yöksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se joo aikamoinen matka, ja sit vielä kun ollaan täällä toisella rannalla - Meksikonlahdella - saatiin ajaa vielä kahdesti osavaltion poikkikin ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi