Siirry pääsisältöön

tänään ei kukaan vastaa

On se kuulkaa hyvä että ne menee huomenna kouluun... ihan meidän kaikkien takia. Ihan sen takia etten vahingossa vaikka tapa niitä. Ihan vaan sen takia etten oikeasti anna koko laumalle selkäsaunaa.

Ihminen on rajallinen – minäkin, valitettavasti. Ihminen on rajallinen, ja jossakin kohtaa tullaan siihen kohtaan kun raja ylitetään ja aikuinen siirtyy sinne kolmevuotiaan tasolle. Siitäkin huolimatta että järki sanoo että niitä jännittää huominen koulupäivä, ja että ne on edelleen väsähtäneitä lomailusta ja matkustamisesta ja lentämisestä.

Järkevämpi tyyppi olis jättänyt kaikkien asioiden hoitamisen tuonnemmaksi. Järkevämpi tyyppi olisi keskittynyt lähinnä selviytymään, mutta mä en tunnetusti olo kovin järkevä to-do-listojen kanssa. Näinpä tänään hoidettiin mun vapaaehtoistyöasioita, lääkäreitä, nettikoulutuksia, apteekkeja ja tärkeitä puheluita sinne ja tänne...





Aamu oli viiden jälkeen. Mun päreet paloi lopullisesti kolmen jälkeen – iltapäivällä. Siihen asti yritettiin hyvällä. Yritettiin pahalla. Yritettiin yhdessä tekemällä. Yritettiin jäähyillä. Yritettiin päiväunilla – kukaan ei nukkunut. Yritettiin ulkoilemalla. Yritettiin anelemalla, lahjomalla ja kiristämällä... mikään ei toiminut tänään. Mä rukoilin vuoronperään Jeesusta ja zeniä, anelin itselleni yli-inhimillistä voimaa ja sisäistä rauhaa. En saanut. M etunenässä kolmikko huusi ja riehui ja tappeli.

hyvällä - aamulla me vietettiin M:n epäsyntymäpäivää

Ne huusi ja riehui ja tappeli kotona. Ne huusi ja riehui ja tappeli työterveystoimistossa. Ne huusi ja riehui ja tappeli laboratoriossa. Ne huusi ja riehui ja tappeli kun puhuin puhelimessa, kun seisoin apteekin jonossa, kun me oltiin leikkipuistossa ja kun mä olin lääkärissä. Lääkärissä mun oli vaikeeta kuulla lääkäriä ja lääkärin mua. Ne huusi ja riehui ja tappeli.

leikkipuistossa

Sitten mä lopetin. Lopetin kasvattamisen, anelemisen, huutamisen, komentamisen, lahjonnan ja kiristämisen... lopetin ja päätin nettä oon kuin niitä ei oliskaan. Kävelin autolle yksin – toki ne juoksi perässä. Starttasin auton ja käänsin nupit kaakkoon. Kuulin kuinka ne ensin vaati, sitten huusi ja lopulta kirkui et musiikki on liian kovalla... käänsin lisää volaa stereoihin ja ekaa kertaa tänään mua hymyilytti.


L oli ehtinyt kotiin - olihan se töissä jo ennen seiskaa – ja järkyttynyt M hyppäs isänsä kaulaan valittaen että mutsi on seonnut, se ei enää vastaa...






Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi